torstai 9. syyskuuta 2010

Anima Vitae - Suomalaista animaatiota




Suomessa animaatioteollisuus on muihin maihin verrattuna ollut aika vaatimatonta. Muissa pohjoismaissa kuten Ruotsissa animaatioteollisuus on ollut paljon laajempaa. Ruotsalaisesta animaatio-osaamisesta kertovat mm. laadukkaat Viiru ja Pesonen ja Pekka Töpöhäntä piirroselokuvat.


Suomen johtavin hahmoanimaatiostudio on Anima Vitae, joka sijaitsee Helsingissä. Se perustettiin vuonna 2000 ja on siitä asti ollut toteuttamassa monia suomalaisia mainoksia ja TV-sarjoja. Sen tunnetuimpiin mainosanimaatioihin kuuluvat VR: Kivimiehet ja Finnairin "Poro ja Tähti"-mainokset. Kivimiehet ovat voittaneet kolme Effie Finland-palkintoa.

Anima on tehnyt kaksi animaatiosarjaa:




Ensimmäinen oli suomalaisista poliitikoista kertova sarja nimeltä Itse Valtiaat. Siinä käsiteltiin ajankohtaisia kotimaan politiikan aiheita. Sarjaa esitettiin lauantai-iltaisin aina vuodesta 2001-2008. Sarjaan tehtiin 233 jaksoa ja lisäksi TV-extoja ja yksi elokuva.

Itse Valtiaiden jälkeen Anima Vitae aloitti Pasila-nimisen komedia piirrossarjan. Sarja kertoo Pasilan poliisien arjesta satiirisesti. Sarja aloitettiin vuonna 2007 ja jatkuu edelleen. Sarjassa on toistaiseksi 24 jaksoa ja sen tekijäkaarti koostuu pääasiassa Itse Valtiaat-sarjan tekijöistä.

Laura Neuvosen lyhytanimaatiot nimeltä Kutoja (2005) ja Möbleeraaja (2006) ovat saavuttaneet suurta suomalaisissa suurta arvostusta. Erityisesti animaation laatu on saanut kiitosta.




Anima Vitae on ollut myös tuottamassa koko perheen animaatioelokuvaa nimeltä Niko - Lentäjänpoika. Elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2008. Elokuva on yhteistuotanto suomalaisen Cinemaker Oy:n, saksalaisen Ulysses GmbH:n, tanskalaisen A. Filmin sekä irlantilaisen Magma Filmsin kanssa.
Anima Vitae animoi Shanghain maailmannäyttelyä varten The Daily Ape Show- nimisen lyhytfilmisarjan. Apinat toimivat oppaina Suomeen ja suomalaisuuteen.

Anima Vitaen uusin projekti on seikkailu komedia nimeltä The Magic Crystal (suom. Maaginen kristalli)
Sen julkaisu päivämäärä Suomessa on vuoden 2010 lopulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti