tiistai 28. syyskuuta 2010

Jogi-karhu -elokuvan toinen traileri on nyt julkaistu



Yogi Bear (2010) on yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka ovat tuottaneet Warner Bros ja De Line Pictures. Elokuva on tehty yhdistämällä CGI-tekniikkaa ja live-actionia. Elokuva tullaan julkaisemaan Yhdysvalloissa 3D-formaatilla 17.12.2010. Suomessa sen ensi-ilta on 28.1.2011.

Elokuva perustuu William Hannan (14.7.1910- 22.3.2001) ja Joseph Barberan ( 24.3.1911-18.12.2006 ) Jogi-Karhu animaatiosarjoihin ja elokuviin. Elokuvan on ohjannut Eric Brevic ja päärooleissa esiintyvät mm. Dan Aykroyd, Justin Timberlake, Tom Cavanagh ja Christine Taylor. Elokuva on ensimmäinen projekti, jossa alkuperäiset tekijät (Hanna tai Barbera) eivät ole mukana.

Viimeisin ja tähän mennessä ainut Jogi-karhu elokuva tehtiin vuonna 1964 nimeltä Hey There, It's Yogi Bear! ( Jogi-karhu Seikkailee).

Hanna ja Barbera tunnetaan myös Tom ja Jerry, Kiviset ja Soraset ja Jetsonit- piirrossarjoista. Heidän hahmonsa ovat aikaisemminkin esiintyneet live-action elokuvissa, kuten Kiviset ja Soraset elokuvissa The Flintstones (1994) ja The Flintstones in Viva Rock Vegas sekä Jetsonit tulevassa live-action elokuvassaan nimeltä The Jetsons (2012 ?).

Jogi-karhu-elokuvan Suomen ensi-ilta ei ole vielä tiedossa mutta olettaisin sen olevan vuoden 2011 alussa. Elokuvan kanssa tullaan julkaisemaan kolmas 3D-Maantiekiitäjä lyhytfilmi nimeltä Rabid Rider. Aikaisemmat kaksi lyhytfilmiä on esitetty Warnerin elokuvien Kissat ja koirat: Katti Katalan kosto ja Legend of the Guardians: The Owls of Ga'Hoole kanssa.

Katso uusi traileri täältä: http://www.youtube.com/watch?v=I6nW6WxEev4&feature=player_embedded

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti