sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Mestarivaras Lupin III puhuu suomea


Olen luonut Suomen ensimmäisen Lupin III -fanisivuston näin joulun ajan iloksi.

Suomen piilopaikka -sivustoni sisältää laadukkaat fanidubbaukset Monkey Punchin luoman mestarivarkaan ensimmäisistä anime-elokuvista: Mysteerinen Mamo, Cagliostron linna, Baabelin kulta ja Fuman salaliitto. Lisäksi olen fanidubannut sarjan kuuluisimmat tv-jaksot: Albatrossi: Kuoleman siivet ja Aloha, Lupin.

Suosittelen lukijoitani katsomaan erityisesti Hayao Miyazakin Cagliostron linnan.

Käsittelen Lupin III -animea tarkemmin fanisivustollani ja siellä juttua piisaa myös dubbaamistani elokuvista, fanidubbaamisesta ja Lupinin historiasta Suomessa.

Toivon, että fanisivustoni rohkaisee suomalaisia tutustumaan Lupinin vauhdikkaaseen maailmaan!

Pääset yksityiselle fanisivustolleni klikkaamalla kuvaketta blogini alaosassa! (Huom! Katseluaika 16.12.2018 - 16.1.2019 on päättynyt)

Olisi kiva, jos julkaisuni houkuttelisi myös nykyisiä suomalaisia faneja kertomaan omia Lupin III -kokemuksia. Siksipä Lupinia ja fanidubbaamista koskevat kommentit ovat erittäin tervetulleita tähän julkaisuun ja fanisivustolleni.

Päivitys 17.4.2019: Uudistetulle fanisivulleni pääsee Monkey Punch (1937-2019) -artikkelin sisältämän linkin kautta!

Heikun keikun!

tiistai 11. joulukuuta 2018

Äänivuodot vanhoissa animaatioelokuvissa




Oletko koskaan ihmetellyt, miksi esi-digitaaliajan animaatioissa alkuperäiskieliset äänet kuuluvat joskus hyvin selvästi dubbauksien alta?

Monissa magneettinauha-ajan animaatioissa musiikki & tehosteraidoilla esiintyi ns. ”äänivuotoa”, jolloin ääniraitakopioon, jonka oli tarkoitus sisältää pelkästään musiikit ja tehosteet, saattoi tallentua myös alkuperäisversion dialoginauhan ääniä. Tämä johtui siitä, että kaikki nämä ääninauhat olivat läheisessä kosketuksessa toistensa kanssa nauhurissa, jonka avulla alkuperäisversion master-kopiotkin luotiin. Nykyisin tällaiset "vuotojen korjaustoimenpiteet" olisivat mahdoton tehtävä, sillä harvat studiot ovat säilyttäneet alkuperäisiä äänielementtejä. Yleensä erillisiä nauhoja, joita oli sisällöltään kolmenlaisia (dialogiraitoja, tehosteraitoja, musiikkiraitoja), ei säilytetty miksausta pidempään, koska kelat veivät tolkuttomasti säilytystilaa. Niitä haluttiin jyrätä ja käyttää uudelleen tulevissa tuotannoissa. Monet studiot varastoivat vain sekä alkuperäisversion että musiikki & tehosteraidan ulkomaisia dubbauksia varten. Osa studioista, kuten Toei Animation, halusi säästää varastointitilaa jyräämällä myös monien tv-sarjojen alkuperäisversioiden masterit. Ne saattoivat säilyttää vain ns. optisen kopion, joka kuluu todella helposti ajan ja käytön myötä (särö ja kohina lisääntyy). Monet vanhojen animaatioiden uudelleenjulkaisut, jotka perustuvat optisiin ääniraitakopioihin, ovat nykyisillä äänentoistolaitteilla kivuliasta kuunneltavaa. Onneksi sentään lähes kaikkien animaatioiden alkuperäiset negatiivit on säilytetty. Muuten filmien restaurointi olisi yhtä tuskallista. Ainoastaan musiikki & tehosteraidoista on miltei säännönmukaisesti säilytetty alkuperäisen äänimasterin pohjalta luotu kopio, joka ei säröile ja kohise - ainakaan yhtä pahasti kuin optiset kopiot. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen tätä videota:



Kysyin näistä animaatioissa ilmenevistä äänivuodoista hiljattain Anime News Networkin Answermanilta ja hän julkaisi nyt niihin liittyvän perusteellisen kirjoituksen.

Tämä kannattaa ehdottomasti lukea: Answerman

Kiitos / Thank you, Justin.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Isao Takahata (1935-2018)


Yksi Japanin arvostetuimmista animaatio-ohjaajista, Isao Takahata (82), on kuollut.
Takahata perusti 1980-luvun puolivälissä Studio Ghiblin yhdessä ohjaaja Hayao Miyazakin ja tuottaja Toshio Suzukin kanssa. 

Tokion yliopistossa ranskalaista kirjallisuutta opiskelleen Takahatan ura animaatioiden parissa alkoi Toei Animation studiolla 1960-luvulla, jossa hän tapasi ensimmäistä kertaa Miyazakin. Takahatan ensimmäinen elokuvaohjaustyönsä oli Horus, auringon prinssi (1968), joka ei menestynyt aikanaan elokuvateattereissa, mutta sen sisältämiä animaatiollisia ratkaisuja pidetään uraaurtavina animen historiassa. Takahata vaikutti urallaan sekä tv-animen saralla, erityisesti World Masterpiece Theater-sarjojen ohjaajana (Alppien Heidi, Marco, Annan nuoruusvuodet) että pitkien anime-elokuvien ohjaajana (Sellisti Gauche, Tulikärpästen hauta, Eilisen kuiskaus, Pom Poko ja Naapurini Yamadat). Elokuvista neljä viimeiseksi mainittua ja hänen viimeinen ohjaustyönsä Prinsessa Kaguyan taru (2013) toteutettiin Studio Ghiblillä. Takahata ja Suzuki olivat myös mukana hollantilaisen animaattorin, Michael Dudok de Witin, Punainen kilpikonna (2016) -elokuvan teossa.

Tulikärpästen hauta on yksi Isao Takahatan kuuluisimmista ohjauksista.

Takahata tuli tunnetuksi sekä arvostetuista elokuvaohjauksistaan että omaperäisestä ohjaustyylistään. Hän esimerkiksi vierasti piirtämistä, joten hän pyrki aina haalimaan työryhmäänsä itseään kyvykkäämpiä taiteilijoita. Hän tapasi ohjata alaisiaan ehdotelmilla ja sanallisen kuvailun keinoin. Tällöin sekä ohjaajan visio että piirtäjän oma kädenjälki näkyivät lopullisissa piirroksissa. 

Takahatan ohjaustyyli poikkesi periaatteeltaan vahvasti kolleegansa Hayao Miyazakin tyylistä. Miyazaki pyrkii vaikuttamaan lopullisen elokuvan ulkoasuun piirtämällä itse hyvinkin yksityiskohtaiset storyboard-kuvat, joita hänen alaistensa on jäljiteltävä tarkasti. Miyazakilla on myös tapana korjata paljon alaistensa piirroksia henkilökohtaisesti jälkikäteen, jotta hänen visionsa välittyisi elokuvan jokaisessa kohtauksessa. 

Syy, miksi Takahata on jäänyt useasti Miyazakin varjoon johtuu luultavasti hänen valitsemistaan elokuvateemoista. Suurin osa Miyazakin ohjauksista on sidottu enemmän tai vähemmän fantasioihin, kun taas Takahata käsitteli elokuvissaan enemmän realismia. Siitä huolimatta Miyazaki on useissa haastatteluissa todennut, että Takahata oli hänen urallaan alullepaneva voima, joka sai hänet kääntymään pysyvästi animaation pariin ja jatkamaan urallaan tähän päivään asti. Miehet olivat aina elokuvia tehdessään kilpailijoita keskenään ja tämä keskinäinen kilpailu kuullemma auttoi heitä aina pistämään parastaan elokuviensa eteen.

Tässä perusteellisessa haastattelussa Isao Takahata puhuu animaatiourastaan ja viimeisestä elokuvastaan Prinsessa Kaguyan taru.


Kannattaa vilkaista myös tätä Takahatalle kunniaa tekevää retrospektiiviä. 


Isao Takahatan ainutlaatuinen animaatioperintö tulee varmasti koskettamaan vielä monia sukupolvia, niin animaation kuin elokuvan ystäviä.