perjantai 6. huhtikuuta 2018

Isao Takahata (1935-2018)



Yksi Japanin arvostetuimmista animaatio-ohjaajista, Isao Takahata (82), on kuollut.
Takahata perusti 1980-luvun puolivälissä Studio Ghiblin yhdessä ohjaaja Hayao Miyazakin ja tuottaja Toshio Suzukin kanssa. 

Tokion yliopistossa ranskalaista kirjallisuutta opiskelleen Takahatan ura animaatioiden parissa alkoi Toei Animation studiolla 1960-luvulla, jossa hän tapasi ensimmäistä kertaa Miyazakin. Takahatan ensimmäinen elokuvaohjaustyönsä oli Horus, auringon prinssi (1968), joka ei menestynyt aikanaan elokuvateattereissa, mutta sen sisältämiä animaatiollisia ratkaisuja pidetään uraaurtavina animen historiassa. Takahata vaikutti urallaan sekä tv-animen saralla, erityisesti World Masterpiece Theater-sarjojen ohjaajana (Alppien Heidi, Marco, Annan nuoruusvuodet) että pitkien anime-elokuvien ohjaajana (Sellisti Gauche, Tulikärpästen hauta, Eilisen kuiskaus, Pom Poko ja Naapurini Yamadat). Elokuvista neljä viimeiseksi mainittua ja hänen viimeinen ohjaustyönsä Prinsessa Kaguyan taru (2013) toteutettiin Studio Ghiblillä. Takahata ja Suzuki olivat myös mukana hollantilaisen animaattorin, Michael Dudok de Witin, Punainen kilpikonna (2016) -elokuvan teossa.

Tulikärpästen hauta on yksi Isao Takahatan kuuluisimmista ohjauksista.

Takahata tuli tunnetuksi sekä arvostetuista elokuvaohjauksistaan että omaperäisestä ohjaustyylistään. Hän esimerkiksi vierasti piirtämistä, joten hän pyrki aina haalimaan työryhmäänsä itseään kyvykkäämpiä taiteilijoita. Hän tapasi ohjata alaisiaan ehdotelmilla ja sanallisen kuvailun keinoin. Tällöin sekä ohjaajan visio että piirtäjän oma kädenjälki näkyivät lopullisissa piirroksissa. 

Takahatan ohjaustyyli poikkesi periaatteeltaan vahvasti kolleegansa Hayao Miyazakin tyylistä. Miyazaki pyrkii vaikuttamaan lopullisen elokuvan ulkoasuun piirtämällä itse hyvinkin yksityiskohtaiset storyboard-kuvat, joita hänen alaistensa on jäljiteltävä tarkasti. Miyazakilla on myös tapana korjata paljon alaistensa piirroksia henkilökohtaisesti jälkikäteen, jotta hänen visionsa välittyisi elokuvan jokaisessa kohtauksessa. 

Syy, miksi Takahata on jäänyt useasti Miyazakin varjoon johtuu luultavasti hänen valitsemistaan elokuvateemoista. Suurin osa Miyazakin ohjauksista on sidottu enemmän tai vähemmän fantasioihin, kun taas Takahata käsitteli elokuvissaan enemmän realismia. Siitä huolimatta Miyazaki on useissa haastatteluissa todennut, että Takahata oli hänen urallaan alullepaneva voima, joka sai hänet kääntymään pysyvästi animaation pariin ja jatkamaan urallaan tähän päivään asti. Miehet olivat aina elokuvia tehdessään kilpailijoita keskenään ja tämä keskinäinen kilpailu kuullemma auttoi heitä aina pistämään parastaan elokuviensa eteen.

Tässä perusteellisessa haastattelussa Isao Takahata puhuu animaatiourastaan ja viimeisestä elokuvastaan Prinsessa Kaguyan taru.


Kannattaa vilkaista myös tätä Takahatalle kunniaa tekevää retrospektiiviä. 


Isao Takahatan ainutlaatuinen animaatioperintö tulee varmasti koskettamaan vielä monia sukupolvia, niin animaation kuin elokuvan ystäviä. Viimeisestä videosta löytyy Hayao Miyazakin muistopuhe ohjaajakollegalleen.



Kiitos elämäntyöstäsi Isao Takahata!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti