Kielletyt piirretyt – Animaatioiden sensuuri maailmalla

Elokuvasensuuri on asia, joka nousee uutisaiheeksi aina tasaisin väliajoin erityisesti Pohjois-Amerikassa, joka on yksi maailman elokuvateollisuuden keskittymistä. Nykyisin keskenään kilpailevat suuret ja ansioituneet viihdeyritykset pyrkivät pitämään yllä siistiä julkisuuskuvaa, jonka pönkittämiseksi kaikki vähänkin arveluttava sisältö pyritään kitkemään pois uusista elokuvista. Tällainen kaikkien yleisöjen kosiskelu on kunnianhimoinen tavoite, mutta lähes mahdotonta toteuttaa. Elokuva on aikansa tuote, joka heijastaa enemmän tai vähemmän valmistusaikansa yhteiskunnallisia tapoja ja asenteita. Siksi monet elokuvat vanhenevat hyvin nopeasti alati muuttuvassa maailmassa.

Elokuvastudiot joutuvat jatkuvasti ottamaan sosiaalisessa mediassa monenlaista palautetta vastaan liittyen vanhojen ja uusien elokuvien sisältöön. Osa yleisöstä haluaa elokuvantekijöiden vaikuttavan epäsuorasti yhteiskunnassa vallitseviin normeihin elokuvien sisällön kautta. Kuvitteellisten hahmojen pitäisi elää yhteiskunnassa kulloinkin hyväksi havaittujen normien mukaisesti, tai muuten osa yleisöstä ilmaisee sosiaalisessa mediassa karttavansa kyseistä elokuvaa, ja kehottaa muidenkin tekevän samoin. 

Jotta elokuvat saisivat nykyisin mahdollisimman paljon katsojia, erilaisista lähtökohdista annetun palautteen pohjalta studioiden johtoporras valvoo uutuuksien sisältöä. Tällaisesta yleisöä kosiskelevasta ja sisältömuutoksilla kohua herättäneestä elokuvasta on erinomainen esimerkki juuri ensi-iltansa saanut Space Jam: Uusi legenda.

Sensuroitu Space Jam

Warner Bros. -studion Space Jam: Uusi legenda (2021), on puhututtanut ihmisiä monella tavalla tänä kesänä. Elokuva on löyhä jatko-osa Space Jam -elokuvalle, joka oli valtaisa kassamagneetti ympäri maailman vuonna 1996. Toisin kuin edeltäjänsä, Uusi legenda on herättänyt paljon keskustelua ennakkoon sosiaalisessa mediassa, ja yksi keskustelun teemoista on ollut elokuvan päivittäminen 2020-luvulle. Päivitys ei ole koskenut pelkästään elokuvan visuaalista ilmettä, joka sekoittaa nyt sekä kaksiulotteista että kolmiulotteista animaatiota, vaan myös siinä esiintyviä hahmoja. Itse asiassa uudistukset ovat johtaneet yhden hahmon sensuuriin.

Warner on virallisesti ilmoittanut kieltävänsä vuonna 1945 ensiesiintymisensä tehneen piirroshahmo Henry Haisulin käyttämisen kaikissa tulevissa animaatioprojekteissa kuten Uudessa legendassa. Tämän vuoden maaliskuussa julkaistussa New York Timesin Charles M. Blown kirjoittamassa kolumnissa haisunäädän väitetään normalisoivan seksuaalista häirintää. Hän ei kuitenkaan mainitse sitä, että Henryn jahtaama Penelope-kissa välttelee ensisijaisesti haisunäätää sen erittämän pahan hajun vuoksi. Muutamissa lyhäreissä asetelma käännetään jopa päälaelleen, jolloin näyttelijä Charles Boyerin mukaan karrikoitu Henry joutuu itse pakenemaan yli-innokkaita naaraita hävitettyään ominaishajunsa. Huumori Henryn tähdittämissä piirretyissä perustuu ihastumisen motivoimaan takaa-ajoon, jossa molemmat osapuolet saivat kuonoonsa tasavertaisesti.

Kohun keskellä Uuden legendan tekijät ovat kertoneet, että elokuvan alkuperäinen ohjaaja Terence Nance suunnitteli kohtauksen, jossa laulaja-näyttelijätär Greice Santo ja LeBron James läksyttävät Henry Haisulia kourinnasta. Kyseisessä kohtauksessa Henry yrittää iskeä Santon, koska Penelope-kissa on hakenut itselleen lähestymiskiellon. Uuden legendan ohjaajan vaihduttua Henryn kohtaus päätettiin hyllyttää. Kuuleman mukaan erityisesti Santo on ollut pettynyt kohtauksensa poistoon, sillä hänestä se olisi ollut opettavainen eikä seksistinen.

Henry Haisulin hahmoa on 2000-luvulla muutettu nykypäivän asennekulttuuriin sopivammaksi esimerkiksi New Looney Tunes -sarjaa varten, jossa hahmosta muovattiin James Bondin tyylinen salainen agentti, jolla on hyvin hienostuneet käytöstavat. Nykypäivään mukautettu Henry Haisuli ei ole toistaiseksi saanut osakseen negatiivista kritiikkiä. Pitäisikö hahmo hylätä kokonaan tästä huolimatta?

Järjestin aiheesta kyselyn Animaatio-blogin Twitterissä. Kyselyyn vastanneista 32:sta henkilöstä noin puolet pitivät Henry Haisulin täydellistä hävittämistä järjettömänä ratkaisuna. Haisulin lisäksi kohua on herättänyt myös vuonna 1953 ensiesiintymisensä tehnyt Meksikon nopein hiiri, Speedy Gonzales, jonka esittämisessä Warner on hyvin säästeliäs. On kuitenkin huvittavaa, että hiiren esittämiskieltoa vastustivat äänekkäimmin meksikolaiset itse silloin, kun Cartoon Network poisti Speedyn ohjelmistostaan vuosituhannen taitteessa. Kohuista huolimatta Speedy tullaan näkemään uudessa Space Jam -elokuvassa, kuten myös ensimmäisestä elokuvasta tuttu Lola-kani, tosin vähemmän seksualisoituna versiona. Lisäksi uudessa elokuvassa Elmeri ja Viiksi-Vallu saavat käyttää jälleen tuliaseita, joiden käyttöä on karsittu 2010-luvun televisiotuotannoissa.

Looney Tunes -hahmojen lisäksi pientä polemiikkia ovat aiheuttaneet muutkin Uuden legendan sivurooleissa esiintyvät hahmot, jotka ovat peräisin sekä perheille että aikuisille suunnatuista Warnerin elokuvista. Yksi niistä on Stanley Kubrickin väkivaltainen Kellopeliappelsiini (1971), jonka seksuaalista väkivaltaa kaihtamattomat konnat saavat esiintyä vapaasti uudessa Space Jamissa. Tämän perusteella esimerkiksi Henry Haisulin sensuroiminen tuntuu Warnerilta järjettömältä moralisoinnilta. Voit katsoa maailman ensi-iltansa saaneen Space Jam - Uusi legenda -elokuvan toisen trailerin alapuolelta.

Space Jam: Uusi legenda on visuaalisesti näyttävä elokuva ja se on pullollaan viittauksia Warnerin elokuvatuotantoihin. Tarinan keskiössä on koripallotähti LeBron Jamesin kasvutarina paremmaksi isäksi. Kyseessä on puhdas viihde-elokuva, joka mukailee ensimmäisen Space Jamin asetelmaa. Juoni on alkuperäisen elokuvan tapaan köykäinen, mutta sen pystyy arvaamaan jo elokuvan mainoksista. Elokuvan avausviikonlopun tulos (31,65 miljoonaa dollaria) on paras kaikista korona-aikana Warnerin julkaisemista elokuvista. Elokuva on myös ilman ylimääräistä maksua katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa.

Jatko-osan kunniaksi myös alkuperäinen Space Jam -elokuva on ollut kesäkuusta lähtien katsottavissa HBO Nordic -suoratoistopalvelussa, mutta ei leikkaamattomana versiona. Suoratoistettavasta versiosta on postettu muutamien repliikkien ohella aseella osoittelua, hahmojen räkimistä sekä viittauksia pissaamiseen ja erotiikkaan. On hyvin poikkeavaa, että elokuvaa sensuroidaan suoratoistoa varten, mutta näemmä Warner haluaa aiemman elokuvan olevan linjassa Uuden legendan kanssa sisältönsä suhteen.

Monilta osin Space Jam on hyvä ajankohtainen esimerkki animaatioelokuviin kohdistuvasta sensuurista, jota tehdään sekä vanhoihin että uusiin elokuviin. Jotta aihetta voisi ymmärtää paremmin, kokoan yhteen vähän elokuviin kohdistuvan sensuurin historiaa, sen ilmenemismuotoja, ja siihen liittyviä erinäisiä syitä.

Yhdysvaltojen sensuurihistoria

Animaatioiden ja muidenkin yhdysvaltalaisten valtavirtaelokuvien sensuuriin vaikutti Haysin ohjeistoksi kutsuttu elokuvien tuotantosäännöstö (eng. Motion Picture Production Code) eli itsesensuuri vuosien 1930–1968 aikana. Ohjeisto nimettiin Will H. Haysin mukaan, joka vastasi ohjeiston määrittelystä vuodesta 1922 eteenpäin. Säännöstö kielsi esittämästä elokuvissa muun muassa alastomuutta, seksuaalisia viittauksia, rikollisuuden ihannointia, päihteiden käyttöä, uskonnon rienaamista, sekä rotujen välisiä sukupuolisuhteita ja seka-avioliitoja. Vuonna 1934 National Legion of Decency -järjestö uhkaili yhdysvaltalaisia elokuvatuottajia boikotilla, mikäli julkisesti esitettävien elokuvien moraali ei kehittyisi. Uhkauksen vuoksi Hays määräsi uuden säännön, jonka mukaan jokainen julkinen elokuva piti tarkastuttaa etukäteen Haysin toimistolla. Elokuvaa ei päästetty laajaan teatterilevitykseen, mikäli siltä puuttuisi virallinen Haysin toimiston hyväksyntä. Tästä alkoi varsinainen elokuva-alan itsesensuuri, jota ylläpidettiin sakkorangaistuksen uhalla. Ohjeiston merkitys hälventyi vasta 1950-luvulla, ja lopulta se korvautui nykyisellä elokuvien luokittelujärjestelmällä vuonna 1968.

Elokuvayhtiöt noudattivat Haysin ohjeistoa vapaaehtoisesti, jolloin viranomaisten sensuuri alkoi hälventyä. Kirjallisuudessa ja näytelmissä esiintyviä rankkoja ja väkivaltaisia kohtauksia siistittiin elokuvasovituksiin. Menettelyn tulosta on muun muassa Tuulen viemää (1939) -elokuvan varjokuvina esitetty synnytyskohtaus, ja kovisten kiroilun sievistäminen muotoon "Voi pojat!", sillä jopa parahdus "Hitto!" oli liian voimakasta kielekäyttöä. Kiroilu toi elokuvan tuottajalle 5 000 dollarin sakon. Toisen maailmansodan aikana tuotetut propagandaelokuvat, kuten Disneyn Oscarilla palkittu Der Fuehrer's Face (1943) piti suunnitella Haysin ohjeistuksen raameihin sopivaksi, vaikka niiden sisältö oli kyseenalaisempaa ja poliittisempaa kuin tyypillisissä valtavirtaelokuvissa. Sitä vastoin sotajoukoille tarkoitettuja propagandaelokuvia ei tarvinnut ennakkotarkastaa, ja siksi monet niistä, kuten Warnerin Alokas Snafu -opetusanimaatiot, sisälsivät valtavirtaelokuvista poiketen voimakkaampaa kiroilua ja paljasta pintaa. Sota-ajan poikkeusolojen seurauksesta valtavirtaelokuvienkin sallivuuden rajat venyivät vähitellen ja elokuvantekijät oppivat jopa kiertämään löyhentyneitä sisältörajoituksia.

Elokuvaohjaaja Alfred Hitchcock otti Haysin ohjeistuksen haasteena. Hän suunnitteli suutelukohtauksen, joka olisi teknisesti esityssääntöjen mukainen, mutta niiden hengen vastainen. Elokuvasuudelman sallittu enimmäiskesto oli tuolloin vain kolme sekuntia, mutta Hitchcockin elokuvassa Notorious – kohtalon avain (1946) on peräti kolmen minuutin mittainen suutelujakso, koska näyttelijöiden huulet irtoavat välillä toisistaan. Elokuvasuudelman merkitys korostui amerikkalaisessa elokuvassa seksikiellon vallitessa.

