lauantai 28. elokuuta 2010

Muumit Suomen ulkopuolella



Suomenruotsalaisen Tove Janssonin kirjoihin ja sarjakuviin perustuvia muumi-elokuvia on tehty vuosikymmeninen ajan. 65-vuoden aikana Muumeista on tehty monia erilaisia näytelmiä ja Nukke-ja piirrosanimaatioita, joista kaikki eivät ole täällä Muumien koti Suomessakaan tunnettuja. Esittelen tässä artikkelissa muutamia Suomalaisille tuntemattomia Muumi-elokuvia.

Muumeista on tehty televisiosarjoja mm. Länsi-Saksassa, Japanissa, Venäjällä, Puolassa ja Ruotsissa.

Ensimmäinen oli Augsburger Puppenkisten tuottama länsisaksalainen nukkeanimaatiosarja "Die Muminfamilie" vuosina 1959–1960. Sarjan osat 1–6 perustuivat kirjaan Taikurin hattu ja 7–12 kirjaan Vaarallinen juhannus. Sarjaa ei ole esitetty Suomessa.




Seuraava oli ensimmäinen japanilainen muumisarja Tove Jasson no Tanoshii Mūmin Ikka vuosina 1969–1970. Sarjassa oli 65 osaa. Anime poikkesi suuresti Tove Janssonin muumeista, eivätkä jaksot pohjaudu kirjoihin.
Ohjaajina sarjassa toimivat Masaaki Osumi ( jaksot 1-26) ja Rintaro (Jaksot 27-65). Hayao miyazaki on toiminut yhtenä avain animaattorina tässä sarjassa uransa alkupuolella. Sarjaa ei ole koskaan esitetty Suomessa. Kerron sarjasta lisää myöhemmissä artikkeleissani.

1969 tehtiin 13-osainen Vivica Bandlerin ohjaama ruotsinkielinen televisionäytelmä, jossa esiintyivät mm. Lasse Pöysti ja Elina Salo.

Japanilaiselle sarjalle tehtiin 1972 jatko-osa, 52-osainen Shin Mūmin. Sarjan ohjasi kuuluisa Rintaro. Sarjaa ei ole esitetty Suomessa.

Neuvostoliittolainen Sojuztelefilm tuotti 1978 kolmiosaisen nukkeanimaation Mumi-troll kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti.



Puolalainen Se-Ma-For tuotti 1977–1981 pala-animaatiosarjan Opowiadania Muminków (engl. The Moomins). Suomessa sarja tunnetaan nimellä Muumien maailma. Sarjasta tuli suosittu etenkin Isossa-Britanniassa. Sarjan jaksoista on koottu kooste-elokuvia, joita tähän mennessä on julkaistu kaksi: Muumit ja vaarallinen juhannus ja Muumi ja punainen pyrstötähti. Sarja rantautui Suomeen vasta 2000-luvulla. Puolalaiset lähettivät aina animaatioidensa käsikirjoitukset Tovelle Ja hänen veljelleen Larsille tarkistettaviksi.



Ruotsissa tuotettiin 1980 lyhytelokuva Vem ska trösta knyttet? kuvakirjasta Kuka lohduttaisi Nyytiä?. Ruotsalaisten tekemän animaation kertojana toimi itse kirjailija. Suomenkielisessä versiossa kertojana toimi Elina salo, joka antoi äänensä Pikku Myylle Muumilaakson Tarinoita-animesarjan suomenkielisessä versiossa.



Neuvostoliittolainen Sverdlovsktelefilm tuotti 1980–1983 kolmiosaisen pala-animaation Šljapa Volšebnika kirjasta Taikurin hattu. Studio suunnitteli muumien ulkonäön uudestaan, mutta muuten animaatio noudattaa kirjan tapahtumia.



Ehkä tunnetuin Muumi-sarja tuotettiin Japanissa 1990–1991. 78-osainen Tanoshii Mūmin Ikka ja 1991–1992 26-osainen Tanoshii Mūmin Ikka: Bōken Nikki, jotka tunnetaan Suomessa yhteisnimellä Muumilaakson tarinoita. Sarjan loputtua 1992 tehtiin vielä samannimiseen muumikirjaan perustuva elokuva Muumipeikko ja pyrstötähti.

Sarja on julkaistu DVD-levyinä, joilla on kaikki Muumilaakson tarinoita -sarjan jaksot. Levyjä on yhteensä 25 kappaletta. Hiroshi Saito toimi sarjan pääohjaajana.
Vaikka Tove tarkisti kaikkien muumijaksójen käsikirjoitukset itse, kolmea sarjan jaksoa ei koskaan esitetty Suomessa. Kerron lisää sensuurin alle jääneistä jaksoista myöhemmissä artikkeleissani.

Vuonna 2008 julkaistiin puolalaisen Muumien maailma -sarjan pohjalta suomalaisten leikkaama ja editoima elokuva nimeltä Muumi ja vaarallinen juhannus. Samaan pala-animaatiosarjaan perustuu myös kolmiulotteiseksi muutettu elokuva Muumi ja punainen pyrstötähti (2010).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti