tiistai 29. maaliskuuta 2011

Ghiblin maanantainen lehdistötilaisuus


Studio Ghibli piti eilen Japanissa lehdistötilaisuuden heidän seuraavan elokuvansa, Kokuriko-Zaka Karan, tuotantoa koskien.

Tilaisuuteen osallistui itse elokuvan ohjaajan, Goro Miyazakin, lisäksi elokuvan tuottaja Toshio Suzuki, ohjaajaveteraani Hayao Miyazaki sekä muita projektissa työskenteleviä ihmisiä. Tilaisuuden pääpaino oli Japania ravisuttaneen maanjäristyksen ja hyökyaallon puolella, ja sen miten ne ovat vaikuttaneet Goron tulevan elokuvan valmistumiseen. Suuresta Japania ja koko maailmaa kohdanneesta tragediasta huolimatta Ghibli pitää yhä kiinni elokuvan alkuperäisestä julkaisemispäivämäärästä, heinäkuun 16. päivästä.

Tilaisuus pidettiin ilman mikrofoneja, jotta sähköjä pystyttiin säästämään. Tuottaja Suzuki kertoi, että Kokuriko-Zaka Kara on noin puolilleen valmis mutta aikataulustaan jäljessä. Syyksi hän sanoi toistuvat sähkökatkokset, jotka saattavat hävittää Ghiblin tietokoneilta tallentamattomat tiedostot, jotka sisältävät työstön alla olevia animaatiotiedostoja yms. Sen takia tietokonetöitä tehdään nyt Ghiblillä yöaikaan mutta ne eivät tunnu edistyvän nimeksikään. Vaikka maanjäristyksen aiheuttamat vahingot ovat Japanissa vakavia, on meidän tehtävämme saada elokuva valmistumaan määrättyyn julkaisupäivämäärään mennessä. Teemme sen jotenkin, lisäsi Suzuki lopuksi.

Hayao Miyazaki vihjaisi, ettei hänen työnalla oleva elokuvaprojekti tule olemaan fantasia-aihenen.

Hayao Miyazaki piti myös puheen koskien taiteen luomisen jatkamista, japanilaisten aikaisemmin kohtaamia katastofeja ja tämän kuun katastrofin aiheuttamia vahinkoja, nälänhätää, tuskaa ja kuolemia. Miyazaki kertoi hieman vielä suunnittelunsa alla olevasta pitkästä animaatioelokuvasta, jonka pitäisi näillä näkymin valmistua vuoteen 2013 mennessä. Pieniä mutkia on kuitenkin tullut matkaan, sillä Miyazakin tulevan elokuvan käsikirjoitus on tällä hetkellä kaksi kuukautta aikataulustaan jäljessä ja Miyazakin elokuvaprojektia työstävä henkilökunta jouduttiin siirtämään Kokuriko-Zaka Karan ääreen, koska sekin on jäämässä aikataulustaan jälkeen sähkökatkojen tiimoilta.

Konferenssissa esiintyi Kokuriko-Zaka Kara-elokuvan tunnusmusiikin laulaja Aoi Teshima, musiikin säveltäjä Koichi Sakata ja laulun sanoittaja Yukiko Makimura. Heidän järjestämä live-esitys sai katsojansa, reportterit henkilökunnan ja Hayao Miyazakin kyyneliin. Musiiki oli kuulemma niin koskettavaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi käytät Internet Exploreria? - Kalle

Lähetä kommentti