Kovimman sensuurin ulkopuolelle jäivät usein taiteellisina pidetyt, esimerkiksi William Shakespearen näytelmistä sovitetut, elokuvat, ja animaatiot. Warnerin animaatioiden parissa työskennelleet ohjaajat Tex Avery, Bob Clampett ja Frank Tashlin pyrkivät venyttämään sallivuuden rajoja lisäämällä piirrettyihin myös kiellettyä materiaalia, jotta sensuurin rima madaltuisi vähitellen. Jotkin piirroselokuvat, kuten Tex Averyn Red Hot Riding Hood (1943) joutuivat sensuurin syyniin jo suunnitteluvaiheessa, mutta saivat lopulta vapauksia kielenkäytön ja väkivallan osalta toisin kuin näytellyt elokuvat. Kuitenkin esimerkiksi Fleischerien Betty Boop -lyhärien sisältämä erotiikka vesitettiin kiristyneen sensuurin vuoksi vuoden 1934 jälkeen, ja sen seurauksena hahmo haudattiin vuosikymmenen lopussa. Alapuolelta löytyvät Betty Boopin hahmomallit ennen ja jälkeen Haysin ohjeistuksen.

Haysin ohjeiston on arveltu vaikuttaneen siihen, että yhdysvaltalaisiin elokuviin syntyi jyrkkä kahtiajako hyvän ja pahan välille. Myös disneymäisten helppojen onnellisten loppujen yleistymisen on arveltu olleen seurausta ohjeistosta. Ohjeistoon tehtiin useita muutoksia, tarkennuksia, poistoja ja lisäyksiä myöhempinä vuosikymmeninä.

Elokuvien lisäksi televisiokanavien ohjelmiin kohdistunut sensuuri on yleistä Yhdysvalloissa. Kanavat pyrkivät poistamaan kaiken lapsille sopimattoman sisällön elokuvateattereita varten tehdyistä animaatioista, kun niitä esitetään lastenaamuissa. Lisäksi varta vasten kanaville tuotetuista animaatiosarjoista kitkettiin tilaajien ja vanhempien lähettämien pyyntöjen mukaisesti pois kaikki sellainen materiaali, joka koettiin epäsopivaksi lapsille. Esimerkiksi Hanna-Barbera -studion Scooby-Doo (1969) -sarjat laadittiin televisiokanavien asettamien sisältövaatimusten mukaisiksi, toisin kuin Johny Quest (1964) -sarja, jota päädyttiin leikkaamaan televisiouusintoja varten. Näiden ja monien muiden animaatiosarjojen tuottaja Joseph Barbera kertoi haastattelussa vuonna 1985 kanavien harjoittamasta animaatiosensuurista. Voit katsoa haastatteluvideon tästä.

Suomen sensuurihistoria

Suomessa elokuvasensuuri oli hyvin yleistä viime vuosisadalla. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan Suomessa esitettäväksi ei hyväksytty hyvien tapojen vastaisia, epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia elokuvia, tai sellaisia elokuvia, joiden esittäminen saattoi vaarantaa yleistä järjestystä, turvallisuutta, maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin. Nämä kiellot kumottiin vasta vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo tarkasti vuoteen 2012 saakka julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat ikärajojen määräämistä varten. Elokuvatarkastamon jälkeen ikärajoja on valvonut Suomessa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. 

Vaikka Suomessa oli Pohjoismaiden tiukin videolaki 1980-luvulla, animaatiot pääsivät markkinoille sensuroimattomina ilmoitusmenettelyn kautta. Jos Suomessa julkaistuissa animaatiokaseteissa esiintyi sensuuria, leikkaukset oli teetetty VHS-julkaisuja varten ulkomailla. Esimerkiksi Hopeanuolen kaltaiset animejulkaisut kulkeutuivat videokasetteina Suomeen muiden Pohjoismaiden kautta, eikä niitä sensuroitu varta vasten Suomen markkinoita varten. Vuonna 1987 hyväksyttiin Suomessa videosensuurilaki, joka kielsi kokonaan levittämästä alle 18-vuotiailta kiellettyjä elokuvia. Käytännössä laki johti elokuvien leikkaamiseen ja muokkaamiseen, jotta videolevitykseen suunnattu elokuva saataisiin sisällytettyä K16-luokkaan. Laki korvattiin tammikuussa 2001 voimaan tulleella kuvaohjelmalailla, joka lopetti elokuvien ennakkosensuurin. Sensuurin hälvettyä levittäjät ja elokuvastudiot halusivat kuitenkin vältellä mainekolhuja, joita saattaisi seurata vanhentuneita asenteita sisältävien elokuvien esittämisestä nykykatsojille. Tämän vuoksi tallennejulkaisuihin alettiin lisäämään sisältövaroituksia, jotka varoittaisivat katsojaa etukäteen elokuvien vanhentuneesta sisällöstä. 

