sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Vili Vilperi - Kepposia tekevän koalan seikkailut



Kukapa jo vähän varttuneempi nuori ei muistaisi Yleisradiolla 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa pyörinyttä Vili Vilperi (Blinky Bill)-piirrossarjaa.

Sarja koostuu kolmesta eri tuotantokaudesta, joista jokainen koostuu 26 jaksosta. Näistä kaksi ensimmäistä on esitetty Suomen YLE-televisiokanavilla suomenkielisellä jälkiäänityksellä ja myös MTV3 Juniorilla, jota varten niihin on tehty uusi dubbaus.

Animaatiosovituksen on luonut Yoram Gross ja sen tuotti Jonathan M. Shiff Productions.

HAHMOT


Kuvassa; Yllä vas-oik: Vili Vilperi-sarjan logo, Herra Vompatti ja Vili ongella, Rami (Vilin ystävä), Alla vas-oik: Vili ja Nanni, Väpä, Neiti Harakka ja Nanni.


Vili Vilperi-sarjan päähenkilö on vilkas ja älykäs koalakarhu nimeltä Vili, joka tykkää erityisesti tehdä erilaisia piloja ja kepposia kaikille, jotka sattuvat hänen tielleen. Vili on erittäin reipasluontoinen koalapoika ja onkin siksi ns. johtohahmo hänen kavereilleen, joihin lukeutuvat Vilin adoptiosisar Nanni, Vilin suurin ystävä Potso-kenguru, Vilin pelkurimainen ja lähes kaikkiruokainen Väpä-vesinokkaeläin, karatea taitava ja äkkipikainen Marsa-pussihiiri ja joskus ongelmia aiheuttava mutta pahaa tahtomaton Niitti-dingo.

Vilille ja hänen ystävilleen antaa elämänvinkkejä ja ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin lämminsydämminen Herra Vompatti. Ainoa asia mistä Herra Vompatti ei pidä on se, kun häntä kutsutaan lempinimellä "Vompo". Erityisesti Vili kutsuu Herra Vompattia Vompoksi aina pienen jäynän merkeissä.

Viliä ja hänen ystäviään opettaa Viherkylän koulussa tiukkaa kuria arvostava Neiti Harakka. Neiti Harakalla on yleensä pinna kireällä oppitunneillaan, kun Vili alituiseen haluaa testata kaikki taitamansa jekkunsa häneen. Yhdessä jaksossa Vili ja hänen ystävänsä pilaavat Neiti Harakan hyvän opettajanmaineen tarkoituksella koulutarkastajan nähden, toiveissaan, että tarkastaja erottaa Neiti Harakan opettajan virastaan vedoten hänen pätemättömyyteensä.

Viherkylän kömpelö pormestari Pelikaanikin joutuu useasti Vilin kepposten kohteeksi. Silinterihattuun ja mitalliin sonnustautunut pelikaani ei ole niin viisas kuin miltä näyttää mutta pystyy silti neuvottelemaan Viherkylää koskevista tärkeistä asioista ja johtamaan mm. Viherkylän jälleenrakennusprojektia ja erilaisia kilpailuja ja tilaisuuksia. Pelikaani osoittautuu sarjassa myös mukavuudenhaluiseksi herkkusuuksi. Toisen tuotantokauden jaksossa nimeltä Blinky Bill and a house guest pelikaani joutuu evakkoon tuulimyrskyn kaatamasta kotipuustaan Vilin perheen luokse. Vaikka muutkin kyläläiset haluaisivat tarjota pormestarille yösijaa, kunnes hänen kotipuunsa on korjattu ja hänen katkennut koipensa on parantunut, pormestari tietoisesti hakeutuu koalaperheen hoivaamaksi, koska tietää koalarouvan olevan hyvä kokki.

Monesti Viliä, hänen ystävien ja koko Viherkylän asukkaiden elämää hankaloittavat Viherkylän laidalla asustava itsekeskeinen dingo-perhe, johon myös Vilin ystävä, Niitti ,kuuluu. Erityisesti Niitin isoveljen, Lärvin, suunnitelmat juurtuvat tavallisesti hyvin itsekkäistä päähänpistoista, on kyse sitten rahan hankkimisesta, kilpailujen voittamisesta, uudesta kotiluolasta tai ikiomasta uima-altaasta. Lärvi ei sinäänsä ole kenellekkään paha, mutta hänen luonteeseen kuuluu pienen jäynän tekeminen nuoremmilleen, Vilille ja kumppaneille, sekä vilpin harrastaminen silloin kun se on dingojen eduksi ja tilanne on sille suotuisa.

TAUSTA JA SARJAT

Vili Vilperi-tarinat ovat peräisin 1930-luvulta.
Vuosien 1993-2005 valmistunut austraalialainen piirrossarja perustuu austraalialaisen kirjailijan, Dorothy Wallin (1894-1942), kirjoittamiin kirjoihin. Wall suuntasi alkuperäiset Vili-kirjansa pääasiassa lapsille mutta käsitteli niissä paljon suuria yhteiskunnallisia teemoja kuten luonnonsuojelua.

Luonnonsuojelu-teema näkyy myös Vili-piirrossarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa, jossa viherkyläläiset yrittävät jälleenrakentaa kyläänsä ihmisten puunhakkuukoneiden ja rekkojen aiheuttamien tuhojen jäljiltä.

Toinen tuotantokausi vuorostaan käsittelee Vilin ja hänen ystäviensä eksymistä vanhemmistaan ja koko Viherkylästä. Matkallaan takaisin kotiin Vili ja kumppanit saavat uusia tuttavuuksia Austraalian metsiköissä kuten pöllöperheen, Boris-jääkarhun, majakanvartija-pingviinin sekä maatilaneläimet ja pääsevät siinä sivussa tutustumaan ihmisten rakentamiin laitoksiin ja kaupunkeihin.

Kolmatta tuotantokautta, joka valmistui vuonna 2004, ei ole esitetty Suomessa toistaiseksi. Siinä Vili, Nanni ja Väpä matkustavat kuumailmapallossa ympäri maailmaa.

Vili Vilperistä on tehty myös 80 minuutin pituinen televisioelokuva nimeltä Blinky Bill's white christmas (suom. Vili Vilperin valkea joulu), joka julkaistiin Seven Networkillä vuoden 2005 jouluaattona.

Tästä alta voi katsoa Vili-sarjan ensimmäisen jakson nimeltä Maahiskuninkaan vierailu. Tämä jakso on itselleni ollut aina hyvin läheinen, sillä esittelihän se minut vuosia sitten yhdelle hauskimmista piirrossarjoista mitä on tehty ja vieläpä austraalialaiselle animaatio-osaamiselle.

Suomenkielisen version onnistuneesta dubbauksesta vastasivat mm. Sari Mällinen (Vili), Eija Ahvo (Nanni ja Marsa), Matti Laitinen (Väpä ja Niitti), Matti Pellonpää (Potso), Jarmo Koski (Pormestari Pelikaani), Erkki Saarela (Lärvi), Titta Jokinen (Elli), Aapo Vilhunen (Herra Vompatti), Kaija Kiiski (Neiti Harakka, Rouva Koala) ja Inkeri Wallenius (Dingomuori). Sivurooleissa kuullaan myös Ossi Ahlapuro.

Toisella tuotantokaudella edesmenneen Potson ääninäyttelijän Matti Pellonpään korvasi Vesa Vierikko ja lahjakas Heikki Määttänen sai Niitin roolin Laitiselta.

Iloisen tunnusmusiikin YLE:n suomenkielisessä versiossa laulaa Eija Ahvo.


Koska totuin lapsena YLE:n Vili-dubbausksiin, olen hyvin pahollani siitä, että MTV3 Juniori on dubannut sarjan uudelleen eri ääninäyttelijöillä. Vanha dubbaus on paljon parempi ja nostalginen, ainakin omasta mielestäni.






ARVOSTELU

Vili Vilperi lukeutuu niiden piirrossarjojen kategoriaan, jotka ovat sekä hauskoja seurata mutta kantavat mukanaan yhteiskunnallisia teemoja  kuten eläinmaailman lajien ja niiden elinympäristöjen suojelua. Onhan luonto sentään luonut itse itsensä ja myös maailmassa vallitsevan ekosysteemin. Ihminen, valitettavasti, on kuitenkin halunnut yleensä unohtaa tämän seikan ja pitänyt luontoa vain pelkkänä raaka-aineiden lähteenä. Kun omat tarpeet ja tavoitteet asetetaan liiaksi ekosysteemin edelle, saattavat luonnossa elävät eliöt ja niiiden elämä kärsiä ihmisten ajattelemattomuuden seurauksesta. Tämä viesti tulee omasta mielestäni eniten esille Vili Vilperi-sarjassa.

Alkuperäisen kirjailijan tavoin sarja tuo ihmisten luonnon hyväksikäytön esiin viattomien eläinten näkökulmasta. Eläimethän haluaisivat elää turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Alituisessa kodin menettämisen pelossa elävien eläinten ahdinko voitaisiin esittää ihmiselle näin:

Miltä sinusta tuntuisi, jos joku riippumaton osapuoli tulisi ja riistäisi sinulta kotisi ja pilaisi elinympäristösi täysin?

Vaikka luonnon -ja eläintensuojelua ei Vili Vilperissä suoranaisesti saarnata joka jaksossa, on se useasti läsnä, joko hyvin selkeästi tai piiloviestin muodossa. Luontoteeman lisäksi Vili Vilperi on hauska päivän piristys kaiken ikäisille katsojille. Kepposia tekevä koala tarjoaa monet naurut katsojalleen -ja on opettanut muutamia metkujakin, joiden täytäntöön paneminen saattaa olla riskipeliä ainakin koululuokissa. Vilin rääväsuiset kommentitkin ovat jääneet monen katsojan mieleen sekä Vilin toteamus: Sitähän minä juuri aijoin, jonkä hän yleensä sanoo, kun Nanni ennättää keksiä ratkaisun vallitsevaan ongelmaan ennen häntä.

