 |
| Maailman ensimmäiset äänipiirretyt. Kuvassa Warnerin Bosko ja Disneyn Mikki. |
Animaatioelokuvien äänimaailmaa ja sen kehitystä käsitteleviä kirjoituksia on olemassa erittäin vähän, joten päätin Animaatio blogini 10-vuotisjuhlapäivän kunniaksi julkaista aiheesta perusteellisen kirjoituksen. Artikkelini keskittyy erityisesti analogisten äänitehosteraitojen kehitykseen ja sivuaa myös jälkiäänitykseen liittyviä teknisiä yksityiskohtia.
Kelanauhurien toimintaan minut perehdytti Anime News Network -sivuston perustaja Justin Sevakis, joka on toimittanut suosittua Answerman -kolumnia. Lainaan hänen tietämystään kohdissa, joissa käsittelen tarkemmin kelanauhurien teknisiä yksityiskohtia. Hänen tietämyksensä mahdollisti tämän juhla-artikkelin synnyn.
ÄÄNEN LÄPIMURTO
Äänen eli mekaanisen aaltoliikkeen läpimurto tapahtui 1930-luvun taitteessa Pohjois-Amerikassa, kun Warner Brothers julkaisi elokuvateattereissa Jazz-laulajan (The Jazz Singer, 1927), joka sisälsi sekä musiikkia että synkronoituja puhejaksoja. Pian äänielokuvat tuottivat lipputuloja yli kaksi kertaa enemmän kuin mykkäelokuvat, ja ilmiön seurauksena Hollywoodin elokuvastudiot alkoivat pian tuottaa pelkästään äänielokuvia. Ääniraidat ilmestyivät nopeasti myös animaatioihin. Innovatiivinen Walt Disney lisäsi musiikkia ja tehosteita kolmanteen Mikki Hiiri -lyhytelokuvaansa Höyrylaiva Villeen (Steamboat Willie, 1928), ja Warner Brothers tuotti ensimmäisen synkronoidulla puheäänellä toteutetun Bosko, The Talk-Ink Kid -pilotin Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuvasarjaan vuonna 1929. Molemmista ääniraidoilla varustetuista piirrosfilmeistä tuli niin valtavia menestyksiä, että yleisö jonotti elokuvateattereihin nähdäkseen pelkästään äänianimaation niiden rinnalla esitetyn pitkän elokuvan sijaan. Erityisesti Mikki Hiiri löi itsensä läpi äänen ansiosta ja aloitti Disney -studion suuren vallankumouksen animaatioalan edelläkävijänä 1930-luvulla.
 |
| Carl Stalling oli yksi äänianimaation uranuurtajista. |
Ensimmäisten äänielokuvien ääniraita tallennettiin erillisesti magneettinauhan sijasta kalliille filminauhalle tai äänilevylle, joita piti toistaa samanaikaisesti esitettävän elokuvan kanssa elokuvateattereissa. Elokuvien ääniraitamiksaus oli luotava kuin suorana lähetyksenä, mikä oli erityisesti näyteltyjen elokuvien meluisissa kuvausolosuhteissa haastavaa, koska nauhoitteita ei voinut hienosäätää tai leikata helposti jälkikäteen. Elokuvaleikkaajaa varten kehitettiin klaffitaulu, jonka avulla kuvattu filmi ja kuvaustilanteessa taltioitu ääni voitiin tahdistaa jälkikäteen visuaalisen merkin avulla. Myös ensimmäisten piirrettyjen äänimaailma luotiin aluksi niin, että kaikki elokuvassa kuultavat äänet (näyttelijöiden puhe, orkesterin musiikki ja äänitehosteiden äänet) äänitettiin elokuvastudion tiloissa suorana lähetyksenä. Koska äänitysprosessi oli hyvin työläs ja virheherkkä, animaatiostudioilla yleistyi 1930-luvulla käytäntö, jossa piirrettyjen äänimaailma äänitettiin aina etukäteen, jotta lopullinen animaatio voitiin suunnitella ääniraidan ympärille. Noina vuosina kehitettiin paljon muitakin konsteja, joiden avulla elokuvaäänen tuotanto muuttui entistä tarkemmaksi. Esimerkiksi säveltäjä Carl Stalling, joka oli aiemmin toiminut mykkäelokuvien urkurina, alkoi käyttää metronomia eli tahtimittaria säveltäessään musiikkia Disneyn ja Warnerin piirrettyihin. Klikkiraidasta tuli lopulta standardi Hollywoodin elokuvatuotannoissa. Jopa stereoääninen äänentallennus kehitettiin jo 1940-luvun taitteessa, kun Walt Disney kehitti Fantasound -järjestelmän Fantasia -elokuvaa varten. Fantasound on nykyisen monikanavaäänen esi-isä, mutta se ei tuolloin vielä yleistynyt elokuvateollisuudessa kalleutensa vuoksi. Kaikkien näiden innovaatioiden ansiosta äänielokuva kehittyi piirrettyjen rinnalla huimin harppauksin vähän päälle vuosikymmenessä.
 |
| Lumikki yleisti dubbauksen piirretyissä. |
Mykkäelokuvien vienti ulkomaille oli erittäin yksinkertaista, koska ainoastaan niissä käytetyt satunnaiset tekstitaulut piti kääntää levitysmaan kielelle. Äänielokuvan läpimurto vaikeutti levitystoimintaa, koska elokuvan dialogin kääntäminen toisen markkina-alueen kielelle tuotti ennennäkemättömiä haasteita. Yksi tapa levittää elokuvaa muilla kielialueilla oli dialogin kääntäminen tekstittämällä. Walt Disney kuitenkin ymmärsi, että piirroselokuvien dubbaaminen olisi tuottoisampi vaihtoehto suurilla kielialueilla. Erityisesti lukutaidottomille lapsikatsojille dubbaus olisi suotuisin käännösmenettely. Kun Lumikki ja seitsemän kääpiötä valmistui vuonna 1937, sen musiikki ja tehosteraidat taltioitiin erilliseksi äänimasteriksi, jotta elokuvan dialogiraita voitiin jälkiäänittää kussakin levitysmaassa kohdemaan kielelle. Suomessa elokuva dubattiin Suomi-Filmin toimesta vasta vuonna 1962 ja sen ohjasi Ritva Laatto. Lumikki on tiettävästi ensimmäinen elokuva, joka on koskaan dubattu suomeksi.
Piirrettyjen musiikki ja tehosteraitoja eli ME-raitoja ei kuitenkaan järjestelmällisesti säilytetty, jos kyseessä olivat esimerkiksi lyhytelokuvat. Siksi ulkomaisten dubbausten äänimaailma saattaa joissakin elokuvissa poiketa alkuperäisestä äänimaailmasta. Esimerkiksi monille Warner Brothersin Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuville on jouduttu luomaan uudet ME-raidat dubattuja versioita varten, koska alkuperäiset ME-raidat eivät ole saatavilla. Disney oli ensimmäinen studio, joka usein jätti tehosteraitoihin yksittäisiä koomisia puheääniksi luokiteltavia äänielementtejä, kuten ähkäisyjä, naurahduksia, mölähdyksiä ja huudahduksia, koska ne haluttiin sisällyttää myös dubattuihin versioihin. Lisäksi alkuperäiset lauluäänet saatettiin jättää tehosteraitoihin, jos niiden dubbaamista ei koettu tarpeelliseksi pienemmillä kielialueilla. Näin tehtiin esimerkiksi Lumikin suomiversiossa vuonna 1962, jossa laulut kuultiin ruotsiksi. Joissakin tapauksissa alkuperäiskielisten laulujen sisältyminen tehosteraitoihin on koettu häiritseväksi tekijäksi. Esimerkiksi BRB:n Willy Fog - Matka maailman ympäri -sarjan suomenkielisen version ensimmäisistä jaksoista laulukohtauksia on leikattu pois tehosteraitoihin jätetyn espanjankielisen laulannan vuoksi.
Voice-over & Dubbaus
On huomioitavaa, että termit Voice-over ja dubbaus (suom. sijaisnäytteleminen) tarkoittavat kahta eri asiaa. Voice-over -prosessissa yksi tai muutama näyttelijä puhuu kaikki käännetyt repliikit alkuperäisen ääniraidan päälle. Dubauksessa vuorostaan pyritään siihen, että kaikille roolihahmoille on oma ääninäyttelijä, jolloin koko äänimiksaus tehdään kohdekielelle. Voice-over on dubbaamista halvempi käännösratkaisu, ja sitä käytetään yleisesti myös joillakin suurilla markkina-alueilla kuten Venäjällä.
 |
| Nakke Nakuttaja -filmikopio (35mm) ja sen optinen ääniraita. |
ÄÄNISUUNNITTELUN ALKUAJAT
Filmille tallennettu optinen ääniraita oli elokuvaäänen standardi 1950-luvun taitteeseen asti. Sen jälkeen äänentallennuksessa alettiin käyttää laadukkaampia magneettinauhoja. Tästä huolimatta monet studiot säilyttivät loppumiksauksen ainoastaan optisena ääniraitana, joka taltioitiin synkronoidusti filmiraidan kylkeen. Ensimmäisien äänielokuvien äänimaailma oli hyvin musiikkipainotteista, jotta äänimiksaaja välttyisi ääniefektien lisäämisen vaivalta mahdollisimman paljon. Säveltäjät sovittivat usein klassista musiikkia usein kulta-ajan piirretyjen ääniraidoille. Myös niitä soittavat orkesterikokoonpanot suurenivat äänitystekniikan vanavedessä koko 1930-luvun ajan.
Esimerkki 1. Äänipankit
Äänitöiden nopeuttamiseksi äänileikkaajat loivat studioille mahdollisimman paljon erilaisia äänitehosteita, joita pystyttiin helposti kierrättämään jatkuvasti useissa eri tuotannoissa. Näiden yksittäisten ääniefektien avulla on luotu vuosien saatossa useita äänipankkeja, joihin animaatiostudiot pystyvät tarvittaessa ostamaan käyttöluvan. Tämän käytännön vuoksi tarkkakorvainen voi löytää samoja äänitehosteita eri studioiden animaatioissa. Tunnetuimpia piirrettyjen äänitehostenikkareita ovat olleet muun muassa Treg Brown, Jimmy McDonald, Greg Watson ja Pat Foley. Seuraavassa näytteessä on muutamia äänipankkitehosteita, joita on käytetty vuosien saatossa useissa eri animaatioprojekteissa sekä Amerikassa että Japanissa.
SFX -kollaasi
Esimerkki 2. Optinen musiikkiraita vs. magneettinen musiikkiraita
Tämä näyte on Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytpiirretystä Täysikiito (1957). Näytteessä vertaillaan optista ääniraitamiksausta miksaamattomaan musiikkiraitaan, joka on tallennettu magneettinauhalle. Näytteestä voi kuulla, ettei musiikki soi optiselle ääniraidalle siirrettynä yhtä puhtaasti kuin korkeatkin taajuudet sisältävällä magneettinauhalla. Musiikin on säveltänyt Carl Stalling.
Looney Tunes: Täysikiito / Zoom and Bored
Seuraavaksi syvennyn tarkemmin kelanauhurien toimintaperiaatteisiin, joista harvat tietävät nykyisin enää mitään. Jos joku kelanauhurien asiantuntija löytää tekstistäni teknisiä asiavirheitä, niin korjaan niitä mielelläni jälkikäteen.
 |
| Kelanauhuri. |
TALLENNUSTEKNIIKKA & ELOKUVAÄÄNI
Tukevarakenteinen magneettinauha (0,64 cm leveä) kulkee kelanauhurissa noin 38-76 cm sekunnissa. Sitä käytettiin 1990-luvulle asti erillisesti puheäänten, äänitehosteiden ja musiikin tallentamiseen elokuvastudioilla ympäri maailman. Miksaus- ja synkronointivaiheessa erillisesti äänitetyt elementit (puhe, musiikki, tehosteet) siirrettiin suurempaan kelanauhuriin, joka sisälsi leveää ääninauhaa (5 cm). Ääniraitoja pystyttiin lisäämään yksittäiseen nauhuriin 8-32 kappaletta. Tämä mahdollisti tarvittaessa erittäin monipuolisen äänimaailman luomisen.
Kehittyneempien kelanauhurien ansiosta animaatioelokuvien ja näyteltyjen elokuvien äänimaailma muuttui täyteläisemmäksi vuosikymmenten saatossa. Esimerkiksi 1960-luvulla ei ollut enää poikkeuksellista, että äänisuunnittelija loi elokuvan kaikki tehosteet jälkikäteen. Suuren budjetin tuotannoissa musiikin lisäksi pisteäänet (foley) ja taustatehosteet (atmosfääri & ambienssi) luotiin jälkikäteen, jotta elokuva voitaisiin myös dubata muille kielille. Tuolloin yleistyi myös käytäntö, jossa elokuvanäyttelijät dubbasivat omat repliikkinsä elokuviin jälkikäteen ADR-sessioissa, jotta äänenlaatu olisi mahdollisimman korkea lopullisessa äänimiksauksessa. Prosessi mahdollisti myös korjaustoimenpiteitä kuten sen, että tarvittaessa erillinen ääninäyttelijä pystyi tekemään puheäänen elokuvanäyttelijälle, jos alkuperäisen näyttelijän oma ääni ei kelvannut tuotantoportaalle. Näin on menetelty useissa James Bond -elokuvissa, joissa usein ulkomaisella aksentilla puhuvien naisnäyttelijöiden äänet on jälkiäänitetty lopullista elokuvaa varten sujuvaa englantia puhuvan naisnäyttelijän toimesta.
Esimerkki 3. Pisteäänet ja taustatehosteet
Tämä näyte on United Artists -studion James Bond -elokuvasta Kultasormi (1964). Näytteestä voi huomata, että kohtauksen koko äänimaailma on luotu keinotekoisesti jälkikäteen, jotta elokuva voidaan dubata myös muille kielille.
James Bond: Kultasormi / Goldfinger
Kuten aiemmin mainitsin, elokuvien äänisuunnittelijat jättivät usein ME-raitaan alkuperäisten näyttelijöiden ääniä, jos ne luokiteltiin tehosteääniksi. Tällaisia äänielementtejä ovat muun muassa Aku Ankan raivoamisäänet, tappeluhuudot tai väkijoukon epäselvä mölinä. Mölytehosteita kutsutaan termille nimeltä Walla.
Esimerkki 4. Walla
Tämä näyte on Belvision -studion Tintti -elokuvasta Auringon temppeli (1969). Kyseisessä kohtauksessa Tintin, kapteeni Haddockin ja Zorrinon äänet on hiljennetty, mutta Walla-äänet on jätetty ME-raitaan.
Tintti ja auringon temppeli / Tintin and the Temple of the Sun
SOPIMUKSELLISET TAUSTARAIDAT
Elokuvien tuotantoon osallistuu usein monia eri rahoitustahoja. Tällöin yhtiöt saattavat laatia sopimuksia, joissa myönnetään erillinen käyttölupa kuvaraidan ja ääniraidan levitykseen. Siksi esimerkiksi elokuvamusiikki saattaa vaihdella levitysmaakohtaisesti. Animaatioteollisuudessa esimerkkinä tästä käytännöstä ovat lukuisat animestudioiden ja ulkomaisten televisioyhtiöiden väliset yhteistyötuotannot. Näissä tapauksissa japanilaiset saavat usein yksinoikeuden levittää yhteistyön tuloksena syntynyttä elokuvaa tai sarjaa Aasiassa samalla, kun ulkomainen yhteistyökumppani vastaa levityksestä muissa maissa. Toisinaan elokuvan tai sarjan koko ääniraita tehdään alueellisesti uudelleen, vaikka kuvaraita pysyisi samana.
Esimerkki 5. Japaninkielinen versio vs. kansainvälinen ME-raita
Pohjois-Amerikassa, joka on valtava markkina-alue, japanilaiset animaatiot kokivat usein monenlaisia muutoksia, jotka eivät rajoittuneet pelkästään dubbauskäännöksiin tai leikkauksiin. Joihinkin elokuviin ja sarjoihin on luotu kokonaan tai osittain uudet tehosteraidat, jotta ne myisivät paremmin amerikkalaiselle yleisölle. Joskus lisenssisopimukset estivät tiettyjen musiikkikappaleiden käytön muualla paitsi Japanissa. Välillä taasen japanilaiset studiot unohtivat säilöä sarjojen tai elokuvien tunnusmusiikin instrumentaaliversion, jolloin alkuperäisen tunnussävelmän kääntäminen ja käyttäminen englanninkielisessä versiossa oli teknisesti mahdotonta. Japanilaisten animaatioiden ns. amerikkalaistetut versiot levitettiin usein muihinkin länsimaihin. Tässä on muutama esimerkki anime -tuotannoista, joiden tehosteraitoihin on aikojen saatossa tehty erilaisia muutoksia: Pokémon (Musiikkia ja tehosteita lisätty, poistettu tai vaihdettu kansainvälisessä versiossa), Digimon (Musiikki ja tehosteet vaihdettu Amerikassa) ja Laputa: Linna taivaalla (Musiikki ja tehosteet vaihdettu osittain Amerikassa). Lisäksi japanilaisten ja eurooppalaisten työstämät yhteistyötuotannot kokivat lähes automaattisesti muutoksia käännöksen lisäksi myös tehosteraidoissa.
Tämä näyte on BRB Internacional- ja Nippon Animation -studion yhteistyönä toteuttamasta sarjasta Willy Fog: Matka maailman ympäri (1983). Sarjan koko äänimaailma on täysin erilainen Japanissa ja Euroopassa. Tämä kohtauksen havainnollistaa, miten japanilaisten luomaan äänimaailmaan on panostettu enemmän kuin espanjalaisten luomaan äänimaailmaan. Panostuksen voi päätellä musiikin ja erillisten äänitehosteiden määrästä, joka on suurempi japaninkielisessä versiossa.
Matka maailman ympäri / Around the World with Willy Fog / Jakso 4.
ANALOGISET HAITTAILMIÖT
Vaikka hyväkuntoinen magneettinauha voi vetää vertoja äänenlaadullisesti digitaaliselle ääniraidalle, se harvoin ylittää nykypäivän kuuntelijan odotukset. Esimerkiksi nauhan venyminen voi aiheuttaa sen putoamista synkroniasta kuvaraidan kanssa. Käytössä ääninauha alkaa kohista entistä voimakkaammin ja nauhaan kohdistuvat naarmut voivat aiheuttaa siihen haittaääniä kuten värinää. Seuraavassa osuudessa pyrin selittämään mahdollisimman perusteellisesti erilaisia analogiraidoissa tavattavia ilmiöitä esimerkkien kera.
Esimerkki 6. Haamuääni
Tämä näyte on Telescreen BV -studion sarjasta Alfred j. Kwak (1989). Kohtauksessa kuultava Korpin repliikki kaikuu tahattomasti neljä sekuntia ennakkoon. Kun analogisia äänikeloja keritään tiukasti yhteen säilyttämistä varten, ne saattavat siirtää magneettista signaaliaan alempiin nauhakerroksiin, jolloin masteriin syntyy vastaavanlaista epätoivottua haamuääntä.
Alfred J. Kwak / Jakso 22.
Esimerkki 7. Optinen äänisärö
Tämä näyte on TMS Entertainment -studion sarjasta Avaruusseikkailija Cobra (1982). Kyseinen sarja on erinomainen esimerkki siitä, miten useat studiot eivät vielä 1980-luvulla nähneet syytä säilyttää tv-sarjojen magneettinauhamastereita, koska äänikelat vaativat paljon varastointitilaa. Siksi monien vanhojen anime-sarjojen japanninkielinen ääniraita on digitoitu optisesta ääniraidasta, joka on jo lähtökohtaisesti huonolaatuinen. Cobra sisältää paljon äänisäröä ja kohinaa, jota ei esiinny ME-raidoilla, koska niiden magneettinauhat säilytettiin ulkomaanlevitystä varten.
Avaruusseikkailija Cobra / Space Adventure Cobra / Jakso 3.
Esimerkki 8. Äänivuoto
Seuraavat näytteet ovat Nippon Animation -studion tuottamista sarjoista Tulevaisuuden poika Conan (1978) ja Willy Fog (1983). Magneettinauhojen äänivuodot syntyvät, kun nauhaa toistavan kelanauhurin päät ovat hieman vinoutuneet, jolloin nauhuri noukkii myös puheraitojen ääntä, jotka on sijoitettu musiikki- ja tehosteraitojen viereen. Ensimmäisessä näytteessä ME-raitoihin on vuotanut japaninkielinen dialogi ja toisessa espanjankielinen dialogi.
Tulevaisuuden poika Conan / Future Boy Conan / Jakso 19.
Matka maailman ympäri / Around the World with Willy Fog / Jakso 1.
Esimerkki 9. Muut ääni-ilmiöt
Seuraavat kolme näytettä ovat TMS Entertainment -studion tuotannoista Lupin III - Cagliostron linna, Lupin III - Fuman salaliitto ja Golgo 13. Cagliostron linna sisältää kohtauksia, joissa ääniefektejä on jäänyt ME-raidasta pois, mutta myös kohtauksia, joihin niitä on lisätty jälkikäteen. Syitä tällaisiin ilmiöihin voi olla useita. Yksi syy voi olla se, ettei kaikkia kelanauhuriin sijoitettuja tehosteraitoja ole muistettu kopioida lopulliseen ME-masteriin. Toinen syy voi olla se, että osa ääninauhoista on vioittunut tai kadonnut ennen ME-masterin kopiointia. Joskus tehosteita halutaan poistaa jälkikäteen myös tarkoituksella, mutta esimerkiksi Fuman salaliitosta otetussa näytteessä tekijät ovat tuskin halunneet tarkoituksellisesti jättää aseen laukeamisäänen pois ME-raidasta. Pisteäänitehosteiden sijaan Golgo 13 -elokuvasta puuttuvat täysin äänitehosteiden kaikuefektit. Kaikuefektien poisjäänti on myös arvailun varaista.
Lupin III - Cagliostron linna / The Castle of Cagliostro
Lupin III - Fuman salaliitto / The Fuma Conspiracy
Golgo 13
DIGITAALINEN ÄÄNISUUNNITTELU
Digitaalisen äänen vallankumous alkoi kunnolla 1990-luvun alussa. Kuten alussa mainitsin, Walt Disney loi alkukantaisen tilaäänijärjestelmän jo 1940-luvulla Fantasia -elokuvaansa varten, mutta tuolloin kalliisti useilla kaiuttimilla varustetut elokuvasalit eivät olleet vielä yleisiä. Stereoääni yleistyi ensin äänilevyillä 1970-luvulla. Stereoääni ja tilaääni (5.1 Surround) olivat aluksi kalliiden animaatioelokuvien erikoisuus, sillä halvemmin tuotetut televisiosarjat siirtyivät monoäänestä stereoääneen vasta 1990-luvun puolivälissä. Muutos monosta stereoon johti entistä monipuolisempaan äänisuunnitteluun animaatioelokuvissa.
Esimerkki 10. Digitaalinen tehosteraita
Pixar Animationin Toy Story (1995) oli ensimmäinen animaatioelokuva, joka toteutettiin kokonaan tietokoneella. Sen äänimaailmaan panostettiin myös enemmän kuin sitä edeltäneisiin animaatioelokuviin, koska siinä haluttiin jäljitellä realismia mahdollisimman tarkasti. Näytteen kohtauksesta löytyy useita päällekkäisiä taustatehosteita, kuten lasten kiljahduksia ja ruohonleikkurin surinaa. Toy Storyn äänisuunnittelijana toimi moninkertaisesti palkittu Gary Rydstrom.
Toy Story
YHTEENVETO
Analoginen ääni ja sen tallentamiseen käytetty tekniikka mullisti elokuvateollisuuden maailmanlaajuisesti 1930-luvulla. Analogisuus piti pintansa vuosikymmeniä, kunnes digitaaliset äänenkäsittelyohjelmat mullistivat elokuva-alan täysin 1990-luvulla. Analoginen aika oli monessa mielessä täynnä teknisiä haasteita, joista puhutaan aivan liian vähän. Toivon, että tämä artikkeli onnistui havainnollistamaan animaatioelokuvien äänisuunnittelun kehityskaaren ja tarjoamaan uutta tietoa aiheen saralla. Jos aihe kiinnostaa enemmän, Answerman teki pyynnöstäni äänivuotoja ja kelanauhurin toimintaa käsittelevän perusteellisen jutun myös englanniksi Anime News Network -sivustolle, johon löytyy linkki täältä.
Viimeinen näyte esittelee lukuisia animaatiosarjoja tuottanutta Hanna-Barbera -studiota, jonka perustivat MGM:n Tom & Jerry -piirretyistä tunnetut William Hanna ja Joseph Barbera 1950-luvun lopulla. Dokumentissa esitellään prosessi, jolla studio tuotti animaatiosarjansa kuten Kiviset ja Soraset. Esittelyssä vilahtaa myös Moviola, jota käytettiin tuolloin kuvan ja äänen leikkaamiseen. Nykyisin voi vain ihailla sitä sitkeyttä, mitä animaatioiden tuottaminen vaati ennen tietokoneita.
ANIMAATIO BLOGI 10 VUOTTA!