Joissain maissa, kuten Japanissa, ei ole aikoinaan ollut käytössä kuin kaksi ikärajaa: Sallittu ja K18. Käytäntö heijastui myös elokuvien markkinointiin, kuten trailerien sisältöön. Kun Studio Ghiblin Prinsessa Mononoken (1997) trailereita suunniteltiin, ohjaaja Hayao Miyazaki neuvoi tuottaja Toshio Suzukia valitsemaan tv-mainoksiin kaikkein verisimmät kohtaukset elokuvasta, jotta vanhemmat osaisivat olla viemättä liian nuoria lapsia elokuvateatteriin.

Sensuurin monet muodot

Vaikka väkivalta ja seksi ovat tyypillisimmät sensuurin kohteet, animaatioiden sensuuri ulottuu myös muihin osa-alueisiin. Kuten aiemmin kerroin, vanhojen elokuvien sisältövaroitukset yleistyivät 2000-luvulla Disneyn ja Warnerin kaltaisten isojen studioiden tallennejulkaisuissa, mikäli piirretyt sisältävät vanhentuneita asenteita tai karikatyyrejä. Siksi Disneyn suoratoistopalvelussa on päädytty sensuroinnin sijaan asettamaan Dumbon (1941) ja Peter Panin (1953) kaltaisten elokuvien eteen pelkästään sisältövaroitus. 

Aina kuluttajille suunnatut varoitukset eivät riitä, vaan joskus vanhoja elokuvia päädytään muokkaamaan jälkikäteen nykyaikaan sopivaksi, tai jopa hävittämään valtavirran tietoisuudesta. Hyvä esimerkki myöhemmin muokatusta teoksesta on Disneyn Fantasia (1940), jossa esiintynyttä Auringonkukaksi nimettyä kentauria ei ole näytetty elokuvassa enää vuosikymmeniin. Täydellinen esittämiskielto on langetettu myös muutamien klassikkojen päälle, joihin lukeutuvat muun muassa Disneyn Vanhat tarinat (1946) ja Warnerin 11 sensuroitua Looney Tunes -piirrettyä (Censored Eleven). Joskus levittäjä päätyy muuttamaan julkaistua tuotetta negatiivisen palautteen seurauksena. Esimerkiksi Bugs Bunny Nips The Nips -lyhärin sisältänyt laserlevy vedettiin pois markkinoilta, koska JACL koki propagandapiirretyssä esiintyneet japanilaiskarikatyyrit rasistisiksi ja koko lyhärin sopimattomaksi perheille suunnattuun kotivideojulkaisuun. Laserlevy julkaistiin lopulta uudelleen niin, että kyseinen kohulyhäri korvattiin toisella piirretyllä.

Elokuvan muokkaaminen kuvankäsittelyllä jälkikäteen (esim. Fantasian Auringonkukka) on elokuvan täydellistä esityskieltoa harvinaisempaa, ja sitä harjoittavat yleensä vain suuret elokuvastudiot. Yleisin sensurointitekniikka on leikata kohtauksia pois ja muokata ääniraitaa. MGM -studion Tom ja Jerry -piirretyissä on sovellettu näitä molempia tekniikoita. Niistä on vaihtelevasti leikattu pois esimerkiksi Blackface -vitsit, ja Tomin emäntänä esiintyneen afroamerikkalaisen Mammy Two Shoes -hahmon ääni on dubattu uudelleen televisioesityksiä varten. Uudelleendubbaus koettiin järkeväksi ratkaisuksi, koska hahmoa esittäneen Lillian Randolphin autenttinen afroaksentti koettiin 1980-luvulla liian karikatyyrimäiseksi. Silti osa televisiokanavista esittää Tom ja Jerry -lyhäreitä yhä alkuperäisellä Randolphin tähdittämällä ääniraidalla. Warner puolestaan on päättänyt ainakin muutamissa maissa piilottaa Looney Tunes -lyhäreissä esiintyneen Inky -nimisen afrikkalaispojan, vaikka hahmoa ei ole koskaan virallisesti mielletty rasistiseksi karikatyyriksi. Tummaihoisten karikatyyrien lisäksi intiaaneja ja aasialaisia esittävät karikatyyrit leikataan usein pois klassikkopiirrettyjen televisioesityksistä Pohjois-Amerikassa, mutta ulkomailla vastaaviin toimenpiteisiin ei välttämättä ryhdytä, mikäli studiot eivät estä kyseisten animaatioiden esittämistä kaikkialla. Esimerkiksi Väiski Vemmelsäären Censored Eleven -piirretty All This and Rabbit Stew (1941) on esitetty Suomen televisiossa muutaman kerran 2000-luvun alussa.

Arvaamattomat kohut ovat johtaneet usein sensuuriin. Esimerkiksi vuonna 2017 alkanut MeToo -kampanjointi asetti huonoon valoon Pixar Animation Studiosin John Lasseterin ja Ren ja Stimpy -animaatiosarjan luojan John Kristafalucin. Lasseter joutui kohun saattelemana jättämään taiteellisen johtajan aseman Pixarilla, minkä jälkeen hän on työskennellyt Skydance Animationilla. Sen sijaan Kristafaluci, johon kohdistuneet syytökset ovat olleet Lasseteria kovemmat, on toistaiseksi vetäytynyt alalta kokonaan. Kuten aiemmin on käynyt ilmi, studion maine voi kärsiä negatiivisen kohun seurauksena, ja se ilmenee yleensä elokuvien jälleenmyyntiluvuissa, mikäli useat ihmiset alkavat boikotoimaan kohun kohteena olevan ihmisen tuotantoa. Esimerkiksi Hayao Miyazakin On Your Mark -musiikkivideo päätettiin jättää uudelleenjulkaisematta osana The Collected Works of Hayao Miyazaki -kokoelmaa, koska yksi siinä esiintyneistä laulajista päätyi ennen Blu-rayn julkaisua huumekohun keskelle.

Sensuuri voi olla myös alueellisesti rajattua tai huomaamatonta. Japanilaisten animaatioiden dialogin muuttaminen englanninkieliseen dubbaukseen ennen 2000-lukua oli käytäntö, jolla kulttuurisia eroja pyrittiin pienentämään japanilaisen ja amerikkalaisen yleisön välillä. Käännöksen lisäksi muutoksia saatettiin tehdä 4Kids Entertainmentin kaltaisten levittäjien toimesta animaation raameihin. Taustakuvissa näkyvien kylttien vieraskieliset kanjit peitettiin englanninkielisen tekstin alle ja jotkut objektit, kuten aseet, saatettiin kuvakäsitellä joksikin harmittomaksi välineeksi. Muun muassa animesarjat Pokemon (1997) ja One Piece (1999), joita pyrittiin markkinoimaan nuorille katsojille, muokattiin kovalla kädellä Pohjois-Amerikassa. Näitä länsimaalaistettuja animekopioita levitettiin Yhdysvaltojen kautta myös ulkomaille.

Uskonto on myös hyvin yleinen sensuuriin johtava tekijä. Islamilaisissa maissa kaikki elokuvat kokevat alueittain enemmän tai vähemmän sensuuria. Muun muassa porsaat, suutelu, eroottisuus, pulut, joulupukki, enkelit, taikuus, uhkapelit ja kiroilu ovat tyypillisiä sensuurin kohteita animaatioiden esittämiseen erikoistuneella Spacetoon -kanavalla. Lisäksi muihin kuin islamiin rinnastettavat symbolit poistetaan televisio-ohjelmista. Valtavasta sensuurista huolimatta Spacetoon -kanavan ohjelmistoon kuuluvat väkivaltaa ja paljasta pintaa sisältävät animesarjat Salapoliisi Conan (1996) ja Ranma 1/2 (1989), tosin hyvin leikattuina versioina, joissa dialogiakin on muutettu runsaasti sensuurin aiheuttamien juoniaukkojen peittämiseksi. Lisäksi jotkut arabiankieliset televisiokanavat poistavat taustamusiikin elokuvista, koska sen uskotaan häiritsevän ihmisen ja Jumalan välistä yhteyttä.

Välillä ihmettelen, miksi Spacetoonin kaltaiset televisiokanavat esittävät ohjelmia, joita ne joutuvat runsaasti muokkaamaan. Nähtävästi ohjelmien tilaajat ympäri maailman kuitenkin pitävät lähtökohtaisesti kaikenlaisista animaatioista, vaikka ihan kaikkea niiden sisällöstä ei voida esittää monenlaisiin sääntöihin vedoten. Vaikka ulkomailla animaatioiden sensuuri on edelleen hyvin yleistä, Suomessa sitä esiintyy hyvin harvakseltaan. 

Onko sinulla mielenkiintoisia havaintoja sensuuriin liittyen ja mitä mieltä olet animaatioiden sensuurikulttuurista?

Toivottavasti tätä artikkelia ei sensuroida!