Näytetään tekstit, joissa on tunniste Looney Tunes. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Looney Tunes. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Kielletyt piirretyt – Animaatioiden sensuuri maailmalla



Elokuvasensuuri on asia, joka nousee uutisaiheeksi aina tasaisin väliajoin erityisesti Pohjois-Amerikassa, joka on yksi maailman elokuvateollisuuden keskittymistä. Nykyisin keskenään kilpailevat suuret ja ansioituneet viihdeyritykset pyrkivät pitämään yllä siistiä julkisuuskuvaa, jonka pönkittämiseksi kaikki vähänkin arveluttava sisältö pyritään kitkemään pois uusista elokuvista. Tällainen kaikkien yleisöjen kosiskelu on kunnianhimoinen tavoite, mutta lähes mahdotonta toteuttaa. Elokuva on aikansa tuote, joka heijastaa enemmän tai vähemmän valmistusaikansa yhteiskunnallisia tapoja ja asenteita. Siksi monet elokuvat vanhenevat hyvin nopeasti alati muuttuvassa maailmassa.

Elokuvastudiot joutuvat jatkuvasti ottamaan sosiaalisessa mediassa monenlaista palautetta vastaan liittyen vanhojen ja uusien elokuvien sisältöön. Osa yleisöstä haluaa elokuvantekijöiden vaikuttavan epäsuorasti yhteiskunnassa vallitseviin normeihin elokuvien sisällön kautta. Kuvitteellisten hahmojen pitäisi elää yhteiskunnassa kulloinkin hyväksi havaittujen normien mukaisesti, tai muuten osa yleisöstä ilmaisee sosiaalisessa mediassa karttavansa kyseistä elokuvaa, ja kehottaa muidenkin tekevän samoin. 

Jotta elokuvat saisivat nykyisin mahdollisimman paljon katsojia, erilaisista lähtökohdista annetun palautteen pohjalta studioiden johtoporras valvoo uutuuksien sisältöä. Tällaisesta yleisöä kosiskelevasta ja sisältömuutoksilla kohua herättäneestä elokuvasta on erinomainen esimerkki juuri ensi-iltansa saanut Space Jam: Uusi legenda.


Sensuroitu Space Jam


Warner Bros. -studion Space Jam: Uusi legenda (2021), on puhututtanut ihmisiä monella tavalla tänä kesänä. Elokuva on löyhä jatko-osa Space Jam -elokuvalle, joka oli valtaisa kassamagneetti ympäri maailman vuonna 1996. Toisin kuin edeltäjänsä, Uusi legenda on herättänyt paljon keskustelua ennakkoon sosiaalisessa mediassa, ja yksi keskustelun teemoista on ollut elokuvan päivittäminen 2020-luvulle. Päivitys ei ole koskenut pelkästään elokuvan visuaalista ilmettä, joka sekoittaa nyt sekä kaksiulotteista että kolmiulotteista animaatiota, vaan myös siinä esiintyviä hahmoja. Itse asiassa uudistukset ovat johtaneet yhden hahmon sensuuriin.





Warner on virallisesti ilmoittanut kieltävänsä vuonna 1945 ensiesiintymisensä tehneen piirroshahmo Henry Haisulin käyttämisen kaikissa tulevissa animaatioprojekteissa kuten Uudessa legendassa. Tämän vuoden maaliskuussa julkaistussa New York Timesin Charles M. Blown kirjoittamassa kolumnissa haisunäädän väitetään normalisoivan seksuaalista häirintää. Hän ei kuitenkaan mainitse sitä, että Henryn jahtaama Penelope-kissa välttelee ensisijaisesti haisunäätää sen erittämän pahan hajun vuoksi. Muutamissa lyhäreissä asetelma käännetään jopa päälaelleen, jolloin näyttelijä Charles Boyerin mukaan karrikoitu Henry joutuu itse pakenemaan yli-innokkaita naaraita hävitettyään ominaishajunsa. Huumori Henryn tähdittämissä piirretyissä perustuu ihastumisen motivoimaan takaa-ajoon, jossa molemmat osapuolet saivat kuonoonsa tasavertaisesti.

Kohun keskellä Uuden legendan tekijät ovat kertoneet, että elokuvan alkuperäinen ohjaaja Terence Nance suunnitteli kohtauksen, jossa laulaja-näyttelijätär Greice Santo ja LeBron James läksyttävät Henry Haisulia kourinnasta. Kyseisessä kohtauksessa Henry yrittää iskeä Santon, koska Penelope-kissa on hakenut itselleen lähestymiskiellon. Uuden legendan ohjaajan vaihduttua Henryn kohtaus päätettiin hyllyttää. Kuuleman mukaan erityisesti Santo on ollut pettynyt kohtauksensa poistoon, sillä hänestä se olisi ollut opettavainen eikä seksistinen.



Henry Haisulin hahmoa on 2000-luvulla muutettu nykypäivän asennekulttuuriin sopivammaksi esimerkiksi New Looney Tunes -sarjaa varten, jossa hahmosta muovattiin James Bondin tyylinen salainen agentti, jolla on hyvin hienostuneet käytöstavat. Nykypäivään mukautettu Henry Haisuli ei ole toistaiseksi saanut osakseen negatiivista kritiikkiä. Pitäisikö hahmo hylätä kokonaan tästä huolimatta?

Järjestin aiheesta kyselyn Animaatio-blogin Twitterissä. Kyselyyn vastanneista 32:sta henkilöstä noin puolet pitivät Henry Haisulin täydellistä hävittämistä järjettömänä ratkaisuna. Haisulin lisäksi kohua on herättänyt myös vuonna 1953 ensiesiintymisensä tehnyt Meksikon nopein hiiri, Speedy Gonzales, jonka esittämisessä Warner on hyvin säästeliäs. On kuitenkin huvittavaa, että hiiren esittämiskieltoa vastustivat äänekkäimmin meksikolaiset itse silloin, kun Cartoon Network poisti Speedyn ohjelmistostaan vuosituhannen taitteessa. Kohuista huolimatta Speedy tullaan näkemään uudessa Space Jam -elokuvassa, kuten myös ensimmäisestä elokuvasta tuttu Lola-kani, tosin vähemmän seksualisoituna versiona. Lisäksi uudessa elokuvassa Elmeri ja Viiksi-Vallu saavat käyttää jälleen tuliaseita, joiden käyttöä on karsittu 2010-luvun televisiotuotannoissa.

Looney Tunes -hahmojen lisäksi pientä polemiikkia ovat aiheuttaneet muutkin Uuden legendan sivurooleissa esiintyvät hahmot, jotka ovat peräisin sekä perheille että aikuisille suunnatuista Warnerin elokuvista. Yksi niistä on Stanley Kubrickin väkivaltainen Kellopeliappelsiini (1971), jonka seksuaalista väkivaltaa kaihtamattomat konnat saavat esiintyä vapaasti uudessa Space Jamissa. Tämän perusteella esimerkiksi Henry Haisulin sensuroiminen tuntuu Warnerilta järjettömältä moralisoinnilta. Voit katsoa maailman ensi-iltansa saaneen Space Jam - Uusi legenda -elokuvan toisen trailerin alapuolelta.



Space Jam: Uusi legenda on visuaalisesti näyttävä elokuva ja se on pullollaan viittauksia Warnerin elokuvatuotantoihin. Tarinan keskiössä on koripallotähti LeBron Jamesin kasvutarina paremmaksi isäksi. Kyseessä on puhdas viihde-elokuva, joka mukailee ensimmäisen Space Jamin asetelmaa. Juoni on alkuperäisen elokuvan tapaan köykäinen, mutta sen pystyy arvaamaan jo elokuvan mainoksista. Elokuvan avausviikonlopun tulos (31,65 miljoonaa dollaria) on paras kaikista korona-aikana Warnerin julkaisemista elokuvista. Elokuva on myös ilman ylimääräistä maksua katsottavissa HBO Max -suoratoistopalvelussa.

Jatko-osan kunniaksi myös alkuperäinen Space Jam -elokuva on ollut kesäkuusta lähtien katsottavissa HBO Nordic -suoratoistopalvelussa, mutta ei leikkaamattomana versiona. Suoratoistettavasta versiosta on postettu muutamien repliikkien ohella aseella osoittelua, hahmojen räkimistä sekä viittauksia pissaamiseen ja erotiikkaan. On hyvin poikkeavaa, että elokuvaa sensuroidaan suoratoistoa varten, mutta näemmä Warner haluaa aiemman elokuvan olevan linjassa Uuden legendan kanssa sisältönsä suhteen.

Monilta osin Space Jam on hyvä ajankohtainen esimerkki animaatioelokuviin kohdistuvasta sensuurista, jota tehdään sekä vanhoihin että uusiin elokuviin. Jotta aihetta voisi ymmärtää paremmin, kokoan yhteen vähän elokuviin kohdistuvan sensuurin historiaa, sen ilmenemismuotoja, ja siihen liittyviä erinäisiä syitä.


Yhdysvaltojen sensuurihistoria


Animaatioiden ja muidenkin yhdysvaltalaisten valtavirtaelokuvien sensuuriin vaikutti Haysin ohjeistoksi kutsuttu elokuvien tuotantosäännöstö (eng. Motion Picture Production Code) eli itsesensuuri vuosien 1930–1968 aikana. Ohjeisto nimettiin Will H. Haysin mukaan, joka vastasi ohjeiston määrittelystä vuodesta 1922 eteenpäin. Säännöstö kielsi esittämästä elokuvissa muun muassa alastomuutta, seksuaalisia viittauksia, rikollisuuden ihannointia, päihteiden käyttöä, uskonnon rienaamista, sekä rotujen välisiä sukupuolisuhteita ja seka-avioliitoja. Vuonna 1934 National Legion of Decency -järjestö uhkaili yhdysvaltalaisia elokuvatuottajia boikotilla, mikäli julkisesti esitettävien elokuvien moraali ei kehittyisi. Uhkauksen vuoksi Hays määräsi uuden säännön, jonka mukaan jokainen julkinen elokuva piti tarkastuttaa etukäteen Haysin toimistolla. Elokuvaa ei päästetty laajaan teatterilevitykseen, mikäli siltä puuttuisi virallinen Haysin toimiston hyväksyntä. Tästä alkoi varsinainen elokuva-alan itsesensuuri, jota ylläpidettiin sakkorangaistuksen uhalla. Ohjeiston merkitys hälventyi vasta 1950-luvulla, ja lopulta se korvautui nykyisellä elokuvien luokittelujärjestelmällä vuonna 1968.




Elokuvayhtiöt noudattivat Haysin ohjeistoa vapaaehtoisesti, jolloin viranomaisten sensuuri alkoi hälventyä. Kirjallisuudessa ja näytelmissä esiintyviä rankkoja ja väkivaltaisia kohtauksia siistittiin elokuvasovituksiin. Menettelyn tulosta on muun muassa Tuulen viemää (1939) -elokuvan varjokuvina esitetty synnytyskohtaus, ja kovisten kiroilun sievistäminen muotoon "Voi pojat!", sillä jopa parahdus "Hitto!" oli liian voimakasta kielekäyttöä. Kiroilu toi elokuvan tuottajalle 5 000 dollarin sakon. Toisen maailmansodan aikana tuotetut propagandaelokuvat, kuten Disneyn Oscarilla palkittu Der Fuehrer's Face (1943) piti suunnitella Haysin ohjeistuksen raameihin sopivaksi, vaikka niiden sisältö oli kyseenalaisempaa ja poliittisempaa kuin tyypillisissä valtavirtaelokuvissa. Sitä vastoin sotajoukoille tarkoitettuja propagandaelokuvia ei tarvinnut ennakkotarkastaa, ja siksi monet niistä, kuten Warnerin Alokas Snafu -opetusanimaatiot, sisälsivät valtavirtaelokuvista poiketen voimakkaampaa kiroilua ja paljasta pintaa. Sota-ajan poikkeusolojen seurauksesta valtavirtaelokuvienkin sallivuuden rajat venyivät vähitellen ja elokuvantekijät oppivat jopa kiertämään löyhentyneitä sisältörajoituksia.

Elokuvaohjaaja Alfred Hitchcock otti Haysin ohjeistuksen haasteena. Hän suunnitteli suutelukohtauksen, joka olisi teknisesti esityssääntöjen mukainen, mutta niiden hengen vastainen. Elokuvasuudelman sallittu enimmäiskesto oli tuolloin vain kolme sekuntia, mutta Hitchcockin elokuvassa Notorious – kohtalon avain (1946) on peräti kolmen minuutin mittainen suutelujakso, koska näyttelijöiden huulet irtoavat välillä toisistaan. Elokuvasuudelman merkitys korostui amerikkalaisessa elokuvassa seksikiellon vallitessa.




Kovimman sensuurin ulkopuolelle jäivät usein taiteellisina pidetyt, esimerkiksi William Shakespearen näytelmistä sovitetut, elokuvat, ja animaatiot. Warnerin animaatioiden parissa työskennelleet ohjaajat Tex Avery, Bob Clampett ja Frank Tashlin pyrkivät venyttämään sallivuuden rajoja lisäämällä piirrettyihin myös kiellettyä materiaalia, jotta sensuurin rima madaltuisi vähitellen. Jotkin piirroselokuvat, kuten Tex Averyn Red Hot Riding Hood (1943) joutuivat sensuurin syyniin jo suunnitteluvaiheessa, mutta saivat lopulta vapauksia kielenkäytön ja väkivallan osalta toisin kuin näytellyt elokuvat. Kuitenkin esimerkiksi Fleischerien Betty Boop -lyhärien sisältämä erotiikka vesitettiin kiristyneen sensuurin vuoksi vuoden 1934 jälkeen, ja sen seurauksena hahmo haudattiin vuosikymmenen lopussa. Alapuolelta löytyvät Betty Boopin hahmomallit ennen ja jälkeen Haysin ohjeistuksen.




Haysin ohjeiston on arveltu vaikuttaneen siihen, että yhdysvaltalaisiin elokuviin syntyi jyrkkä kahtiajako hyvän ja pahan välille. Myös disneymäisten helppojen onnellisten loppujen yleistymisen on arveltu olleen seurausta ohjeistosta. Ohjeistoon tehtiin useita muutoksia, tarkennuksia, poistoja ja lisäyksiä myöhempinä vuosikymmeninä.

Elokuvien lisäksi televisiokanavien ohjelmiin kohdistunut sensuuri on yleistä Yhdysvalloissa. Kanavat pyrkivät poistamaan kaiken lapsille sopimattoman sisällön elokuvateattereita varten tehdyistä animaatioista, kun niitä esitetään lastenaamuissa. Lisäksi varta vasten kanaville tuotetuista animaatiosarjoista kitkettiin tilaajien ja vanhempien lähettämien pyyntöjen mukaisesti pois kaikki sellainen materiaali, joka koettiin epäsopivaksi lapsille. Esimerkiksi Hanna-Barbera -studion Scooby-Doo (1969) -sarjat laadittiin televisiokanavien asettamien sisältövaatimusten mukaisiksi, toisin kuin Johny Quest (1964) -sarja, jota päädyttiin leikkaamaan televisiouusintoja varten. Näiden ja monien muiden animaatiosarjojen tuottaja Joseph Barbera kertoi haastattelussa vuonna 1985 kanavien harjoittamasta animaatiosensuurista. Voit katsoa haastatteluvideon tästä.



Suomen sensuurihistoria


Suomessa elokuvasensuuri oli hyvin yleistä viime vuosisadalla. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan Suomessa esitettäväksi ei hyväksytty hyvien tapojen vastaisia, epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia elokuvia, tai sellaisia elokuvia, joiden esittäminen saattoi vaarantaa yleistä järjestystä, turvallisuutta, maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin. Nämä kiellot kumottiin vasta vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo tarkasti vuoteen 2012 saakka julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat ikärajojen määräämistä varten. Elokuvatarkastamon jälkeen ikärajoja on valvonut Suomessa Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. 




Vaikka Suomessa oli Pohjoismaiden tiukin videolaki 1980-luvulla, animaatiot pääsivät markkinoille sensuroimattomina ilmoitusmenettelyn kautta. Jos Suomessa julkaistuissa animaatiokaseteissa esiintyi sensuuria, leikkaukset oli teetetty VHS-julkaisuja varten ulkomailla. Esimerkiksi Hopeanuolen kaltaiset animejulkaisut kulkeutuivat videokasetteina Suomeen muiden Pohjoismaiden kautta, eikä niitä sensuroitu varta vasten Suomen markkinoita varten. Vuonna 1987 hyväksyttiin Suomessa videosensuurilaki, joka kielsi kokonaan levittämästä alle 18-vuotiailta kiellettyjä elokuvia. Käytännössä laki johti elokuvien leikkaamiseen ja muokkaamiseen, jotta videolevitykseen suunnattu elokuva saataisiin sisällytettyä K16-luokkaan. Laki korvattiin tammikuussa 2001 voimaan tulleella kuvaohjelmalailla, joka lopetti elokuvien ennakkosensuurin. Sensuurin hälvettyä levittäjät ja elokuvastudiot halusivat kuitenkin vältellä mainekolhuja, joita saattaisi seurata vanhentuneita asenteita sisältävien elokuvien esittämisestä nykykatsojille. Tämän vuoksi tallennejulkaisuihin alettiin lisäämään sisältövaroituksia, jotka varoittaisivat katsojaa etukäteen elokuvien vanhentuneesta sisällöstä. 

Joissain maissa, kuten Japanissa, ei ole aikoinaan ollut käytössä kuin kaksi ikärajaa: Sallittu ja K18. Käytäntö heijastui myös elokuvien markkinointiin, kuten trailerien sisältöön. Kun Studio Ghiblin Prinsessa Mononoken (1997) trailereita suunniteltiin, ohjaaja Hayao Miyazaki neuvoi tuottaja Toshio Suzukia valitsemaan tv-mainoksiin kaikkein verisimmät kohtaukset elokuvasta, jotta vanhemmat osaisivat olla viemättä liian nuoria lapsia elokuvateatteriin.


Sensuurin monet muodot



Vaikka väkivalta ja seksi ovat tyypillisimmät sensuurin kohteet, animaatioiden sensuuri ulottuu myös muihin osa-alueisiin. Kuten aiemmin kerroin, vanhojen elokuvien sisältövaroitukset yleistyivät 2000-luvulla Disneyn ja Warnerin kaltaisten isojen studioiden tallennejulkaisuissa, mikäli piirretyt sisältävät vanhentuneita asenteita tai karikatyyrejä. Siksi Disneyn suoratoistopalvelussa on päädytty sensuroinnin sijaan asettamaan Dumbon (1941) ja Peter Panin (1953) kaltaisten elokuvien eteen pelkästään sisältövaroitus. 




Aina kuluttajille suunnatut varoitukset eivät riitä, vaan joskus vanhoja elokuvia päädytään muokkaamaan jälkikäteen nykyaikaan sopivaksi, tai jopa hävittämään valtavirran tietoisuudesta. Hyvä esimerkki myöhemmin muokatusta teoksesta on Disneyn Fantasia (1940), jossa esiintynyttä Auringonkukaksi nimettyä kentauria ei ole näytetty elokuvassa enää vuosikymmeniin. Täydellinen esittämiskielto on langetettu myös muutamien klassikkojen päälle, joihin lukeutuvat muun muassa Disneyn Vanhat tarinat (1946) ja Warnerin 11 sensuroitua Looney Tunes -piirrettyä (Censored Eleven). Joskus levittäjä päätyy muuttamaan julkaistua tuotetta negatiivisen palautteen seurauksena. Esimerkiksi Bugs Bunny Nips The Nips -lyhärin sisältänyt laserlevy vedettiin pois markkinoilta, koska JACL koki propagandapiirretyssä esiintyneet japanilaiskarikatyyrit rasistisiksi ja koko lyhärin sopimattomaksi perheille suunnattuun kotivideojulkaisuun. Laserlevy julkaistiin lopulta uudelleen niin, että kyseinen kohulyhäri korvattiin toisella piirretyllä.




Elokuvan muokkaaminen kuvankäsittelyllä jälkikäteen (esim. Fantasian Auringonkukka) on elokuvan täydellistä esityskieltoa harvinaisempaa, ja sitä harjoittavat yleensä vain suuret elokuvastudiot. Yleisin sensurointitekniikka on leikata kohtauksia pois ja muokata ääniraitaa. MGM -studion Tom ja Jerry -piirretyissä on sovellettu näitä molempia tekniikoita. Niistä on vaihtelevasti leikattu pois esimerkiksi Blackface -vitsit, ja Tomin emäntänä esiintyneen afroamerikkalaisen Mammy Two Shoes -hahmon ääni on dubattu uudelleen televisioesityksiä varten. Uudelleendubbaus koettiin järkeväksi ratkaisuksi, koska hahmoa esittäneen Lillian Randolphin autenttinen afroaksentti koettiin 1980-luvulla liian karikatyyrimäiseksi. Silti osa televisiokanavista esittää Tom ja Jerry -lyhäreitä yhä alkuperäisellä Randolphin tähdittämällä ääniraidalla. Warner puolestaan on päättänyt ainakin muutamissa maissa piilottaa Looney Tunes -lyhäreissä esiintyneen Inky -nimisen afrikkalaispojan, vaikka hahmoa ei ole koskaan virallisesti mielletty rasistiseksi karikatyyriksi. Tummaihoisten karikatyyrien lisäksi intiaaneja ja aasialaisia esittävät karikatyyrit leikataan usein pois klassikkopiirrettyjen televisioesityksistä Pohjois-Amerikassa, mutta ulkomailla vastaaviin toimenpiteisiin ei välttämättä ryhdytä, mikäli studiot eivät estä kyseisten animaatioiden esittämistä kaikkialla. Esimerkiksi Väiski Vemmelsäären Censored Eleven -piirretty All This and Rabbit Stew (1941) on esitetty Suomen televisiossa muutaman kerran 2000-luvun alussa.



Arvaamattomat kohut ovat johtaneet usein sensuuriin. Esimerkiksi vuonna 2017 alkanut MeToo -kampanjointi asetti huonoon valoon Pixar Animation Studiosin John Lasseterin ja Ren ja Stimpy -animaatiosarjan luojan John Kristafalucin. Lasseter joutui kohun saattelemana jättämään taiteellisen johtajan aseman Pixarilla, minkä jälkeen hän on työskennellyt Skydance Animationilla. Sen sijaan Kristafaluci, johon kohdistuneet syytökset ovat olleet Lasseteria kovemmat, on toistaiseksi vetäytynyt alalta kokonaan. Kuten aiemmin on käynyt ilmi, studion maine voi kärsiä negatiivisen kohun seurauksena, ja se ilmenee yleensä elokuvien jälleenmyyntiluvuissa, mikäli useat ihmiset alkavat boikotoimaan kohun kohteena olevan ihmisen tuotantoa. Esimerkiksi Hayao Miyazakin On Your Mark -musiikkivideo päätettiin jättää uudelleenjulkaisematta osana The Collected Works of Hayao Miyazaki -kokoelmaa, koska yksi siinä esiintyneistä laulajista päätyi ennen Blu-rayn julkaisua huumekohun keskelle.



Sensuuri voi olla myös alueellisesti rajattua tai huomaamatonta. Japanilaisten animaatioiden dialogin muuttaminen englanninkieliseen dubbaukseen ennen 2000-lukua oli käytäntö, jolla kulttuurisia eroja pyrittiin pienentämään japanilaisen ja amerikkalaisen yleisön välillä. Käännöksen lisäksi muutoksia saatettiin tehdä 4Kids Entertainmentin kaltaisten levittäjien toimesta animaation raameihin. Taustakuvissa näkyvien kylttien vieraskieliset kanjit peitettiin englanninkielisen tekstin alle ja jotkut objektit, kuten aseet, saatettiin kuvakäsitellä joksikin harmittomaksi välineeksi. Muun muassa animesarjat Pokemon (1997) ja One Piece (1999), joita pyrittiin markkinoimaan nuorille katsojille, muokattiin kovalla kädellä Pohjois-Amerikassa. Näitä länsimaalaistettuja animekopioita levitettiin Yhdysvaltojen kautta myös ulkomaille.



Uskonto on myös hyvin yleinen sensuuriin johtava tekijä. Islamilaisissa maissa kaikki elokuvat kokevat alueittain enemmän tai vähemmän sensuuria. Muun muassa porsaat, suutelu, eroottisuus, pulut, joulupukki, enkelit, taikuus, uhkapelit ja kiroilu ovat tyypillisiä sensuurin kohteita animaatioiden esittämiseen erikoistuneella Spacetoon -kanavalla. Lisäksi muihin kuin islamiin rinnastettavat symbolit poistetaan televisio-ohjelmista. Valtavasta sensuurista huolimatta Spacetoon -kanavan ohjelmistoon kuuluvat väkivaltaa ja paljasta pintaa sisältävät animesarjat Salapoliisi Conan (1996) ja Ranma 1/2 (1989), tosin hyvin leikattuina versioina, joissa dialogiakin on muutettu runsaasti sensuurin aiheuttamien juoniaukkojen peittämiseksi. Lisäksi jotkut arabiankieliset televisiokanavat poistavat taustamusiikin elokuvista, koska sen uskotaan häiritsevän ihmisen ja Jumalan välistä yhteyttä.

Välillä ihmettelen, miksi Spacetoonin kaltaiset televisiokanavat esittävät ohjelmia, joita ne joutuvat runsaasti muokkaamaan. Nähtävästi ohjelmien tilaajat ympäri maailman kuitenkin pitävät lähtökohtaisesti kaikenlaisista animaatioista, vaikka ihan kaikkea niiden sisällöstä ei voida esittää monenlaisiin sääntöihin vedoten. Vaikka ulkomailla animaatioiden sensuuri on edelleen hyvin yleistä, Suomessa sitä esiintyy hyvin harvakseltaan. 

Onko sinulla mielenkiintoisia havaintoja sensuuriin liittyen ja mitä mieltä olet animaatioiden sensuurikulttuurista?




Toivottavasti tätä artikkelia ei sensuroida!

perjantai 21. elokuuta 2020

Animaatioiden ääni - Magneettinauhojen ääni-ilmiöt


Maailman ensimmäiset äänipiirretyt. Kuvassa Warnerin Bosko ja Disneyn Mikki.

Animaatioelokuvien äänimaailmaa ja sen kehitystä käsitteleviä kirjoituksia on olemassa erittäin vähän, joten päätin Animaatio blogini 10-vuotisjuhlapäivän kunniaksi julkaista aiheesta perusteellisen kirjoituksen. Artikkelini keskittyy erityisesti analogisten äänitehosteraitojen kehitykseen ja sivuaa myös jälkiäänitykseen liittyviä teknisiä yksityiskohtia.

Kelanauhurien toimintaan minut perehdytti Anime News Network -sivuston perustaja Justin Sevakis, joka on toimittanut suosittua Answerman -kolumnia. Lainaan hänen tietämystään kohdissa, joissa käsittelen tarkemmin kelanauhurien teknisiä yksityiskohtia. Hänen tietämyksensä mahdollisti tämän juhla-artikkelin synnyn.

ÄÄNEN LÄPIMURTO

Äänen eli mekaanisen aaltoliikkeen läpimurto tapahtui 1930-luvun taitteessa Pohjois-Amerikassa, kun Warner Brothers julkaisi elokuvateattereissa Jazz-laulajan (The Jazz Singer, 1927), joka sisälsi sekä musiikkia että synkronoituja puhejaksoja. Pian äänielokuvat tuottivat lipputuloja yli kaksi kertaa enemmän kuin mykkäelokuvat, ja ilmiön seurauksena Hollywoodin elokuvastudiot alkoivat pian tuottaa pelkästään äänielokuvia. Ääniraidat ilmestyivät nopeasti myös animaatioihin. Innovatiivinen Walt Disney lisäsi musiikkia ja tehosteita kolmanteen Mikki Hiiri -lyhytelokuvaansa Höyrylaiva Villeen (Steamboat Willie, 1928), ja Warner Brothers tuotti ensimmäisen synkronoidulla puheäänellä toteutetun Bosko, The Talk-Ink Kid -pilotin Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuvasarjaan vuonna 1929. Molemmista ääniraidoilla varustetuista piirrosfilmeistä tuli niin valtavia menestyksiä, että yleisö jonotti elokuvateattereihin nähdäkseen pelkästään äänianimaation niiden rinnalla esitetyn pitkän elokuvan sijaan. Erityisesti Mikki Hiiri löi itsensä läpi äänen ansiosta ja aloitti Disney -studion suuren vallankumouksen animaatioalan edelläkävijänä 1930-luvulla.

Carl Stalling oli yksi äänianimaation uranuurtajista.

Ensimmäisten äänielokuvien ääniraita tallennettiin erillisesti magneettinauhan sijasta kalliille filminauhalle tai äänilevylle, joita piti toistaa samanaikaisesti esitettävän elokuvan kanssa elokuvateattereissa. Elokuvien ääniraitamiksaus oli luotava kuin suorana lähetyksenä, mikä oli erityisesti näyteltyjen elokuvien meluisissa kuvausolosuhteissa haastavaa, koska nauhoitteita ei voinut hienosäätää tai leikata helposti jälkikäteen. Elokuvaleikkaajaa varten kehitettiin klaffitaulu, jonka avulla kuvattu filmi ja kuvaustilanteessa taltioitu ääni voitiin tahdistaa jälkikäteen visuaalisen merkin avulla. Myös ensimmäisten piirrettyjen äänimaailma luotiin aluksi niin, että kaikki elokuvassa kuultavat äänet (näyttelijöiden puhe, orkesterin musiikki ja äänitehosteiden äänet) äänitettiin elokuvastudion tiloissa suorana lähetyksenä. Koska äänitysprosessi oli hyvin työläs ja virheherkkä, animaatiostudioilla yleistyi 1930-luvulla käytäntö, jossa piirrettyjen äänimaailma äänitettiin aina etukäteen, jotta lopullinen animaatio voitiin suunnitella ääniraidan ympärille. Noina vuosina kehitettiin paljon muitakin konsteja, joiden avulla elokuvaäänen tuotanto muuttui entistä tarkemmaksi. Esimerkiksi säveltäjä Carl Stalling, joka oli aiemmin toiminut mykkäelokuvien urkurina, alkoi käyttää metronomia eli tahtimittaria säveltäessään musiikkia Disneyn ja Warnerin piirrettyihin. Klikkiraidasta tuli lopulta standardi Hollywoodin elokuvatuotannoissa. Jopa stereoääninen äänentallennus kehitettiin jo 1940-luvun taitteessa, kun Walt Disney kehitti Fantasound -järjestelmän Fantasia -elokuvaa varten. Fantasound on nykyisen monikanavaäänen esi-isä, mutta se ei tuolloin vielä yleistynyt elokuvateollisuudessa kalleutensa vuoksi. Kaikkien näiden innovaatioiden ansiosta äänielokuva kehittyi piirrettyjen rinnalla huimin harppauksin vähän päälle vuosikymmenessä.

Lumikki yleisti dubbauksen piirretyissä.

Mykkäelokuvien vienti ulkomaille oli erittäin yksinkertaista, koska ainoastaan niissä käytetyt satunnaiset tekstitaulut piti kääntää levitysmaan kielelle. Äänielokuvan läpimurto vaikeutti levitystoimintaa, koska elokuvan dialogin kääntäminen toisen markkina-alueen kielelle tuotti ennennäkemättömiä haasteita. Yksi tapa levittää elokuvaa muilla kielialueilla oli dialogin kääntäminen tekstittämällä. Walt Disney kuitenkin ymmärsi, että piirroselokuvien dubbaaminen olisi tuottoisampi vaihtoehto suurilla kielialueilla. Erityisesti lukutaidottomille lapsikatsojille dubbaus olisi suotuisin käännösmenettely. Kun Lumikki ja seitsemän kääpiötä valmistui vuonna 1937, sen musiikki ja tehosteraidat taltioitiin erilliseksi äänimasteriksi, jotta elokuvan dialogiraita voitiin jälkiäänittää kussakin levitysmaassa kohdemaan kielelle. Suomessa elokuva dubattiin Suomi-Filmin toimesta vasta vuonna 1962 ja sen ohjasi Ritva Laatto. Lumikki on tiettävästi ensimmäinen elokuva, joka on koskaan dubattu suomeksi.

Piirrettyjen musiikki ja tehosteraitoja eli ME-raitoja ei kuitenkaan järjestelmällisesti säilytetty, jos kyseessä olivat esimerkiksi lyhytelokuvat. Siksi ulkomaisten dubbausten äänimaailma saattaa joissakin elokuvissa poiketa alkuperäisestä äänimaailmasta. Esimerkiksi monille Warner Brothersin Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuville on jouduttu luomaan uudet ME-raidat dubattuja versioita varten, koska alkuperäiset ME-raidat eivät ole saatavilla. Disney oli ensimmäinen studio, joka usein jätti tehosteraitoihin yksittäisiä koomisia puheääniksi luokiteltavia äänielementtejä, kuten ähkäisyjä, naurahduksia, mölähdyksiä ja huudahduksia, koska ne haluttiin sisällyttää myös dubattuihin versioihin. Lisäksi alkuperäiset lauluäänet saatettiin jättää tehosteraitoihin, jos niiden dubbaamista ei koettu tarpeelliseksi pienemmillä kielialueilla. Näin tehtiin esimerkiksi Lumikin suomiversiossa vuonna 1962, jossa laulut kuultiin ruotsiksi. Joissakin tapauksissa alkuperäiskielisten laulujen sisältyminen tehosteraitoihin on koettu häiritseväksi tekijäksi. Esimerkiksi BRB:n Willy Fog - Matka maailman ympäri -sarjan suomenkielisen version ensimmäisistä jaksoista laulukohtauksia on leikattu pois tehosteraitoihin jätetyn espanjankielisen laulannan vuoksi.

Voice-over & Dubbaus

On huomioitavaa, että termit Voice-over ja dubbaus (suom. sijaisnäytteleminen) tarkoittavat kahta eri asiaa. Voice-over -prosessissa yksi tai muutama näyttelijä puhuu kaikki käännetyt repliikit alkuperäisen ääniraidan päälle. Dubauksessa vuorostaan pyritään siihen, että kaikille roolihahmoille on oma ääninäyttelijä, jolloin koko äänimiksaus tehdään kohdekielelle. Voice-over on dubbaamista halvempi käännösratkaisu, ja sitä käytetään yleisesti myös joillakin suurilla markkina-alueilla kuten Venäjällä.

Nakke Nakuttaja -filmikopio (35mm) ja sen optinen ääniraita. 

