Viana (2016)

Viana (2016)
Disneyn ohjaajalegendojen John Muskerin ja Ron Clementsin "Vaiana" (Moana, 2016) saa Suomen ensi-iltansa 17.2.2017.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Animaatioiden tekijöitä: Nick Park- Vaha-animaatioiden mestari


 Nicholas Wulstan "Nick" Park, ( 6.12.1958 Preston, Lancashire, Englanti) on brittiläinen vaha-animaattori ja elokuvantekijä. Hänet tunnetaan mm. Wallace ja Gromit vaha-animaatioista.

Park oli lahjakas piirtäjä jo lapsena ja kouluaikoina hänellä oli tapana piirrellä kouluvihkoihinsa sarjakuvia. Hänen opettajansa eivät pitäneet siitä ja he sanoivat hänelle monesti, ettei hän voi ansaita leipäänsä vain sarjakuvia piirtämällä. Toisin kuitenkin kävi. Park opiskeli Sheffieldin yliopistossa ja Britannian National Film and Television Schoolissa, jossa hän teki päättäjäistyönään ensimmäisen Wallace ja Gromit vaha-animaationsa.
Wallace ja Gromit
Vuonna 1985 Park pääsi animaattoriksi Bristolissa sijaitsevaan animaatiostudioon nimeltä Aardman Animations. Studion perustivat Peter Lord ja David Sproxton vuonna 1972 ja se kuuluu Britannian ja koko maailman menesteneimpiin vaha-animaatiostudioihin. Park teki kaksi lyhytanimaatiota, jotka nostivat hänet kuuluisuuteen. Ensimmäinen niistä oli nimeltä Wallace ja Gromit - Suurenmoinen huviretki (A Grand Day Out) ja toinen nimeltä Koti kaikilla mukavuuksilla (Creature Comforts). Hänen ensimmäinen Wallace ja Gromit elokuva- Suurenmoinen huviretki (A Grand Day Out) sai Oscar-ehdokkuuden.

Parksin elokuvien on sanottu tekevän suuria teknisiä harppauksia, joita ei aikaisemmin vaha-animaatioissa ollut nähty. Hän on saanut arvostusta elokuviensa lavastuksista, äänitehosteista, musiikista ja etenkin niiden hyvistä tarinoista. Hänen seuraavat Wallace ja Gromit lyhytelokuvansa nimiltään- Väärät housut (The Wrong Trousers, 1993) ja Läheltä piti (A Close Shave, 1995) voittivat kumpikin hänelle Oscarin.

Kananlento ( Chicken Run, 2000)

Parkin menestyneiden elokuvien ansiosta Aardman Animations on noussut kuuluisuuteen. Aardman Animation teki 1990-luvun lopulla amerikkalaisen DreamWorks-studion kanssa sopimuksen kokoillan animaatioelokuvien sarjasta. Ensimmäinen oli Parkin ja Peter Lordin ohjaama Kananlento (Chicken Run, 2000). Seuraava oli Parkin ja Steve Boxin yhteistyössä ohjaama Wallace & Gromit: Kanin kirous (Wallace & Gromit - the Curse of the Were-Rabbit, 2005), joka vei Oscar-gaalassa Parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Kanin kirous (2005) oli myös maailman ensimmäinen vaha-animaatioelokuva, joka on voittanut Parhaan animaatioelokuvan Oscarin.

Aardman Animationsin työntekijät ja Nick Park ovat pitäneet lujasti kiinni perinteisistä Stop-motion-animaatiotekniikoista samalla lailla kuin japanilainen Studio Ghibli on pitänyt kiinni perinteisistä piirrosanimaatiotekniikoista.
                                 

Aardman Animationsin tuotantolistan voi katsoa täältä:  http://fi.wikipedia.org/wiki/Aardman_Animations                        



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti