Animaatioiden ääni - Magneettinauhojen ääni-ilmiöt

Maailman ensimmäiset äänipiirretyt. Kuvassa Warnerin Bosko ja Disneyn Mikki.

Animaatioelokuvien äänimaailmaa ja sen kehitystä käsitteleviä kirjoituksia on olemassa erittäin vähän, joten päätin Animaatio blogini 10-vuotisjuhlapäivän kunniaksi julkaista aiheesta perusteellisen kirjoituksen. Artikkelini keskittyy erityisesti analogisten äänitehosteraitojen kehitykseen ja sivuaa myös jälkiäänitykseen liittyviä teknisiä yksityiskohtia.

Kelanauhurien toimintaan minut perehdytti Anime News Network -sivuston perustaja Justin Sevakis, joka on toimittanut suosittua Answerman -kolumnia. Lainaan hänen tietämystään kohdissa, joissa käsittelen tarkemmin kelanauhurien teknisiä yksityiskohtia. Hänen tietämyksensä mahdollisti tämän juhla-artikkelin synnyn.

ÄÄNEN LÄPIMURTO

Äänen eli mekaanisen aaltoliikkeen läpimurto tapahtui 1930-luvun taitteessa Pohjois-Amerikassa, kun Warner Brothers julkaisi elokuvateattereissa Jazz-laulajan (The Jazz Singer, 1927), joka sisälsi sekä musiikkia että synkronoituja puhejaksoja. Pian äänielokuvat tuottivat lipputuloja yli kaksi kertaa enemmän kuin mykkäelokuvat, ja ilmiön seurauksena Hollywoodin elokuvastudiot alkoivat pian tuottaa pelkästään äänielokuvia. Ääniraidat ilmestyivät nopeasti myös animaatioihin. Innovatiivinen Walt Disney lisäsi musiikkia ja tehosteita kolmanteen Mikki Hiiri -lyhytelokuvaansa Höyrylaiva Villeen (Steamboat Willie, 1928), ja Warner Brothers tuotti ensimmäisen synkronoidulla puheäänellä toteutetun Bosko, The Talk-Ink Kid -pilotin Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuvasarjaan vuonna 1929. Molemmista ääniraidoilla varustetuista piirrosfilmeistä tuli niin valtavia menestyksiä, että yleisö jonotti elokuvateattereihin nähdäkseen pelkästään äänianimaation niiden rinnalla esitetyn pitkän elokuvan sijaan. Erityisesti Mikki Hiiri löi itsensä läpi äänen ansiosta ja aloitti Disney -studion suuren vallankumouksen animaatioalan edelläkävijänä 1930-luvulla.

Carl Stalling oli yksi äänianimaation uranuurtajista.

Ensimmäisten äänielokuvien ääniraita tallennettiin erillisesti magneettinauhan sijasta kalliille filminauhalle tai äänilevylle, joita piti toistaa samanaikaisesti esitettävän elokuvan kanssa elokuvateattereissa. Elokuvien ääniraitamiksaus oli luotava kuin suorana lähetyksenä, mikä oli erityisesti näyteltyjen elokuvien meluisissa kuvausolosuhteissa haastavaa, koska nauhoitteita ei voinut hienosäätää tai leikata helposti jälkikäteen. Elokuvaleikkaajaa varten kehitettiin klaffitaulu, jonka avulla kuvattu filmi ja kuvaustilanteessa taltioitu ääni voitiin tahdistaa jälkikäteen visuaalisen merkin avulla. Myös ensimmäisten piirrettyjen äänimaailma luotiin aluksi niin, että kaikki elokuvassa kuultavat äänet (näyttelijöiden puhe, orkesterin musiikki ja äänitehosteiden äänet) äänitettiin elokuvastudion tiloissa suorana lähetyksenä. Koska äänitysprosessi oli hyvin työläs ja virheherkkä, animaatiostudioilla yleistyi 1930-luvulla käytäntö, jossa piirrettyjen äänimaailma äänitettiin aina etukäteen, jotta lopullinen animaatio voitiin suunnitella ääniraidan ympärille. Noina vuosina kehitettiin paljon muitakin konsteja, joiden avulla elokuvaäänen tuotanto muuttui entistä tarkemmaksi. Esimerkiksi säveltäjä Carl Stalling, joka oli aiemmin toiminut mykkäelokuvien urkurina, alkoi käyttää metronomia eli tahtimittaria säveltäessään musiikkia Disneyn ja Warnerin piirrettyihin. Klikkiraidasta tuli lopulta standardi Hollywoodin elokuvatuotannoissa. Jopa stereoääninen äänentallennus kehitettiin jo 1940-luvun taitteessa, kun Walt Disney kehitti Fantasound -järjestelmän Fantasia -elokuvaa varten. Fantasound on nykyisen monikanavaäänen esi-isä, mutta se ei tuolloin vielä yleistynyt elokuvateollisuudessa kalleutensa vuoksi. Kaikkien näiden innovaatioiden ansiosta äänielokuva kehittyi piirrettyjen rinnalla huimin harppauksin vähän päälle vuosikymmenessä.

Lumikki yleisti dubbauksen piirretyissä.

