Viana (2016)

Viana (2016)
Disneyn ohjaajalegendojen John Muskerin ja Ron Clementsin "Vaiana" (Moana, 2016) saa Suomen ensi-iltansa 17.2.2017.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Helsingin kirjamessut 2010- Sarjakuvaa ja Mangaa


Aina kerran vuodessa järjestetyt Helsingin kirjamessut järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran 28-31.10.2010 Akateemisessa kirjakaupassa. Torstain ja sunnuntain välillä järjestetyissä kirjamessuissa on tarjolla kirjojen lisäksi myös Mangaa ja Cosplay-pukuja.

Anime-lehti järjestää monta pientä nurkkausta messuilla kuten piirustuspajan, jossa voi osallistua ohjattuun
manga-piirtämiseen tai suunnitella mangahahmoja itse. Pajan vetäjä antaa
myös halukkaille arvokkaita vinkkejä siitä, miten päästä piirroshommissa alkuun.
World Cosplay Summitin Suomen karsinta on lauantaina 30.10. klo 10.30-11.30 ja
palkintojen jako klo 15.30 Musiikkimessujen Metro live -lavalla, kertoo Kauppalehden sivu.

Kaikkea muutakin kivaa on luvassa sarjakuvien ystäville. Muun muassa Aku Ankka piirtäjä Kari Korhosen kertoo uusimmasta Ankkalinnan suuri joulukirja- kirjastaan sunnuntaina klo 16.00.

Kirjamessut keräävät joka vuosi suuren kävijäkunnan.
Ohjelmisto löytyy mm. täältä: http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?PHPSESSID=1047288b0ca57360dd3df185785d83a9&topic=12183.msg314392#msg314392

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti