sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Pekka Lehtosaari - Animaatioissa vain mielikuvitus on rajana




Suomalaiset saavat kiittää Pekka Lehtosaarta lukuisista onnistuneista animaatioiden dubbauksien ohjauksista ja käännöksistä. Helsingissä vuonna 1963 syntynyt Lehtosaari on myös antanut oman äänensä muutamille animaatiohahmoille kuten Tintin Seikkailut-animaatiosarjan kapteeni Haddockille, Miyazakin Naapurini Totoro-elokuvan Totorolle ja Disneyn Viidakkokirja-elokuvan Baloo-karhulle.

Seuraavasta linkistä löytyy video, jossa Lehtosaari kertoo käsikirjoittamastaan animaatioelokuvasta Röllin sydän (2007) ja yleisesti animaatioelokuvien tekemisestä.

http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=5563

Lehtosaarta voidaan sanoa animaatioelokuvien suomalaisten ääniversioiden luottomieheksi ja varsinaiseksi käännöskonkariksi.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Tintti - Elokuvan ensimmäinen traileri



Steven Spielbergin ohjaama Tintti -elokuva saa Pohjois-Amerikan ensi-iltansa ensi jouluna. Pitkään odotettu ensimmäinen traileri on nyt vihdoin julkaistu, ja tässä se on.


Lue lisää elokuvasta ja sen taustoista täältä: http://animaatiot.blogspot.com/2011/01/tintin-seikkailut-yksisarvisen.html

lauantai 21. toukokuuta 2011

Autot 2 - Kulisseissa


Tämän vuoden odotetun Pixar elokuvan jatko-osa Autot 2 kulisseissa näemme taas vähän lisää tulevasta seikkailusta.


Uusin traileri julkaistiin myös tämän viikon alussa. Elokuvan kanssa esitetään ensimmäinen Toy Story Toons-sarjan lyhytfilmi nimeltä Hawaiian Vacation. Tässä vähän esimakua.






maanantai 16. toukokuuta 2011

The Looney Tunes Show - Uusimmat jaksot verkossa



Warner Bros. Animationin tuottama The Looney Tunes Show televisiosarja alkoi pyöriä jenkkien Cartoon Network-kanavalla viime viikon tiistaina.

Jaksojen esitystiheys on yksi jakso/tiistai. Sarja on vetänyt ihmisten mielipiteet puolin ja toisin, koska yleensä vanhojen piirrossarjojen jatkosarjat eivät ole saavuttaneet visuaalliselta ulkomuodoltaan tai sisällöltään samanlaista viehätystä kuin edeltäjänsä. Toistaiseksi sarjan piirrosjälki ja animaatio on ollut laadullisesti positiivinen yllätys eivätkä hahmojen modernit ulkomuodotkaan vaikuta kovin epäonnistuneilta.

Näin klassisten Looney Tunes-piirrospätkien parissa kasvaneena voin rehellisesti sanoa, ettei tämä sarja ole yhtä suuri huti Warner Brossilta kuin edellisin Looney Tunes-teemainen sarja, The Loonatics Unleashed.

Aikaeron vuoksi uusin jakso on toistaiseksi ladattu nettiin joka keskiviikoksi. Tietenkään en voi tietää aikooko tähän mennessä jaksoja ladannut henkilö jatkaa samaan malliin tulevaisuudessa mutta ainakin toistaiseksi hän on ladannut viimeisimmät kaksi jaksoa tälle sivulle kokonaisuudessaan: http://videos.sapo.pt/9jClbgBZwTU8ZTTg1Y88.

Kannattaa tutustua sarjaan, jos Väiski, Repe ja muut hedän kaverinsa ovat sinulle tuttuja entuudestaan. Samalla voi myös yleisesti miettiä "Ovatko jatkosarjat hyvä satsaus tuotantoyhtiölle, ja jos ovat, niin mitä hyvään ja menestyvään animoituun jatkosarjaan tarvitaan?".

  • Blogini oikeassa alalaidassa löytyvästä kuvasta, jossa Väiski ja Repe pelaavat golfia, löytyy myös linkki sarjan uusia jaksoja sisältävälle nettisivulle.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Yoshihiro Takahashi saapuu Tampereelle syksyllä



Yoshihiro Takahashi, maailmankuulun Hopeanuoli-mangan isä, saapuu syksyllä Tampereelle roolipeli- ja animetapahtuma Traconin kunniavieraaksi.

Hopeanuoli kertoo karhunmetsästyskoiran pennusta, Hopeanuolesta, jonka isä joutui hänen olleessaan nuori Akakabuto-nimisen karhun rotkoon paiskaamaksi. Isänsä menettämä Hopeanuoli lähtee pelottavalle matkalle päätavoitteenaan kostaa Akakabutolle isänsä kuolema. Seikkailun edetessä Hopeanuolelle kuitenkin ilmenee, että hänen isänsä ei ole kuollut vaan hänestä on tullut villikoiralauman johtaja, jonka tavoitteena on myös Akakabuton tappaminen.


Hopeanuolen tuntevat valtaosa Suomen 18-25 vuotiaista, jotka näkivät sen ensimmäisen kerran YLE:n kanavalla 1980-luvun lopussa suomeksi puhuttuna ja rajusti leikattuna. Tämä Ginga Nagareboshi Gin-nimellä tunnettu japanilainen animesarja on yksi ensimmäisistä Suomen televisiossa koskaan esitetyistä animesarjoista. Hopeanuolen 18-osainen mangaversio, minkä pohjalta animesarja myöhemmin tehtiin, pääsi Suomessa levitykseen vasta viime vuonna. Sítä on julkaistu Suomessa Punainen Jättiläinen tähän mennessä 12. osaan saakka.

Takahashi vierailee Tampere-talolla 3.-4. syyskuuta 2011.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Bloggerin viat korjattu


En ole päässyt kirjoittamaan blogiini pitkään aikaan mitään, sillä Bloggerissa on ilmennnyt laajempia vikoja. Onneksi ne nyt on saatu korjattua ja voin jatkaa kirjoittamista entiseen malliin.

Tulossa on vielä yksi osa Propagandapiirrettyjen katsaustani.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Obaman syntymävideo


Eilen Valkoisen talon 
kirjeenvaihtajajärjestön (WHCA) illallisella, Amerikan presidentti Barack Obama julkaisi hänen syntymävideonsa.

Hänen syntymävideonsa oli kuitenkin vain animaatiohin liittyvä vitsi. Videon jälkeen hän totesi seuraavaa: Haluan tehdä The Fox Newsille selväksi, että tämä oli vitsi. Tuo ei ollut oikea syntymävideoni. Se oli lasten piirretty. Soittakaa Disneylle, jos ette usko minua. Heillä on alkuperäinen kokopitkä versio.

3D seitsemänkymmentä vuotta sitten

Dave Fleischer testaamassa lavasteen toimivuutta.

Vuonna 1941 Fleischer Studio rakensi ja suunnitteli tämän taidokkaasti kolmiulotteisuutta luovan lavasteen heidän Mr. Bug Goes to Town-piirroselokuvaa varten.

Tämä balsasta ja muovista kyhätty lavaste vaati arkkitehdeiltä ja taiteilijoilta jopa neljä kuukautta valmistuakseen. Koko lavaste on asetettu raudasta valmistetun kääntölavan päälle, jonka avulla lavastetta voidaan pyörittää sekä ylä- että alasuuntaan. Piirrokset valokuvattiin alle kahden metrin korkuisina lavasteen etuosaan. Etualalla olevien kuvien yhdistelmä taka-alalla olevan piirretyn taustan kanssa luo kojetta liikuttaessa vääristetyn perpektiivin, joka kameralla kuvattaessa luo kolmiulotteisuuden illuusion, elokuvan ohjaajan Dave Fleischerin mukaan.

Katso tästä millaiselta alussa esiintyvä kolmiulotteiseksi tehty kaupunki näyttää. Jos minulta kysytään niin aika makee toi keksintö kyllä on. Kannatti ährätä sen ääressä 4 kuukautta.