sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Goron toinen ohjaustyö nyt valmis

        

Japanilaisen Studio Ghibli-animaatiostudion viimeisin elokuva Kokurikozaka Kara (2011) julkaistiin Japanissa 16.7.2011. Elokuva on japanilaisen animaatiomestarin, Hayao Miyazakin, Goro-pojan toinen ohjaustyö.

Mangan elokuvasovituksen vastasivat Keiko Niwa ja itse mestari Hayao. Musiikin siihen on säveltänyt Satoshi Takebe ja tunnussävelen laulannasta vastaa Goron esikoiselokuvassa (Maameren Tarinat (2006))
Therrun ääntä esittänyt Aoi Teshima.

                        Esimakua elokuvasta saa tästä trailerista



                                           
                            UUTTA 31.7. - Elokuvan toinen traileri julkaistu.
Elokuva perustuu Tetsurō Sayaman ja Chizuru Takahashin alkuperäiseen mangaan vuodelta 1980. Elokuva tullaan julkaisemaan englanninkielisissä maissa nimellä From up on Poppy Hill. Kirjoitan elokuvan juonikuviosta lähempänä sen Suomen ensi-iltaa, joka mitä todennäköisimmin on vuoden päästä. Sen verran voin kuitenkin lipsauttaa, että elokuvan tapahtumapaikka on merikaupunki Yokohama, jossa asustavan lukiolaistytön, Umi Matsuzakin, on kasvettava nopeasti aikuiseksi, kun hänen isänsä yllättävästi katoaa.


Sen verran osaan jo japania, että päähenkilön etunimi "Umi" tarkoittaa osuvasti elokuvassa keskeisenä elementtinä vellovaa merta.

Toistaiseksi on saatavilla vähän tietoa miten elokuva on pärjännyt elokuvateattereissa.

Ghiblillä, kuten monella muullakin yrityksellä on ollut vaikeuksia pitää toimintaa yllä maaliskuussa tapahtuneen maanjäristyksen ja tsunamin takia. Tästä aiheesta lisätietoja löytyy alta löytyvästä linkistä.

Ghibli ei hyväksy ydinvoimaa.

Viimeisin tieto, joka tuli ilmi kesäkuussa on se, että Studio Ghiblin katolle on ripustettu ydinvoimanvastainen kyltti. Kylttiin on kirjoitettu mielipidekirjoitus, jossa kerrotaan, että studio haluaa valmistaa jatkossa animaatioelokuvia, joiden valmistamiseen ei ole käytetty ydinvoimalla aikaansaatua sähköä.


Lue elokuvasta ja sen valmistumisprosessista lisää täältä: http://animaatiot.blogspot.com/2011/03/ghiblin-maanantainen-lehdistotilaisuus.html

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän on arviosi elokuvan ikärajasta? Minkä ikäisille tehty? Osa ghibleistähän sopii alakoululaisille, osa taas on selkeästi isompien kamaa.

Sami kirjoitti...

Kokuriko Zaka Kara-elokuva ainakin omiin silmiini näyttää sopivan kaiken ikäisille mutta, koska elokuva kertoo lukioikäisistä nuorista, uskon että hahmojen ikää vastaavat katselijat nauttivat siitä eniten.

Lähetä kommentti