lauantai 27. heinäkuuta 2019

Fuman salaliitto - Animaation riemujuhla



Fuman salaliitto tunnetaan Japanissa eräänlaisena poikkeustapauksena Lupin III -elokuvien joukossa. Sen toteutuksesta vastaa pääosin Cagliostron linnan työryhmä, mutta rajatun budjetin vuoksi hahmojen tutut ääninäyttelijät ja musiikin vakiosäveltäjä, jazzmuusikko Yuji Ohno, jouduttiin poikkeuksellisesti jättämään pois elokuvan tuotannosta. Uusilla ääninäyttelijöillä toteutettu elokuva ei miellyttänyt japanilaista yleisöä, vaikka Yasuo Ōtsukan valvonnassa toteutettu animaatio on parasta, mitä Lupin III -elokuvissa on koskaan nähty. Elokuvan ohjauksesta vastasi Masayuki Ōzeki.

Elokuvan visuaalinen ja tarinallinen kaava on lainattu suoraan Cagliostron linnasta, joten kaikki, jotka pitävät Cagliostron linnan Lupinista, pitävät todennäköisesti myös Fuman salaliitosta.


LOPPUARVIO: * * * * *


Lue lisää Fumasta, Lupinista ja fanidubbaamisesta fanisivustoltani, jonka linkki löytyy blogini sivupalkista.

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Baabelin kulta - Kovaa kohellusta




Baabelin kullan eli kolmannen animoidun Lupin III -elokuvan ohjaajaksi kaavailtiin alun perin Hayao Miyazakia, mutta tuolloin Miyazakia työllistivät jo Ghibli -studion perustaminen ja Laputa -elokuvan suunnittelu. Miyazaki suositteli elokuvan ohjaajaksi Mamoru Oshiita, mutta TMS Entertainment piti Oshiin ehdottamaa juonikuviota epäsopivana aiempiin Lupin -tarinoihin verrattuna, joten hänet korvattiin lopulta Seijun Suzukilla ja Shigetsugu Yoshidalla.

Seijun Suzuki ja Shigetsugu Yoshida olivat molemmat työskennelleet Lupin III Part 3 -sarjan parissa, jonka visuaaalista tyyliä Baabeli -elokuva mukailee. Näyteltyjen elokuvien ohjaajana paremmmin tunnettu Seijun Suzuki oli tullut tunnetuksi b-elokuvaohjaajana ja hänen useat ohjaustyönsä olivat mutkikkaita yakuza-tyylilajin rikoselokuvia. Suzukin vaikutus näkyy Baabeli kulta -elokuvan hullussa juonessa ja visuaalisessa tyylissä, joka on uskollisempi Monkey Punchin sarjakuville kuin Miyazakin tyylille.


LOPPUARVIO: * * * 


Lue lisää Baabelista, Lupinista ja fanidubbaamisesta fanisivustoltani, jonka linkki löytyy blogini sivupalkista.