Mykkäelokuvien vienti ulkomaille oli erittäin yksinkertaista, koska ainoastaan niissä käytetyt satunnaiset tekstitaulut piti kääntää levitysmaan kielelle. Äänielokuvan läpimurto vaikeutti levitystoimintaa, koska elokuvan dialogin kääntäminen toisen markkina-alueen kielelle tuotti ennennäkemättömiä haasteita. Yksi tapa levittää elokuvaa muilla kielialueilla oli dialogin kääntäminen tekstittämällä. Walt Disney kuitenkin ymmärsi, että piirroselokuvien dubbaaminen olisi tuottoisampi vaihtoehto suurilla kielialueilla. Erityisesti lukutaidottomille lapsikatsojille dubbaus olisi suotuisin käännösmenettely. Kun Lumikki ja seitsemän kääpiötä valmistui vuonna 1937, sen musiikki ja tehosteraidat taltioitiin erilliseksi äänimasteriksi, jotta elokuvan dialogiraita voitiin jälkiäänittää kussakin levitysmaassa kohdemaan kielelle. Suomessa elokuva dubattiin Suomi-Filmin toimesta vasta vuonna 1962 ja sen ohjasi Ritva Laatto. Lumikki on tiettävästi ensimmäinen elokuva, joka on koskaan dubattu suomeksi.

Piirrettyjen musiikki ja tehosteraitoja eli ME-raitoja ei kuitenkaan järjestelmällisesti säilytetty, jos kyseessä olivat esimerkiksi lyhytelokuvat. Siksi ulkomaisten dubbausten äänimaailma saattaa joissakin elokuvissa poiketa alkuperäisestä äänimaailmasta. Esimerkiksi monille Warner Brothersin Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuville on jouduttu luomaan uudet ME-raidat dubattuja versioita varten, koska alkuperäiset ME-raidat eivät ole saatavilla. Disney oli ensimmäinen studio, joka usein jätti tehosteraitoihin yksittäisiä koomisia puheääniksi luokiteltavia äänielementtejä, kuten ähkäisyjä, naurahduksia, mölähdyksiä ja huudahduksia, koska ne haluttiin sisällyttää myös dubattuihin versioihin. Lisäksi alkuperäiset lauluäänet saatettiin jättää tehosteraitoihin, jos niiden dubbaamista ei koettu tarpeelliseksi pienemmillä kielialueilla. Näin tehtiin esimerkiksi Lumikin suomiversiossa vuonna 1962, jossa laulut kuultiin ruotsiksi. Joissakin tapauksissa alkuperäiskielisten laulujen sisältyminen tehosteraitoihin on koettu häiritseväksi tekijäksi. Esimerkiksi BRB:n Willy Fog - Matka maailman ympäri -sarjan suomenkielisen version ensimmäisistä jaksoista laulukohtauksia on leikattu pois tehosteraitoihin jätetyn espanjankielisen laulannan vuoksi.

Voice-over & Dubbaus

On huomioitavaa, että termit Voice-over ja dubbaus (suom. sijaisnäytteleminen) tarkoittavat kahta eri asiaa. Voice-over -prosessissa yksi tai muutama näyttelijä puhuu kaikki käännetyt repliikit alkuperäisen ääniraidan päälle. Dubauksessa vuorostaan pyritään siihen, että kaikille roolihahmoille on oma ääninäyttelijä, jolloin koko äänimiksaus tehdään kohdekielelle. Voice-over on dubbaamista halvempi käännösratkaisu, ja sitä käytetään yleisesti myös joillakin suurilla markkina-alueilla kuten Venäjällä.

Nakke Nakuttaja -filmikopio (35mm) ja sen optinen ääniraita. 

ÄÄNISUUNNITTELUN ALKUAJAT

Filmille tallennettu optinen ääniraita oli elokuvaäänen standardi 1950-luvun taitteeseen asti. Sen jälkeen äänentallennuksessa alettiin käyttää laadukkaampia magneettinauhoja. Tästä huolimatta monet studiot säilyttivät loppumiksauksen ainoastaan optisena ääniraitana, joka taltioitiin synkronoidusti filmiraidan kylkeen. Ensimmäisien äänielokuvien äänimaailma oli hyvin musiikkipainotteista, jotta äänimiksaaja välttyisi ääniefektien lisäämisen vaivalta mahdollisimman paljon. Säveltäjät sovittivat usein klassista musiikkia usein kulta-ajan piirretyjen ääniraidoille. Myös niitä soittavat orkesterikokoonpanot suurenivat äänitystekniikan vanavedessä koko 1930-luvun ajan.

Esimerkki 1. Äänipankit

Äänitöiden nopeuttamiseksi äänileikkaajat loivat studioille mahdollisimman paljon erilaisia äänitehosteita, joita pystyttiin helposti kierrättämään jatkuvasti useissa eri tuotannoissa. Näiden yksittäisten ääniefektien avulla on luotu vuosien saatossa useita äänipankkeja, joihin animaatiostudiot pystyvät tarvittaessa ostamaan käyttöluvan. Tämän käytännön vuoksi tarkkakorvainen voi löytää samoja äänitehosteita eri studioiden animaatioissa. Tunnetuimpia piirrettyjen äänitehostenikkareita ovat olleet muun muassa Treg Brown, Jimmy McDonald, Greg Watson ja Pat Foley. Seuraavassa näytteessä on muutamia äänipankkitehosteita, joita on käytetty vuosien saatossa useissa eri animaatioprojekteissa sekä Amerikassa että Japanissa.

SFX -kollaasi



Esimerkki 2. Optinen musiikkiraita vs. magneettinen musiikkiraita

Tämä näyte on Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytpiirretystä Täysikiito (1957). Näytteessä vertaillaan optista ääniraitamiksausta miksaamattomaan musiikkiraitaan, joka on tallennettu magneettinauhalle. Näytteestä voi kuulla, ettei musiikki soi optiselle ääniraidalle siirrettynä yhtä puhtaasti kuin korkeatkin taajuudet sisältävällä magneettinauhalla. Musiikin on säveltänyt Carl Stalling.

Looney Tunes: Täysikiito / Zoom and Bored



Seuraavaksi syvennyn tarkemmin kelanauhurien toimintaperiaatteisiin, joista harvat tietävät nykyisin enää mitään. Jos joku kelanauhurien asiantuntija löytää tekstistäni teknisiä asiavirheitä, niin korjaan niitä mielelläni jälkikäteen.

Kelanauhuri.

TALLENNUSTEKNIIKKA & ELOKUVAÄÄNI

Tukevarakenteinen magneettinauha (0,64 cm leveä) kulkee kelanauhurissa noin 38-76 cm sekunnissa. Sitä käytettiin 1990-luvulle asti erillisesti puheäänten, äänitehosteiden ja musiikin tallentamiseen elokuvastudioilla ympäri maailman. Miksaus- ja synkronointivaiheessa erillisesti äänitetyt elementit (puhe, musiikki, tehosteet) siirrettiin suurempaan kelanauhuriin, joka sisälsi leveää ääninauhaa (5 cm). Ääniraitoja pystyttiin lisäämään yksittäiseen nauhuriin 8-32 kappaletta. Tämä mahdollisti tarvittaessa erittäin monipuolisen äänimaailman luomisen.

Kehittyneempien kelanauhurien ansiosta animaatioelokuvien ja näyteltyjen elokuvien äänimaailma muuttui täyteläisemmäksi vuosikymmenten saatossa. Esimerkiksi 1960-luvulla ei ollut enää poikkeuksellista, että äänisuunnittelija loi elokuvan kaikki tehosteet jälkikäteen. Suuren budjetin tuotannoissa musiikin lisäksi pisteäänet (foley) ja taustatehosteet (atmosfääri & ambienssi) luotiin jälkikäteen, jotta elokuva voitaisiin myös dubata muille kielille. Tuolloin yleistyi myös käytäntö, jossa elokuvanäyttelijät dubbasivat omat repliikkinsä elokuviin jälkikäteen ADR-sessioissa, jotta äänenlaatu olisi mahdollisimman korkea lopullisessa äänimiksauksessa. Prosessi mahdollisti myös korjaustoimenpiteitä kuten sen, että tarvittaessa erillinen ääninäyttelijä pystyi tekemään puheäänen elokuvanäyttelijälle, jos alkuperäisen näyttelijän oma ääni ei kelvannut tuotantoportaalle. Näin on menetelty useissa James Bond -elokuvissa, joissa usein ulkomaisella aksentilla puhuvien naisnäyttelijöiden äänet on jälkiäänitetty lopullista elokuvaa varten sujuvaa englantia puhuvan naisnäyttelijän toimesta.

Esimerkki 3. Pisteäänet ja taustatehosteet

Tämä näyte on United Artists -studion James Bond -elokuvasta Kultasormi (1964). Näytteestä voi huomata, että kohtauksen koko äänimaailma on luotu keinotekoisesti jälkikäteen, jotta elokuva voidaan dubata myös muille kielille.

James Bond: Kultasormi / Goldfinger



Kuten aiemmin mainitsin, elokuvien äänisuunnittelijat jättivät usein ME-raitaan alkuperäisten näyttelijöiden ääniä, jos ne luokiteltiin tehosteääniksi. Tällaisia äänielementtejä ovat muun muassa Aku Ankan raivoamisäänet, tappeluhuudot tai väkijoukon epäselvä mölinä. Mölytehosteita kutsutaan termille nimeltä Walla.

Esimerkki 4. Walla

Tämä näyte on Belvision -studion Tintti -elokuvasta Auringon temppeli (1969). Kyseisessä kohtauksessa Tintin, kapteeni Haddockin ja Zorrinon äänet on hiljennetty, mutta Walla-äänet on jätetty ME-raitaan.

Tintti ja auringon temppeli / Tintin and the Temple of the Sun



SOPIMUKSELLISET TAUSTARAIDAT

Elokuvien tuotantoon osallistuu usein monia eri rahoitustahoja. Tällöin yhtiöt saattavat laatia sopimuksia, joissa myönnetään erillinen käyttölupa kuvaraidan ja ääniraidan levitykseen. Siksi esimerkiksi elokuvamusiikki saattaa vaihdella levitysmaakohtaisesti. Animaatioteollisuudessa esimerkkinä tästä käytännöstä ovat lukuisat animestudioiden ja ulkomaisten televisioyhtiöiden väliset yhteistyötuotannot. Näissä tapauksissa japanilaiset saavat usein yksinoikeuden levittää yhteistyön tuloksena syntynyttä elokuvaa tai sarjaa Aasiassa samalla, kun ulkomainen yhteistyökumppani vastaa levityksestä muissa maissa. Toisinaan elokuvan tai sarjan koko ääniraita tehdään alueellisesti uudelleen, vaikka kuvaraita pysyisi samana.

Esimerkki 5. Japaninkielinen versio vs. kansainvälinen ME-raita

Pohjois-Amerikassa, joka on valtava markkina-alue, japanilaiset animaatiot kokivat usein monenlaisia muutoksia, jotka eivät rajoittuneet pelkästään dubbauskäännöksiin tai leikkauksiin. Joihinkin elokuviin ja sarjoihin on luotu kokonaan tai osittain uudet tehosteraidat, jotta ne myisivät paremmin amerikkalaiselle yleisölle. Joskus lisenssisopimukset estivät tiettyjen musiikkikappaleiden käytön muualla paitsi Japanissa. Välillä taasen japanilaiset studiot unohtivat säilöä sarjojen tai elokuvien tunnusmusiikin instrumentaaliversion, jolloin alkuperäisen tunnussävelmän kääntäminen ja käyttäminen englanninkielisessä versiossa oli teknisesti mahdotonta. Japanilaisten animaatioiden ns. amerikkalaistetut versiot levitettiin usein muihinkin länsimaihin. Tässä on muutama esimerkki anime -tuotannoista, joiden tehosteraitoihin on aikojen saatossa tehty erilaisia muutoksia: Pokémon (Musiikkia ja tehosteita lisätty, poistettu tai vaihdettu kansainvälisessä versiossa), Digimon (Musiikki ja tehosteet vaihdettu Amerikassa) ja Laputa: Linna taivaalla (Musiikki ja tehosteet vaihdettu osittain Amerikassa). Lisäksi japanilaisten ja eurooppalaisten työstämät yhteistyötuotannot kokivat lähes automaattisesti muutoksia käännöksen lisäksi myös tehosteraidoissa.

Tämä näyte on BRB Internacional- ja Nippon Animation -studion yhteistyönä toteuttamasta sarjasta Willy Fog: Matka maailman ympäri (1983). Sarjan koko äänimaailma on täysin erilainen Japanissa ja Euroopassa. Tämä kohtauksen havainnollistaa, miten japanilaisten luomaan äänimaailmaan on panostettu enemmän kuin espanjalaisten luomaan äänimaailmaan. Panostuksen voi päätellä musiikin ja erillisten äänitehosteiden määrästä, joka on suurempi japaninkielisessä versiossa.

Matka maailman ympäri / Around the World with Willy Fog /  Jakso 4.



ANALOGISET HAITTAILMIÖT

Vaikka hyväkuntoinen magneettinauha voi vetää vertoja äänenlaadullisesti digitaaliselle ääniraidalle, se harvoin ylittää nykypäivän kuuntelijan odotukset. Esimerkiksi nauhan venyminen voi aiheuttaa sen putoamista synkroniasta kuvaraidan kanssa. Käytössä ääninauha alkaa kohista entistä voimakkaammin ja nauhaan kohdistuvat naarmut voivat aiheuttaa siihen haittaääniä kuten värinää. Seuraavassa osuudessa pyrin selittämään mahdollisimman perusteellisesti erilaisia analogiraidoissa tavattavia ilmiöitä esimerkkien kera.

Esimerkki 6. Haamuääni

Tämä näyte on Telescreen BV -studion sarjasta Alfred j. Kwak (1989). Kohtauksessa kuultava Korpin repliikki kaikuu tahattomasti neljä sekuntia ennakkoon. Kun analogisia äänikeloja keritään tiukasti yhteen säilyttämistä varten, ne saattavat siirtää magneettista signaaliaan alempiin nauhakerroksiin, jolloin masteriin syntyy vastaavanlaista epätoivottua haamuääntä.

Alfred J. Kwak / Jakso 22.



Esimerkki 7. Optinen äänisärö

Tämä näyte on TMS Entertainment -studion sarjasta Avaruusseikkailija Cobra (1982). Kyseinen sarja on erinomainen esimerkki siitä, miten useat studiot eivät vielä 1980-luvulla nähneet syytä säilyttää tv-sarjojen magneettinauhamastereita, koska äänikelat vaativat paljon varastointitilaa. Siksi monien vanhojen anime-sarjojen japanninkielinen ääniraita on digitoitu optisesta ääniraidasta, joka on jo lähtökohtaisesti huonolaatuinen. Cobra sisältää paljon äänisäröä ja kohinaa, jota ei esiinny ME-raidoilla, koska niiden magneettinauhat säilytettiin ulkomaanlevitystä varten.

Avaruusseikkailija Cobra / Space Adventure Cobra / Jakso 3.



Esimerkki 8. Äänivuoto

Seuraavat näytteet ovat Nippon Animation -studion tuottamista sarjoista Tulevaisuuden poika Conan (1978) ja Willy Fog (1983). Magneettinauhojen äänivuodot syntyvät, kun nauhaa toistavan kelanauhurin päät ovat hieman vinoutuneet, jolloin nauhuri noukkii myös puheraitojen ääntä, jotka on sijoitettu musiikki- ja tehosteraitojen viereen. Ensimmäisessä näytteessä ME-raitoihin on vuotanut japaninkielinen dialogi ja toisessa espanjankielinen dialogi.

Tulevaisuuden poika Conan / Future Boy Conan / Jakso 19.



Matka maailman ympäri / Around the World with Willy Fog / Jakso 1.



Esimerkki 9. Muut ääni-ilmiöt

Seuraavat kolme näytettä ovat TMS Entertainment -studion tuotannoista Lupin III - Cagliostron linna, Lupin III - Fuman salaliitto ja Golgo 13. Cagliostron linna sisältää kohtauksia, joissa ääniefektejä on jäänyt ME-raidasta pois, mutta myös kohtauksia, joihin niitä on lisätty jälkikäteen. Syitä tällaisiin ilmiöihin voi olla useita. Yksi syy voi olla se, ettei kaikkia kelanauhuriin sijoitettuja tehosteraitoja ole muistettu kopioida lopulliseen ME-masteriin. Toinen syy voi olla se, että osa ääninauhoista on vioittunut tai kadonnut ennen ME-masterin kopiointia. Joskus tehosteita halutaan poistaa jälkikäteen myös tarkoituksella, mutta esimerkiksi Fuman salaliitosta otetussa näytteessä tekijät ovat tuskin halunneet tarkoituksellisesti jättää aseen laukeamisäänen pois ME-raidasta. Pisteäänitehosteiden sijaan Golgo 13 -elokuvasta puuttuvat täysin äänitehosteiden kaikuefektit. Kaikuefektien poisjäänti on myös arvailun varaista.

Lupin III - Cagliostron linna / The Castle of Cagliostro



Lupin III - Fuman salaliitto / The Fuma Conspiracy



Golgo 13



DIGITAALINEN ÄÄNISUUNNITTELU

Digitaalisen äänen vallankumous alkoi kunnolla 1990-luvun alussa. Kuten alussa mainitsin, Walt Disney loi alkukantaisen tilaäänijärjestelmän jo 1940-luvulla Fantasia -elokuvaansa varten, mutta tuolloin kalliisti useilla kaiuttimilla varustetut elokuvasalit eivät olleet vielä yleisiä. Stereoääni yleistyi ensin äänilevyillä 1970-luvulla. Stereoääni ja tilaääni (5.1 Surround) olivat aluksi kalliiden animaatioelokuvien erikoisuus, sillä halvemmin tuotetut televisiosarjat siirtyivät monoäänestä stereoääneen vasta 1990-luvun puolivälissä. Muutos monosta stereoon johti entistä monipuolisempaan äänisuunnitteluun animaatioelokuvissa.

Esimerkki 10. Digitaalinen tehosteraita

Pixar Animationin Toy Story (1995) oli ensimmäinen animaatioelokuva, joka toteutettiin kokonaan tietokoneella. Sen äänimaailmaan panostettiin myös enemmän kuin sitä edeltäneisiin animaatioelokuviin, koska siinä haluttiin jäljitellä realismia mahdollisimman tarkasti. Näytteen kohtauksesta löytyy useita päällekkäisiä taustatehosteita, kuten lasten kiljahduksia ja ruohonleikkurin surinaa. Toy Storyn äänisuunnittelijana toimi moninkertaisesti palkittu Gary Rydstrom.

Toy Story



YHTEENVETO

Analoginen ääni ja sen tallentamiseen käytetty tekniikka mullisti elokuvateollisuuden maailmanlaajuisesti 1930-luvulla. Analogisuus piti pintansa vuosikymmeniä, kunnes digitaaliset äänenkäsittelyohjelmat mullistivat elokuva-alan täysin 1990-luvulla. Analoginen aika oli monessa mielessä täynnä teknisiä haasteita, joista puhutaan aivan liian vähän. Toivon, että tämä artikkeli onnistui havainnollistamaan animaatioelokuvien äänisuunnittelun kehityskaaren ja tarjoamaan uutta tietoa aiheen saralla. Jos aihe kiinnostaa enemmän, Answerman teki pyynnöstäni äänivuotoja ja kelanauhurin toimintaa käsittelevän perusteellisen jutun myös englanniksi Anime News Network -sivustolle, johon löytyy linkki täältä.

Viimeinen näyte esittelee lukuisia animaatiosarjoja tuottanutta Hanna-Barbera -studiota, jonka perustivat MGM:n Tom & Jerry -piirretyistä tunnetut William Hanna ja Joseph Barbera 1950-luvun lopulla. Dokumentissa esitellään prosessi, jolla studio tuotti animaatiosarjansa kuten Kiviset ja Soraset. Esittelyssä vilahtaa myös Moviola, jota käytettiin tuolloin kuvan ja äänen leikkaamiseen. Nykyisin voi vain ihailla sitä sitkeyttä, mitä animaatioiden tuottaminen vaati ennen tietokoneita.

ANIMAATIO BLOGI 10 VUOTTA!

Väiski Vemmelsääri täyttää 80 vuotta

Looney Tunes & Merrie Melodies -lyhytelokuvat täyttivät viime vuonna 90 vuotta ja tänään Warner Brothersin maskotti Väiski Vemmelsääri täyttää virallisesti 80 vuotta. Väiskin syntymäpäivää juhlistetaan myös kattavalla Blu-ray -kokoelmalla, joka julkaistaan Pohjois-Amerikassa marraskuun alussa. Tämä hulppea Warner Bros. Home Entertainmentin julkaisema kolmen levyn Väiski -kokoelma sisältää yhteensä 60 lyhytelokuvaa, joista 40 julkaistaan restauroituna versiona ensimmäistä kertaa. Klassisten lyhytelokuvien ohella julkaisu sisältää runsaasti Väiskin historiaa käsittelevää lisäaineistoa, kuten dokumentteja ja kommenttiraitoja. Voit tutustua kokoelman sisältöön tarkemmin tästä.

YouTube-kanava KaizerBeamz on tehnyt hienon koosteen, joka esittelee yhden sekunnin lähes jokaisesta Looney Tunes -lyhytelokuvasta. Video havainnollistaa Warnerin piirrettyjen kehityskaaren aina maailman ensimmäisestä puheanimaatiosta nimeltä Bosko, the Talk-Ink Kid (1929) viimeiseen teatterilyhäriin nimeltä Injun Trouble (1969).

Katso Looney Tunes -evoluutio alapuolelta.

 

Juhlista animaatiohistorian merkkipäivää katsomalla Väiskin ensiesiintyminen restauroidussa lyhytelokuvassa nimeltä A Wild Hare (27.7.1940), jonka on ohjannut legendaarinen Tex Avery.

Kolmiulotteinen Studio Ghibli - Uhka vai mahdollisuus?

Studio Ghibli ja NHK julkaisivat eilen ensimmäiset kuvanäytteet Goro Miyazakin tulevasta televisioelokuvasta Aya and the Witch, joka perustuu kirjailija Diana Wynne Jonesin (Liikkuva linna) lastenkirjaan nimeltä Earwig and the Witch (2011). Julkaistujen kuvien visuaalinen ilme on puhuttanut sosiaalisessa mediassa, koska kyseinen elokuva tulee olemaan Ghiblin ensimmäinen täysin tietokoneella piirretty elokuva. Elokuvan kestoksi on ilmoitettu 82 minuuttia ja se aiotaan julkaista Japanin yleisradiossa ensi talvena.

Studio Ghibli joutui lakkauttamaan muutamaksi vuodeksi kokonaan animaatioyksikkönsä, kun Hiromasa Yonebayashin ohjaama Joan G. Robinsonin lastenkirjaan perustuva Marnie – tyttö ikkunassa -elokuva valmistui vuonna 2014. Tämän vuoksi Yonebayashi päätti tuottaja Yoshiaki Nishimuran kanssa jättää Ghiblin ja perustaa uuden ghiblimäisen animaatiopajan, Studio Ponocin. Goro Miyazaki puolestaan ohjasi viimeksi Polygon Picturesin ja Studio Ghiblin kanssa Astrid Lingrenin kirjaan perustuvan Ronja, ryövärintytär -animesarjan (2014–2015). Goro Miyazaki on päättänyt toistaiseksi siirtyä tietokoneanimaatioiden pariin, mutta Hiromasa Yonebayashi on jatkanut käsinpiirrettyjen animaatioelokuvien parissa elokuvallaan Mary ja Noidankukka (2017). On hyvin todennäköistä, että Ghiblillä tullaan Hayao Miyazakin tulevan elokuvan jälkeen jatkamaan tietokoneanimaatioiden parissa, koska tietokoneanimaatioista on tullut 2000-luvulla valtavirtaa kansainvälisessä elokuvateollisuudessa.

Studio Ghibli on saavuttanut maailmankuulun maineensa studiona, joka tuottaa visuaalisesti upeita ja yksityiskohtaisia piirroselokuvia. Tämän vuoksi monien kriittisten kommentoijien mielestä Goron tuleva elokuva tahraa Ghiblin maineen. Itse puolestani uskon hänen kokeilunsa rikastuttavan Ghiblin elokuvakirjoa entisestään. Vaikka Aya on toteutettu täysin tietokoneella, sen hahmomallit ovat selkeästi Ghiblin perinteitä kunnioittavia. Sen hahmokaartin ulkonäkö mukailee erityisesti kasvojen osalta kaksiulotteista piirrostyyliä, jonka Hayao Miyazaki ja Isao Takahata omaksuivat työskennellessään Toei Animationilla 1960-luvulla. Hahmot ja taustakuvat sisältävät huomattavasti enemmän tekstuureja kuin Goron ohjaama Ronja, jonka visuaalinen ilme on hyvin yksinkertainen ja karu. Osaavissa käsissä tietokoneanimaatio luo aivan uusia kuvallisia mahdollisuuksia tuleville Ghibli -elokuville.

Toisin kuin kaksiuloitteisessa animaatiossa, kolmiuloitteisessa animaatiossa yksittäiset kuvat heräävät kunnolla eloon vasta liikkeessä, joten pelkkien pysäytyskuvien kautta on vaikea arvioida lopullisen elokuvan animaation tasokkuutta. Ottaen huomioon Studio Ghiblin perinteet animaatioelokuvien tuottajana uskon, että Aya tulee näyttämään studion aiempia piirrosanimaatioita eloisammalta. Japanissa käsinpiirretyt animaatiot animoidaan säästösyistä usein kolmosilla (8 kuvaa / sekunti), mutta tietokoneanimaatio animoidaan yleensä aina ykkösillä (24 kuvaa / sekunti) eli täydellä animaatiolla, jolloin hahmojen liikkeet ovat koko ajan täysin sulavia.

Nykyisin Japanissa osataan tehdä yhtä hienoja tietokoneanimaatioita kuin länsimaissa. Itse olen hyvin vaikuttunut Marza Animation Planetin (Sonic the Movie) ja TMS Entertainmentin uudesta Lupin III: The First -elokuvasta (Takashi Yamazaki, 2019), joka on koko kestonsa ajan riemukas visuaalinen ilotulitus. Uskallan jopa väittää, että kyseinen elokuva on muun muassa hahmojen kasvotekstuurien osalta Studio Ghiblin tulevaa elokuvaa asteen verran hienompi, koska ghiblimäisen sileät ja yksinkertaiset kasvomallit eivät näytä tietokoneanimaatiossa yhtä eloisilta kuin rosoiset ja epätasaiset kasvot, joiden luomiseen The First -elokuvassa on kiinnitetty erityistä huomiota.

Uutuutena Lupin III -fanisivultani löytyy nyt kääntämäni suomenkielinen tekstitysraita Lupin III: The First -elokuvalle. Fanisivulleni pääsee klikkaamalla blogini sivupalkin kuvaketta.

Käsinpiirrettyjen Studio Ghibli -animaatioiden ystäville on luvassa kuitenkin vielä Hayao Miyazakin How Do You Live? -elokuva. Miyazaki on väittänyt, että hänen elokuvansa saavat sisältää enintään 10% digitaalista animaatiota eli hänen tuleva teoksensa tulee kunnioittamaan Ghiblin perinteistä animaatiotuotantoa. Piirrosanimaation valmistuksesta johtuvan suuren työmäärän vuoksi How Do You Live? ei alkuperäisestä aikataulustaan poiketen valmistu vielä pariin vuoteen. Elokuvan tuottaja Toshio Suzuki paljasti viime vuoden lopussa, että elokuvaa varten on tuotettu valmista animaatiota vasta yli puolen tunnin edestä.

Luultavasti Studio Ghibli suhtautuu ensimmäiseen tietokoneanimaatioonsa varauksella faniensa tavoin, koska Goron teosta ei julkaista poikkeuksellisesti elokuvateattereissa. Toivon, että sen ensimmäinen televisioesitys kerää sen verran katsojia, että elokuva pääsee laajempaan levitykseen myös Japanin ulkopuolelle. Varmaa on ainakin se, että Aya and the Witch kerää huomiota animepiireissä ympäri maailman, niin hyvässä kuin pahassa.

Kummasta pidät enemmän: Piirrosanimaatiosta vai tietokoneanimaatiosta? Kerro myös perustelusi.

Looney Tunes palaa juurilleen suoratoistopalvelussa

Looney Tunes Cartoons on Warner Bros. Animationin uusi lyhytanimaatiosarja, joka julkaistaan HBO Max -suoratoistopalvelussa 27. toukokuuta 2020. Looney Tunes ja Merrie Melodies -lyhytelokuviin pohjaavan animaatiosarjan on suunnitellut Peter Browngardt. Sarja sisältää yli 200 uutta 1–6 minuutin lyhytelokuvaa, joiden yhteiskesto on noin 1000 minuuttia. Toistaiseksi ei ole tietoa, minä päivänä sarja tulee kokonaisuudessaan nähtäville Suomessa.

Väiski Vemmelsäären 80 -vuotisjuhlan kynnyksellä valmistuva sarjauutuus jäljittelee audiovisuaaliselta ilmeeltään kunnianhimoisesti alkuperäisiä Looney Tunes -piirrettyjä, joiden ohjaajina toimivat lukuisat nimekkäät animaattorit, kuten Tex Avery, Bob Clampett, Chuck Jones, Friz Freleng, Robert McKimson ja Frank Tashlin. Huomionarvoista on myös se, että Looney Tunes Cartoons -sarjan tekijöitä on kannustettu käyttämään runsaasti taiteellista vapautta uusissa lyhytelokuvissa. Tällä tavoin sarja pyrkii jäljittelemään tuotantotapaa, jolla klassikkopiirretyt toteutettiin 90 vuotta sitten.

Itse suurena alkuperäisten Looney Tunes -lyhytelokuvien fanina odotan innolla tätä uutta sarjaa, johon on panostettu taiteellisesti enemmän kuin sarjoihin The Looney Tunes Show (2011–2014) ja New Looney Tunes (2015–2020), jotka näyttivät makuuni liian tyypillisiltä 2000-luvun animaatiosarjoilta kulmikkaine hahmomalleineen ja kankeine animaatioineen. Erityisesti pidän siitä, että Looney Tunes Cartoons (2020–) kunnioittaa alkuperäisten hahmojen henkeä ja tyyliä enemmän kuin yksikään toinen 2000-luvulla valmistunut Looney Tunes -sarja.

Warner Bros. ja HBO ovat julkaisseet muutamia näytteitä uusista Looney Tunes -piirretyistä jo YouTubessa. Alhaalta löydät pari niistä. Odottaako joku muukin mielenkiinnolla tätä tuoretta alkuperäisille piirretyille uskollista sarjaa?

Tex Avery - Lyhärineron teokset teräväpiirtona

Oma kiinnostukseni animaatioihin ja niiden tekijöihin alkoi 2000-luvun taitteessa, kun näin ensimmäistä kertaa 1930–1960 -luvuilla tuotettuja Warner Brosin Looney Tunes ja Merrie Melodies -lyhytelokuvia. Warnerin piirrosstudio, jossa aluksi toimi tuottajana Leon Schlesinger, varasti 1940-luvulla elokuvayleisön suosion Walt Disneyltä anarkististen piirroshahmojen avulla, joihin lukeutuivat muun muassa Väiski Vemmelsääri, Repe Sorsa ja Putte Possu. Warnerin piirretyille ominaisen aikuisiin vetoavan huumorin loi pitkälti mies nimeltä Tex Avery (1908–1980), jota pidetään Warnerin sekopäisen huumorin luojana. Hän vaikutti merkittävästi urallaan edellämainittujen Looney Tunes -hahmojen kehitykseen vuosina 1935–1941. Hän ohjasi muun muassa ensimmäisen Repe Sorsa -lyhärin nimeltä Porky's Duck Hunt (1937) ja ensimmäisen virallisen Väiski Vemmelsääri -lyhärin The Wild Hare (1940).

Vuonna 1941 Avery jätti Warnerin taakseen ja suuntasi Fred Quimbyn luotsaamalle Metro-Goldwyn-Mayerin animaatiostudiolle ohjaamaan entistäkin villimpiä piirrettyjä. Nyt hänen parhaimpia töitään MGM:n ajoilta on entisöity uutta Warner Archieven Blu-ray -julkaisua varten nimeltä Tex Avery Screwball Classics. Kokoelman ensimmäinen osa julkaistiin Pohjois-Amerikassa helmikuussa ja se sisältää 19 Averyn hauskinta klassikkoa HD-resoluutiolla. Julkaisun sisältämiä lyhäreitä ei ole aiemmin ollut saatavilla yhtä laadukkaina kopioina.

Ensimmäinen Screwball Classics -levy sisältää useita Averyn tunnetuimpia lyhytfilmejä. Klassikossa nimeltä Red Hot Riding Hood (1943) Avery kovistelee Haysin ohjeistoa tekemällä tunnetusta Punahilkka -tarinasta eroottisen. Averyn vakiohahmoista Lurppa ja Kahjo Kurre tähdittävät kumpikin neljää hullua tarinaa, joista tunnetuimpia ovat heidän ensiesiintymisensä lyhäreissä Dumb-Hounded (1943) ja Srewball Squirrel (1944). Myös parivaljakko George ja Juniori, joka on Averyn parodia John Steinbeckin pienoisromaanista Hiiriä ja ihmisiä, pääsee parrasvaloihin kahdessa piirretyssä. Muita maininnanarvosia klassikkoja levyllä ovat Who Killed Who? (1943), What's Buzzin' Buzzard? (1943) ja Bad Luck Blackie (1949). Tarkempi esittely levyn sisällöstä löytyy täältä.

Averyn ohjaukset olivat aikoinaan niin vallankumouksellisia, että monet muut animaatioalan huiput, kuten Bob Clampett ja Chuck Jones alkoivat imeä hänen innovatiivisen räväkästä tyylistään vaikutteita. Esimerkiksi MGM:n sisällä averymäinen komedia siirtyi hiljalleen William Hannan ja Joseph Barberan lukuisilla Oscareilla palkittuihin Tom ja Jerry -piirrettyihin. Yläpuolelta löytyvä kattava dokumentti käsittelee Tex Averyn uraa ja vaikutusta animaatioiden tekijöihin.

Jos amerikkalaisen animaation kulta-ajan teokset vähääkään kiinnostavat, Tex Avery Screwball Classics: Volume 1 on ehdoton hankinta. Blu-ray -julkaisu on aluevapaa, ja sitä myy Suomessa Filmihullu-leffakauppa. Näiden historiallisten piirrettyjen hulluudelle nauraa takuuvarmasti paatunein tosikkokin!

Analogisten nauhojen digitointi

Olen pitkästä aikaa digitoinut muutamia VHS-kasetteja, joten ajattelin antaa muutamia vinkkejä muillekin analogisten nauhojen siirtoon ja jälkikäsittelyyn. Lisäksi annan artikkelissani vinkin C-kasettien digitointiin


VHS-KASETIN DIGITOINTI

Toistaiseksi videokasettien digitointi on kohdallani kaikkein helpoiten onnistunut LG:n RC185 DVD/VHS -soittimella, joka tallentaa halutessasi syöttämäsi VHS-kasetin digitaaliseen muotoon DVD:lle. Itse käytän taltiointiin yleensä uudelleenkirjoitettavia Maxellin +RW -levyjä. Ennen digitointia VHS-soittimessa kannattaa toistaa puhdistuskasetti, joka siistii soittimen magneettipään ja muut osat, joiden kautta videonauha kulkee. Puhdistuksen jälkeen kuvan ja äänen katkeilua ei esiinny, mikäli digitoitavan kasetin nauha on säilynyt hyvässä kunnossa. Tämän jälkeen siirrän DVD:n videotiedoston tietokoneelle ulkoisen levyaseman kautta käyttäen MakeMKV -ohjelmaa, joka tallentaa digitoidun VHS-videon kovalevylle.

On huomioitava, että kaikkia kaupallisia VHS-kasetteja LG:n VHS/DVD -soitin ei kykene tallentamaan, kuten Disneyn Macrovision -suojalla varustettuja kasettijulkaisuja. Tällaisissa tapauksissa käytän EasyCap USB:tä. Se siirtää analogiset video- ja äänisignaalit tietokoneelle, kun siihen liitetään Haman RCA-kaapeli, joka on kytketty joko televisioon tai VHS-soittimeen. Itselläni on tästä kaapelista kaksi versiota, joista yksi sisältää toiseen päähän asennetun Scart-liittimen ja toinen molemmilta puolilta ulostulevat video- ja ääniliittimet. Tietokoneella videokasettien ääntä ja kuvaa voi nauhoittaa halutessaan esim. VLC media playerin kautta valitsemalla EasyCapin kaappauslaitteeksi.

EasyCap ei ole paras ratkaisu videokasettien kuvan ja äänen siirtämiseen, koska se ei saa taltioitua ainakaan kuvasignaalia yhtä laadukkaasti kuin LG:n VHS/DVD -soitin. Lisäksi taltioinnista syntyneessä videotiedostossa kuva- ja ääniraita menevät keskenään epäsynkroniaan, mikä aiheuttaa päänvaivaa digitoijalle. Lisäksi huomasin, että stereoääntä taltioitaessa pitää oikea ja vasen kanava nauhoittaa erikseen kahden eri digitointisession aikana, koska muutoin EasyCap miksaa tietokoneelle tulevat äänisignaalit monoksi.

Itse olin kiinnostunut kuitenkin vain saamaan talteen muutamien elokuvien dubbauksia, joita ei ole toistaiseksi digitaalisina versioina. Niiden sijaan lähes kaikkien Disney -elokuvien kuvaraidat ovat saaneet digitaalisen restaurointikäsittelyn 2000-luvulla, joten tapaan ainoastaan synkronoida digitoimani dubbausraidat restauroitujen kuvaraitojen kanssa, mikäli omistan ne. Synkronointi vaatii suomalaisten julkaisujen tapauksessa PAL-NTSC -muunnoksen eli suomalaista dubbausta on hidastettava, jotta se tahdistuisi uusien Blu-ray -kuvaraitojen kanssa.

VHS-kasettien digitoijalla kannattaa olla käytössä sekä video- että äänenkäsittelyohjelma, joilla voi tehdä pieniä parannuksia analogisiin video- ja äänikaappauksiin. Itse käytän VideoPad Video Editoria esimerkiksi kuvan ja äänen jälkisynkronointiin ja VHS-kasettien oheismateriaalina olevien mainosten leikkaamiseen. Tapaan käyttää Audacitya analogisen äänen paranteluun kuten kohinan suodattamiseen ja Disney -kasettien kohdalla oikean ja vasemman monokanavan stereomiksaukseen uudelleen digitoinnin päätteeksi.

Tässä pieni näyte digitoimastani Pienestä merenneidosta, jonka ääniraidalle tein Audacitylla kohinasuodatuksen, PAL-NTSC -muunnoksen, äänitasosäädön ja monoraitojen stereomiksauksen. Pienillä jälkitoimenpiteillä analogisen ääniraidan saa melkein uudenveroiseksi.

C-KASETIN DIGITOINTI

VHS-kasettien lisäksi minulla on Nedisin USB-kasettisoitin C-kasettien digitoimista varten. Se kytketään USB:lla kiinni tietokoneeseen, jonka kautta se saa tarvittaessa virran AA-paristojen ohella. Kun kasettisoitin alkaa pyörittämään C-kasettia, siitä lähtevä stereoääni ohjataan esimerkiksi Audacityyn, jonka kautta C-kasetin voi äänittää, jälkikäsitellä ja tallentaa kovalevylle digitaaliseksi äänitiedostoksi, kuten häviöttömään FLAC- tai WAV -muotoon. Suosittelen tätä ratkaisua kaikille, jotka haluavat digitoida C-kasetteja.

Onko lukijoilla muita vinkkejä digitointiin?