Vili Vilperi on yksi monipuolisimmista piirrossarjoista mitä on koskaan tehty, sillä se asettaa katsojalle silmiä avaavia ja miettimään ohjaavia tilanteita/kysymyksiä, ja sen lisäksi se tarjoaa rutkasti sekä verbaali -että tilanne huumoria.

Toivon lisää Vilin kaltaisia, hyvin tehtyjä ja opettavaisia sarjoja lisää telkkariin.

Ikivihreä Vili jaksaa naurattaa minua aina.

ARVOSTELU: * * * * *

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava sarja. Onko sinun mahdollista laittaa "lopputunnari"?soi kokoajan päässä,mutta mistään ei löydy biisiä?

Anonyymi kirjoitti...

Toisen tuotantokauden lopputunnari löytyi alkuperäisenä englanninkielisenä versiona täältä:

http://www.220.ro/desene-animate/The-Adventures-Of-Blinky-Bill-End-Credits-Season-2-HQ/ktDmchUJEa/

Valitettavasti en löytänyt ensimmäisen tuotantokauden tunnaria mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys ! Mikä oli Vili vilperin jakson nimi jossa naapurisopua olivat hieromassa ja selvittelemässä ? Kauhea riitely kun yhdet mölisi yöllä ja toiset taas päivällä !

Anonyymi kirjoitti...

Terve!

Muistan nähneeni tuon jakson.

Toisen tuotantokauden jakso kyseesä, mutta nimi ei muistu mieleen.

Kirjoittanut: Sami

Anonyymi kirjoitti...

Minkä tuotantokauden jakso oli sellane nimi ku (Salametsästäjät en muista oliko nimi tää mut siin esiinty salametsästäjii kummiski)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mielestäni vanha dubbi kyllä pesee MTV3 Juniorin dubin, vaikka mistä näkökulmasta asiaa tarkastelisi. Nähtyäni sattumalta yhden jakson Juniorilta vuosia sitten olin järkyttynyt erityisesti Nannin äänestä: puhumistyylistä oli tehty ainakin siinä jaksossa niin narttumainen, että korvat itkivät verta. Aivan kuin koko hahmo olisi muutettu pissaliisaksi. Tuli siinä sitten ihmeteltyä, mikä ihmeen "nykytrendi" oli aina niin suloisen Nannin pakottanut muuttumaan.

Ihmetyttää myös hieman, miksei Vili vilperiä ole julkaistu DVD:llä. Aika ainakin olisi otollinen: sarjaa näytetään teeveestä, eikä mielestäni se ole vanhentunut tippaakaan. On vähintään kettumaista, ettei näitä saa hankittua mistään suomidubilla, eikä siten Areenasta poistumisen jälkeen voi katsoa mistään.

Sami kirjoitti...

Hei!

Muistan nähneeni aikoinani jonkun tuollaisen jakson. Siinä taisi olla kaksi salametsästäjää, jotka lopuksi joutuivat Vilin nokkelan suunnitelman ansiosta kiikkiin puulaatikoiden sisälle.

Toisen tuotantokauden jaksoja, sillä äänenä oli toisella salametsästäjällä Heikki Määttänen ja Potson äänenä oli edesmenneen Matti Pellonpään sijasta Vesa Vierikko.

Sami kirjoitti...

Hei!

Itsekkään en ole välittänyt kovasti Dubbermanin teettämistä Vili-dubeista ja sekin johtuu vain siitä, että olen tottunut kuuntelemaan
YLE:n dubbausta. MTV:lle tulee halvemmaksi tehdä uudet dubbaukset kuin ostaa YLE:n dubbauksen oikeudet. Dubbauksien tekeminen on kuitenkin aikaa vievää puuhaa joten helposti luulisi asian olevat päinvastoin.

Itse olin riemuissani kun Matka maailman ympäri julkaistiin DVD-boksina vuonna 2008. Vilistäkin saisi kaksi tuotantokausittain jaoteltua DVD-boksia. Sherlock Koirasta lähetin aikoinani usealle DVD-kustantamolle vinkin ja varmasti moni muukin teki samoin, koska Future Film julkaisi siitä boksin viime vuoden lopulla. Eli, jos on sarja, josta haluaisi DVD-julkaisun niin kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä DVD-kustantamoihin. Huvittavaa Sherlockin tapauksessa oli se, että DVD:n takakanteen valittiin pala Sherlock Koira-kuvasarjasta, joka on YouTube-kanavani taustakuvana.

Jos suomalaiset ääninäyttelijät kiinnostavat enemmän niin kannattaa käväistä Afurekon sivuilla. Kysäisin kommenttipalstan yhteydessä Pekka Lehtosaarelta muistoja mm. MTV3:n nostalgisiin dubbauksiin vaikuttaneesta PVP Voice:n toimitusjohtajasta Pauli Virrasta.

Anonyymi kirjoitti...

Muistaaks kukaa sellasta jaksoo missä oli joku vayvakilpailu ja vilin ja ystävien piti hoitaa sammakonpoikasia.Yks niistä katos ja muut puki väpän vauvaks... noi ainoot muistikuvat jaksosta ku tuo pätkä löytyy vhs:ältä...

Lähetä kommentti