ÄÄNISUUNNITTELUN ALKUAJAT

Filmille tallennettu optinen ääniraita oli elokuvaäänen standardi 1950-luvun taitteeseen asti. Sen jälkeen äänentallennuksessa alettiin käyttää laadukkaampia magneettinauhoja. Tästä huolimatta monet studiot säilyttivät loppumiksauksen ainoastaan optisena ääniraitana, joka taltioitiin synkronoidusti filmiraidan kylkeen. Ensimmäisien äänielokuvien äänimaailma oli hyvin musiikkipainotteista, jotta äänimiksaaja välttyisi ääniefektien lisäämisen vaivalta mahdollisimman paljon. Säveltäjät sovittivat usein klassista musiikkia usein kulta-ajan piirretyjen ääniraidoille. Myös niitä soittavat orkesterikokoonpanot suurenivat äänitystekniikan vanavedessä koko 1930-luvun ajan.

Esimerkki 1. Äänipankit

Äänitöiden nopeuttamiseksi äänileikkaajat loivat studioille mahdollisimman paljon erilaisia äänitehosteita, joita pystyttiin helposti kierrättämään jatkuvasti useissa eri tuotannoissa. Näiden yksittäisten ääniefektien avulla on luotu vuosien saatossa useita äänipankkeja, joihin animaatiostudiot pystyvät tarvittaessa ostamaan käyttöluvan. Tämän käytännön vuoksi tarkkakorvainen voi löytää samoja äänitehosteita eri studioiden animaatioissa. Tunnetuimpia piirrettyjen äänitehostenikkareita ovat olleet muun muassa Treg Brown, Jimmy McDonald, Greg Watson ja Pat Foley. Seuraavassa näytteessä on muutamia äänipankkitehosteita, joita on käytetty vuosien saatossa useissa eri animaatioprojekteissa sekä Amerikassa että Japanissa.

SFX -kollaasi



Esimerkki 2. Optinen musiikkiraita vs. magneettinen musiikkiraita

Tämä näyte on Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytpiirretystä Täysikiito (1957). Näytteessä vertaillaan optista ääniraitamiksausta miksaamattomaan musiikkiraitaan, joka on tallennettu magneettinauhalle. Näytteestä voi kuulla, ettei musiikki soi optiselle ääniraidalle siirrettynä yhtä puhtaasti kuin korkeatkin taajuudet sisältävällä magneettinauhalla. Musiikin on säveltänyt Carl Stalling.

Looney Tunes: Täysikiito / Zoom and Bored



Seuraavaksi syvennyn tarkemmin kelanauhurien toimintaperiaatteisiin, joista harvat tietävät nykyisin enää mitään. Jos joku kelanauhurien asiantuntija löytää tekstistäni teknisiä asiavirheitä, niin korjaan niitä mielelläni jälkikäteen.

Kelanauhuri.

TALLENNUSTEKNIIKKA & ELOKUVAÄÄNI

Tukevarakenteinen magneettinauha (0,64 cm leveä) kulkee kelanauhurissa noin 38-76 cm sekunnissa. Sitä käytettiin 1990-luvulle asti erillisesti puheäänten, äänitehosteiden ja musiikin tallentamiseen elokuvastudioilla ympäri maailman. Miksaus- ja synkronointivaiheessa erillisesti äänitetyt elementit (puhe, musiikki, tehosteet) siirrettiin suurempaan kelanauhuriin, joka sisälsi leveää ääninauhaa (5 cm). Ääniraitoja pystyttiin lisäämään yksittäiseen nauhuriin 8-32 kappaletta. Tämä mahdollisti tarvittaessa erittäin monipuolisen äänimaailman luomisen.

Kehittyneempien kelanauhurien ansiosta animaatioelokuvien ja näyteltyjen elokuvien äänimaailma muuttui täyteläisemmäksi vuosikymmenten saatossa. Esimerkiksi 1960-luvulla ei ollut enää poikkeuksellista, että äänisuunnittelija loi elokuvan kaikki tehosteet jälkikäteen. Suuren budjetin tuotannoissa musiikin lisäksi pisteäänet (foley) ja taustatehosteet (atmosfääri & ambienssi) luotiin jälkikäteen, jotta elokuva voitaisiin myös dubata muille kielille. Tuolloin yleistyi myös käytäntö, jossa elokuvanäyttelijät dubbasivat omat repliikkinsä elokuviin jälkikäteen ADR-sessioissa, jotta äänenlaatu olisi mahdollisimman korkea lopullisessa äänimiksauksessa. Prosessi mahdollisti myös korjaustoimenpiteitä kuten sen, että tarvittaessa erillinen ääninäyttelijä pystyi tekemään puheäänen elokuvanäyttelijälle, jos alkuperäisen näyttelijän oma ääni ei kelvannut tuotantoportaalle. Näin on menetelty useissa James Bond -elokuvissa, joissa usein ulkomaisella aksentilla puhuvien naisnäyttelijöiden äänet on jälkiäänitetty lopullista elokuvaa varten sujuvaa englantia puhuvan naisnäyttelijän toimesta.

Esimerkki 3. Pisteäänet ja taustatehosteet

Tämä näyte on United Artists -studion James Bond -elokuvasta Kultasormi (1964). Näytteestä voi huomata, että kohtauksen koko äänimaailma on luotu keinotekoisesti jälkikäteen, jotta elokuva voidaan dubata myös muille kielille.

James Bond: Kultasormi / Goldfinger



Kuten aiemmin mainitsin, elokuvien äänisuunnittelijat jättivät usein ME-raitaan alkuperäisten näyttelijöiden ääniä, jos ne luokiteltiin tehosteääniksi. Tällaisia äänielementtejä ovat muun muassa Aku Ankan raivoamisäänet, tappeluhuudot tai väkijoukon epäselvä mölinä. Mölytehosteita kutsutaan termille nimeltä Walla.

Esimerkki 4. Walla

Tämä näyte on Belvision -studion Tintti -elokuvasta Auringon temppeli (1969). Kyseisessä kohtauksessa Tintin, kapteeni Haddockin ja Zorrinon äänet on hiljennetty, mutta Walla-äänet on jätetty ME-raitaan.

Tintti ja auringon temppeli / Tintin and the Temple of the Sun



SOPIMUKSELLISET TAUSTARAIDAT

Elokuvien tuotantoon osallistuu usein monia eri rahoitustahoja. Tällöin yhtiöt saattavat laatia sopimuksia, joissa myönnetään erillinen käyttölupa kuvaraidan ja ääniraidan levitykseen. Siksi esimerkiksi elokuvamusiikki saattaa vaihdella levitysmaakohtaisesti. Animaatioteollisuudessa esimerkkinä tästä käytännöstä ovat lukuisat animestudioiden ja ulkomaisten televisioyhtiöiden väliset yhteistyötuotannot. Näissä tapauksissa japanilaiset saavat usein yksinoikeuden levittää yhteistyön tuloksena syntynyttä elokuvaa tai sarjaa Aasiassa samalla, kun ulkomainen yhteistyökumppani vastaa levityksestä muissa maissa. Toisinaan elokuvan tai sarjan koko ääniraita tehdään alueellisesti uudelleen, vaikka kuvaraita pysyisi samana.

Esimerkki 5. Japaninkielinen versio vs. kansainvälinen ME-raita

Pohjois-Amerikassa, joka on valtava markkina-alue, japanilaiset animaatiot kokivat usein monenlaisia muutoksia, jotka eivät rajoittuneet pelkästään dubbauskäännöksiin tai leikkauksiin. Joihinkin elokuviin ja sarjoihin on luotu kokonaan tai osittain uudet tehosteraidat, jotta ne myisivät paremmin amerikkalaiselle yleisölle. Joskus lisenssisopimukset estivät tiettyjen musiikkikappaleiden käytön muualla paitsi Japanissa. Välillä taasen japanilaiset studiot unohtivat säilöä sarjojen tai elokuvien tunnusmusiikin instrumentaaliversion, jolloin alkuperäisen tunnussävelmän kääntäminen ja käyttäminen englanninkielisessä versiossa oli teknisesti mahdotonta. Japanilaisten animaatioiden ns. amerikkalaistetut versiot levitettiin usein muihinkin länsimaihin. Tässä on muutama esimerkki anime -tuotannoista, joiden tehosteraitoihin on aikojen saatossa tehty erilaisia muutoksia: Pokémon (Musiikkia ja tehosteita lisätty, poistettu tai vaihdettu kansainvälisessä versiossa), Digimon (Musiikki ja tehosteet vaihdettu Amerikassa) ja Laputa: Linna taivaalla (Musiikki ja tehosteet vaihdettu osittain Amerikassa). Lisäksi japanilaisten ja eurooppalaisten työstämät yhteistyötuotannot kokivat lähes automaattisesti muutoksia käännöksen lisäksi myös tehosteraidoissa.

Tämä näyte on BRB Internacional- ja Nippon Animation -studion yhteistyönä toteuttamasta sarjasta Willy Fog: Matka maailman ympäri (1983). Sarjan koko äänimaailma on täysin erilainen Japanissa ja Euroopassa. Tämä kohtauksen havainnollistaa, miten japanilaisten luomaan äänimaailmaan on panostettu enemmän kuin espanjalaisten luomaan äänimaailmaan. Panostuksen voi päätellä musiikin ja erillisten äänitehosteiden määrästä, joka on suurempi japaninkielisessä versiossa.

Matka maailman ympäri / Around the World with Willy Fog /  Jakso 4.



ANALOGISET HAITTAILMIÖT

Vaikka hyväkuntoinen magneettinauha voi vetää vertoja äänenlaadullisesti digitaaliselle ääniraidalle, se harvoin ylittää nykypäivän kuuntelijan odotukset. Esimerkiksi nauhan venyminen voi aiheuttaa sen putoamista synkroniasta kuvaraidan kanssa. Käytössä ääninauha alkaa kohista entistä voimakkaammin ja nauhaan kohdistuvat naarmut voivat aiheuttaa siihen haittaääniä kuten värinää. Seuraavassa osuudessa pyrin selittämään mahdollisimman perusteellisesti erilaisia analogiraidoissa tavattavia ilmiöitä esimerkkien kera.

Esimerkki 6. Haamuääni

Tämä näyte on Telescreen BV -studion sarjasta Alfred j. Kwak (1989). Kohtauksessa kuultava Korpin repliikki kaikuu tahattomasti neljä sekuntia ennakkoon. Kun analogisia äänikeloja keritään tiukasti yhteen säilyttämistä varten, ne saattavat siirtää magneettista signaaliaan alempiin nauhakerroksiin, jolloin masteriin syntyy vastaavanlaista epätoivottua haamuääntä.

Alfred J. Kwak / Jakso 22.



Esimerkki 7. Optinen äänisärö

Tämä näyte on TMS Entertainment -studion sarjasta Avaruusseikkailija Cobra (1982). Kyseinen sarja on erinomainen esimerkki siitä, miten useat studiot eivät vielä 1980-luvulla nähneet syytä säilyttää tv-sarjojen magneettinauhamastereita, koska äänikelat vaativat paljon varastointitilaa. Siksi monien vanhojen anime-sarjojen japanninkielinen ääniraita on digitoitu optisesta ääniraidasta, joka on jo lähtökohtaisesti huonolaatuinen. Cobra sisältää paljon äänisäröä ja kohinaa, jota ei esiinny ME-raidoilla, koska niiden magneettinauhat säilytettiin ulkomaanlevitystä varten.

Avaruusseikkailija Cobra / Space Adventure Cobra / Jakso 3.



Esimerkki 8. Äänivuoto

Seuraavat näytteet ovat Nippon Animation -studion tuottamista sarjoista Tulevaisuuden poika Conan (1978) ja Willy Fog (1983). Magneettinauhojen äänivuodot syntyvät, kun nauhaa toistavan kelanauhurin päät ovat hieman vinoutuneet, jolloin nauhuri noukkii myös puheraitojen ääntä, jotka on sijoitettu musiikki- ja tehosteraitojen viereen. Ensimmäisessä näytteessä ME-raitoihin on vuotanut japaninkielinen dialogi ja toisessa espanjankielinen dialogi.

Tulevaisuuden poika Conan / Future Boy Conan / Jakso 19.



Matka maailman ympäri / Around the World with Willy Fog / Jakso 1.



Esimerkki 9. Muut ääni-ilmiöt

Seuraavat kolme näytettä ovat TMS Entertainment -studion tuotannoista Lupin III - Cagliostron linna, Lupin III - Fuman salaliitto ja Golgo 13. Cagliostron linna sisältää kohtauksia, joissa ääniefektejä on jäänyt ME-raidasta pois, mutta myös kohtauksia, joihin niitä on lisätty jälkikäteen. Syitä tällaisiin ilmiöihin voi olla useita. Yksi syy voi olla se, ettei kaikkia kelanauhuriin sijoitettuja tehosteraitoja ole muistettu kopioida lopulliseen ME-masteriin. Toinen syy voi olla se, että osa ääninauhoista on vioittunut tai kadonnut ennen ME-masterin kopiointia. Joskus tehosteita halutaan poistaa jälkikäteen myös tarkoituksella, mutta esimerkiksi Fuman salaliitosta otetussa näytteessä tekijät ovat tuskin halunneet tarkoituksellisesti jättää aseen laukeamisäänen pois ME-raidasta. Pisteäänitehosteiden sijaan Golgo 13 -elokuvasta puuttuvat täysin äänitehosteiden kaikuefektit. Kaikuefektien poisjäänti on myös arvailun varaista.

Lupin III - Cagliostron linna / The Castle of Cagliostro



Lupin III - Fuman salaliitto / The Fuma Conspiracy



Golgo 13



DIGITAALINEN ÄÄNISUUNNITTELU

Digitaalisen äänen vallankumous alkoi kunnolla 1990-luvun alussa. Kuten alussa mainitsin, Walt Disney loi alkukantaisen tilaäänijärjestelmän jo 1940-luvulla Fantasia -elokuvaansa varten, mutta tuolloin kalliisti useilla kaiuttimilla varustetut elokuvasalit eivät olleet vielä yleisiä. Stereoääni yleistyi ensin äänilevyillä 1970-luvulla. Stereoääni ja tilaääni (5.1 Surround) olivat aluksi kalliiden animaatioelokuvien erikoisuus, sillä halvemmin tuotetut televisiosarjat siirtyivät monoäänestä stereoääneen vasta 1990-luvun puolivälissä. Muutos monosta stereoon johti entistä monipuolisempaan äänisuunnitteluun animaatioelokuvissa.

Esimerkki 10. Digitaalinen tehosteraita

Pixar Animationin Toy Story (1995) oli ensimmäinen animaatioelokuva, joka toteutettiin kokonaan tietokoneella. Sen äänimaailmaan panostettiin myös enemmän kuin sitä edeltäneisiin animaatioelokuviin, koska siinä haluttiin jäljitellä realismia mahdollisimman tarkasti. Näytteen kohtauksesta löytyy useita päällekkäisiä taustatehosteita, kuten lasten kiljahduksia ja ruohonleikkurin surinaa. Toy Storyn äänisuunnittelijana toimi moninkertaisesti palkittu Gary Rydstrom.

Toy Story



YHTEENVETO

Analoginen ääni ja sen tallentamiseen käytetty tekniikka mullisti elokuvateollisuuden maailmanlaajuisesti 1930-luvulla. Analogisuus piti pintansa vuosikymmeniä, kunnes digitaaliset äänenkäsittelyohjelmat mullistivat elokuva-alan täysin 1990-luvulla. Analoginen aika oli monessa mielessä täynnä teknisiä haasteita, joista puhutaan aivan liian vähän. Toivon, että tämä artikkeli onnistui havainnollistamaan animaatioelokuvien äänisuunnittelun kehityskaaren ja tarjoamaan uutta tietoa aiheen saralla. Jos aihe kiinnostaa enemmän, Answerman teki pyynnöstäni äänivuotoja ja kelanauhurin toimintaa käsittelevän perusteellisen jutun myös englanniksi Anime News Network -sivustolle, johon löytyy linkki täältä.

Viimeinen näyte esittelee lukuisia animaatiosarjoja tuottanutta Hanna-Barbera -studiota, jonka perustivat MGM:n Tom & Jerry -piirretyistä tunnetut William Hanna ja Joseph Barbera 1950-luvun lopulla. Dokumentissa esitellään prosessi, jolla studio tuotti animaatiosarjansa kuten Kiviset ja Soraset. Esittelyssä vilahtaa myös Moviola, jota käytettiin tuolloin kuvan ja äänen leikkaamiseen. Nykyisin voi vain ihailla sitä sitkeyttä, mitä animaatioiden tuottaminen vaati ennen tietokoneita.


ANIMAATIO BLOGI 10 VUOTTA!

maanantai 27. heinäkuuta 2020

Väiski Vemmelsääri täyttää 80 vuotta



Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuvat täyttivät viime vuonna 90 vuotta ja tänään Warner Brothersin maskotti Väiski Vemmelsääri täyttää virallisesti 80 vuotta. Väiskin syntymäpäivää juhlistetaan myös kattavalla Blu-ray -kokoelmalla, joka julkaistaan Pohjois-Amerikassa marraskuun alussa. Tämä hulppea Warner Bros. Home Entertainmentin julkaisema kolmen levyn Väiski -kokoelma sisältää yhteensä 60 lyhytelokuvaa, joista 40 julkaistaan restauroituna versiona ensimmäistä kertaa. Klassisten lyhytelokuvien ohella julkaisu sisältää runsaasti Väiskin historiaa käsittelevää lisäaineistoa, kuten dokumentteja ja kommenttiraitoja. Voit tutustua kokoelman sisältöön tarkemmin tästä.


YouTube-kanava KaizerBeamz on tehnyt hienon koosteen, joka esittelee yhden sekunnin lähes jokaisesta Looney Tunes -lyhytelokuvasta. Video havainnollistaa Warnerin piirrettyjen kehityskaaren aina maailman ensimmäisestä puheanimaatiosta nimeltä Bosko, the Talk-Ink Kid (1929) viimeiseen teatterilyhäriin nimeltä Injun Trouble (1969).

Katso Looney Tunes -evoluutio alapuolelta.

 

Juhlista animaatiohistorian merkkipäivää katsomalla Väiskin ensiesiintyminen restauroidussa lyhytelokuvassa nimeltä A Wild Hare (27.7.1940), jonka on ohjannut legendaarinen Tex Avery.


perjantai 15. toukokuuta 2020

Looney Tunes palaa juurilleen suoratoistopalvelussa



Looney Tunes Cartoons on Warner Bros. Animationin uusi lyhytanimaatiosarja, joka julkaistaan HBO Max -suoratoistopalvelussa 27. toukokuuta 2020. Looney Tunes ja Merrie Melodies -lyhytelokuviin pohjaavan animaatiosarjan on suunnitellut Peter Browngardt. Sarja sisältää yli 200 uutta 16 minuutin lyhytelokuvaa, joiden yhteiskesto on noin 1000 minuuttia. Toistaiseksi ei ole tietoa, minä päivänä sarja tulee kokonaisuudessaan nähtäville Suomessa.

Väiski Vemmelsäären 80 -vuotisjuhlan kynnyksellä valmistuva sarjauutuus jäljittelee audiovisuaaliselta ilmeeltään kunnianhimoisesti alkuperäisiä Looney Tunes -piirrettyjä, joiden ohjaajina toimivat lukuisat nimekkäät animaattorit, kuten Tex Avery, Bob Clampett, Chuck Jones, Friz Freleng, Robert McKimson ja Frank Tashlin. Huomionarvoista on myös se, että Looney Tunes Cartoons -sarjan tekijöitä on kannustettu käyttämään runsaasti taiteellista vapautta uusissa lyhytelokuvissa. Tällä tavoin sarja pyrkii jäljittelemään tuotantotapaa, jolla klassikkopiirretyt toteutettiin 90 vuotta sitten.


Itse suurena alkuperäisten Looney Tunes -lyhytelokuvien fanina odotan innolla tätä uutta sarjaa, johon on panostettu taiteellisesti enemmän kuin sarjoihin The Looney Tunes Show (20112014) ja New Looney Tunes (20152020), jotka näyttivät makuuni liian tyypillisiltä 2000-luvun animaatiosarjoilta kulmikkaine hahmomalleineen ja kankeine animaatioineen. Erityisesti pidän siitä, että Looney Tunes Cartoons (2020) kunnioittaa alkuperäisten hahmojen henkeä ja tyyliä enemmän kuin yksikään toinen 2000-luvulla valmistunut Looney Tunes -sarja.

Warner Bros. ja HBO ovat julkaisseet muutamia näytteitä uusista Looney Tunes -piirretyistä jo YouTubessa. Alhaalta löydät pari niistä. Odottaako joku muukin mielenkiinnolla tätä tuoretta alkuperäisille piirretyille uskollista sarjaa?



perjantai 3. huhtikuuta 2020

Tex Avery - Lyhärineron teokset teräväpiirtona



Oma kiinnostukseni animaatioihin ja niiden tekijöihin alkoi 2000-luvun taitteessa, kun näin ensimmäistä kertaa 19301960 -luvuilla tuotettuja Warner Brosin Looney Tunes ja Merrie Melodies -lyhytelokuvia. Warnerin piirrosstudio, jossa aluksi toimi tuottajana Leon Schlesinger, varasti 1940-luvulla elokuvayleisön suosion Walt Disneyltä anarkististen piirroshahmojen avulla, joihin lukeutuivat muun muassa Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa ja Putte Possu. Warnerin piirretyille ominaisen aikuisiin vetoavan huumorin loi pitkälti mies nimeltä Tex Avery (19081980), jota pidetään Warnerin sekopäisen huumorin luojana. Hän vaikutti merkittävästi urallaan edellämainittujen Looney Tunes -hahmojen kehitykseen vuosina 19351941. Hän ohjasi muun muassa ensimmäisen Repe Sorsa -lyhärin nimeltä Porky's Duck Hunt (1937) ja ensimmäisen virallisen Väiski Vemmelsääri -lyhärin The Wild Hare (1940).


Vuonna 1941 Avery jätti Warnerin taakseen ja suuntasi Fred Quimbyn luotsaamalle Metro-Goldwyn-Mayerin animaatiostudiolle ohjaamaan entistäkin villimpiä piirrettyjä. Nyt hänen parhaimpia töitään MGM:n ajoilta on entisöity uutta Warner Archieven Blu-ray -julkaisua varten nimeltä Tex Avery Screwball Classics. Kokoelman ensimmäinen osa julkaistiin Pohjois-Amerikassa helmikuussa ja se sisältää 19 Averyn hauskinta klassikkoa HD-resoluutiolla. Julkaisun sisältämiä lyhäreitä ei ole aiemmin ollut saatavilla yhtä laadukkaina kopioina.


Ensimmäinen Screwball Classics -levy sisältää useita Averyn tunnetuimpia lyhytfilmejä. Klassikossa nimeltä Red Hot Riding Hood (1943) Avery kovistelee Haysin ohjeistoa tekemällä tunnetusta Punahilkka -tarinasta eroottisen. Averyn vakiohahmoista Lurppa ja Kahjo Kurre tähdittävät kumpikin neljää hullua tarinaa, joista tunnetuimpia ovat heidän ensiesiintymisensä lyhäreissä Dumb-Hounded (1943) ja Srewball Squirrel (1944). Myös parivaljakko George ja Juniori, joka on Averyn parodia John Steinbeckin pienoisromaanista Hiiriä ja ihmisiä, pääsee parrasvaloihin kahdessa piirretyssä. Muita maininnanarvosia klassikkoja levyllä ovat Who Killed Who? (1943), What's Buzzin' Buzzard? (1943) ja Bad Luck Blackie (1949). Tarkempi esittely levyn sisällöstä löytyy täältä.


Averyn ohjaukset olivat aikoinaan niin vallankumouksellisia, että monet muut animaatioalan huiput, kuten Bob Clampett ja Chuck Jones alkoivat imeä hänen innovatiivisen räväkästä tyylistään vaikutteita. Esimerkiksi MGM:n sisällä averymäinen komedia siirtyi hiljalleen William Hannan ja Joseph Barberan lukuisilla Oscareilla palkittuihin Tom ja Jerry -piirrettyihin. Yläpuolelta löytyvä kattava dokumentti käsittelee Tex Averyn uraa ja vaikutusta animaatioiden tekijöihin.


Jos amerikkalaisen animaation kulta-ajan teokset vähääkään kiinnostavat, Tex Avery Screwball Classics: Volume 1 on ehdoton hankinta. Blu-ray -julkaisu on aluevapaa, ja sitä myy Suomessa Filmihullu-leffakauppa. Näiden historiallisten piirrettyjen hulluudelle nauraa takuuvarmasti paatunein tosikkokin!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Jenkeissä klassikkoja Blu-ray:lle





Blu-ray -formaatti on vähitellen alkanut vallata myös Suomen elokuvamarkkinoita.

Voi jo selvästi aistia ilmasta sen, että suurin osa tänä vuonna julkaistavista teatterielokuvista tullaan tämän ja ensivuoden aikana julkaisemaan sekä DVD:nä että Blu-ray:nä. Itse olen toistaiseksi kokenut vasta yhden Blu-ray -elämyksen, ja verratessani kuvanlaatua DVD -versioon elokuvasta huomasin pienen mutta näkyvän tarkkuuden parannuksen Blu-ray -versiossa.

Vaikka Blu-ray on löytänyt tiensä uudempiin elokuviin, sitä ei ole vielä paljoa hyödynnetty julkaistaessa vanhempia piirroselokuvia tai lyhytfilmejä- paitsi nyt.

Warner Bros Home Entertaiment julkaisee nyt jenkeissä ensimmäisen kerran klassikkopiirrettyjen helmiä Blu-ray:nä. Yhtiö aloittaa klassikkopiirrettyjen Blu-ray -julkaisukierroksen julkaisemalla William Hannan ja Joseph Barberan ensimmäisiä Tom ja Jerry -piirrettyjä aina 1940 luvulta vuoteen 1948 saakka. Tämä tuleva Tom ja Jerry -Blu-ray julkaisu on nimeltään Tom & Jerry: The Golden Collection, Volume One, ja se aijotaan julkaista tämän vuoden lokakuussa.

Sokerina pohjalla Warner Bros. julkaisee myös ensimmäistä kertaa Looney Tunes-piirretyistä koostuvan kokoelman Blu-ray:nä nimeltään The Looney Tunes Platinum Collection, joka viimeisten tietojen mukaan tulee sisältämään 50 piirrettyä lyhärisarjan tuotantovuosien (1930-1969) varrelta. Blu-ray sisältää myös piirrettyjä, joita ei toistaiseksi ole saatavilla DVD:llä. Platinum collection aijotaan julkaista ensi syksyn aikana.

Suomen markkinoille Warner Bros. on tuonut tavanomaista löysemmin klassikkopiirretyistä koostuvia kokoelmia, lukuunottamatta ehkä Tom ja Jerry -piirretyistä koostuvia levyjä, joita on ilmestynyt tänäkin vuonna kauppoihin. Olisi tietysti mukava, että muistettaisiin uusien animaatiosarjojen lisäksi panostaa tuonnissa myös vanhempiin piirrettyihin, jotka voittavat laatuvertailuissa monet tämän päivän tusina-animaatiot.

Klassikot eivät menetä arvoaan julkaisumuodon päivittyessä.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

The Looney Tunes Show - esimakua



The Looney Tunes Show (2011) on tämän hetkisten tietojen mukaan tulossa Pohjois-Amerikan Cartoon Network-kanavalle toukokuussa. Tässä pientä esimakua tulevasta showsta.




Lue ohjelmasta lisää täältä: http://animaatiot.blogspot.com/2010/12/looney-tunes-hahmojen-paluu.html

UUTTA! (30.3.2011) Tästä osoitteesta voi katsoa lisää ennennäkemättömiä klippejä showsta: http://www.youtube.com/user/molderplz#p/c/0/VrvC8HmnKpY

torstai 23. joulukuuta 2010

Bah, Humduck - Looney Tunes joulu



Tämä Warner Bros animationin vuonna 2006 valmistunut 45 minuutin kestoinen elokuva kertoo tutun   Charles Dickensin Joululaulu-romaanin aivan uudesta näkökulmasta ja Looney Tunes-hahmojen tapaan hauskalla tavalla.

Elokuvan on ohjannut Charles Visser ja elokuva oli vuonna 2007 ehdolla Annie-palkinnolle Gordon Goodwin säveltämän musiikin johdosta. Annie-gaalassa voiton kuitenkin vei Randy Newmanin säveltämä Pixar-elokuva nimeltä Autot (2006).

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Looney Tunes -hahmojen paluu valkokankaalle ja televisioon




Warner Bros studion animaatioteollisuuden peruskivi, Looney Tunes (1929-1969), poiki yhteensä teatterilevitysaikanaan noin 1000 lyhytfilmiä, joiden pääosissa olivat mitä hulluimmat hahmot aina madoista avaruusolioihin.

Warner Bros-yhtiön maskotiksi nousi jo 1940-luvulla pitkäkorvainen viiksiniekka, Väiski Vemmelsääri, joka haastoi heti kilpailevien animaatiostudioiden tähdet kuten Walt Disneyn Mikki Hiiren, William Hannan ja Joseph Barberan Tomin ja Jerryn sekä Fleischersien Teräsmiehen ja Kippari-Kallen.

Looney Tunes-hahmot ovat uuden vuosituhannen vaihteen jälkeen kärsineet vähän alkuperäisten tekijöiden vähentymisestä ja nyt uusi sukupolvi jatkaa tällä saralla alkuperäisten tekijöiden viitoittamalla tiellä. 2000-luvulla elokuvateatterit valtasi komedia/seikkailu nimeltä Looney Tunes Taas Kehissä (Looney Tunes Back in Action, 2003) ja muutama televisiosarja kuten Baby Looney Tunes (2002), Duck Dodgers (2003ja Loonatics Unleashed (2005). Myös TV-elokuvat kuten Tweety's High Flying Adventure (2000) ja Bah Humduck: The Looney Tunes Christmas (2006) ovat pitäneet tähän mennessä joten kuten pintansa.

Tulevaisuus näyttää lupaavalta, sillä viisi elokuvaa on tämän hetkisten tietojen mukaan suunnitteilla/tuotannossa sekä aivan uusi televisiosarja, jota näytetään amerikkalaisella Cartoon Network-kanavalla ensi vuoden helmikuusta lähtien.

Seuraavia projekteja on kuulemma tekeillä:

Televisiosarja:
  • The Looney Tunes Show (2011-) 26 jaksoa?
Elokuvat:  Huom! Kaikilla elokuvilla ei ole vielä julkaisemisvarmuutta.
  • Marvin the Martian (2011) CGI/Live Action
  • Speedy Gonzales (201?) CGI/Live Action
  • Pepe Le Pew (201? ) CGI/Live Action
  • Bugs Bunny (201?) CGI/Live Action
  • ACME Warehouse CGI/Live Action
Suoraan videoformaatilla julkaistavat elokuvat

  • Looney Tunes Comes Back! (2011) CGI/Live Action
Uudet elokuvateattereissa näytettävät Kelju K.Kojootti ja Maantiekiitäjä lyhytfilmit

  • Coyote Falls (2010) Esitettiin elokuvan, Kissat ja Koirat: Katti Katalan kosto, kanssa.
  • Fur of Flying (2010) Esitettiin elokuvan, Legenda Suojelijoista, kanssa.
  • Rabid Rider (2010) Esitetään elokuvan, Yogi Karhu, kanssa.
* Tulevista lyhytelokuvista ei ole ilmoitettu toistaiseksi...

maanantai 1. marraskuuta 2010

Coyote Falls (2010) - HD-versio



Ensimmäinen kokonaan tietokoneella piirretyn Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä animaation "Coyote Falls"voi nyt katsoa verkossa. Sen voi nähdä myös Kissat ja Koirat: Katti Katalan kosto-elokuvan alku lyhytpiirrettynä.


Lisätietoja aiheesta löytyy aikaisemmasta artikkelistani: http://animaatiot.blogspot.com/2010/08/maantiekiitaja-ja-kojootti-ensimmaista.html

lauantai 11. syyskuuta 2010

Lauantai Dokumentti - Väiski vauhdissa osa 1



Väiski Vemmelsäären 70- vuotis juhlavuoden kunniaksi tämän lauantain dokumentti kertoo miten kuuluisat Looney Tunes piirretyt aikoinaan tehtiin. Dokumentti sisältää myös piirretyn nimeltä The Wild Hare ( Tex Avery, 1940) joka avasi aikoinaan Väiski Vemmelsäären tähtiuran.

Dokumentti sisältää tekijöiden haastatteluja. Mukana mm. mestariohjaajat Chuck Jones, Friz Freleng, Tex Avery ja Bob Clampett sekä tuhannen äänen mies Mel Blanc.

Dokumentti on suomeksi tekstitetty.
'
Katso osa kaksi: http://www.youtube.com/watch?v=YEdmRHihLmg&feature=related
Katso osa kolme: http://www.youtube.com/watch?v=F5pnRZaxC5U&feature=related

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

The Looney Tunes Show - Väiskin ja kaverien paluu televisioon



Warner Bros Animation studios on valmistellut koko tämän vuoden ajan uutta Looney Tunes Show-sarjaansa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Looney Tunes hahmot piirretään täysin tietokoneella.

Tässä sarjassa Väiski Vemmelsääri ja Repe Sorsa muuttavat pois kotimetsästään ja asettuvat asumaan läheiseen esikaupunkiin. He joutuvat villiin naapurustoon, jossa asuvat mm. Mummi, Tipi, Sylvesteri ja Viiksi Vallu. Showssa tullaan esittämään CG Kelju k. Kojootti ja Maantiekiitäjä lyhäreitä sekä noin kahden minuutin pituisia Merrie Melodies-pätkiä, joissa hahmot laulavat.

The Looney Tunes Shown on sanottu alkavan USA:n Cartoon Network-kanavalla marraskuussa.

* Yllä olevassa videossa tekijät kertovat sarjasta tarkemmin näytteiden kanssa.


lauantai 21. elokuuta 2010

Maantiekiitäjä ja Kojootti - Ensimmäistä kertaa 3D:nä



Warner Bros Animation Studios tuottaa uusimpiin elokuviinsa noin 3-minuutin pituisia Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä piirrettyjä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Looney Tunes-hahmot piirretään kokonaan tietokoneella.

Ensimmäinen lyhäri nimeltä Coyote Falls julkaistaan alkulyhärinä elokuvassa Kissat ja Koirat- Katti Katalan kosto.
                                        Katso clippi. http://www.youtube.com/watch?v=HjZIeHDfshQ