Viana (2016)

Viana (2016)
Disneyn ohjaajalegendojen John Muskerin ja Ron Clementsin "Vaiana" (Moana, 2016) saa Suomen ensi-iltansa 17.2.2017.

tiistai 31. elokuuta 2010

One Piece kuukauden tauolla


Eiichiro Odan One Piece-manga jää neljän viikon tauolle.

Olkihattu piraattien tauon syynä on mitä todennäköisimmin nykyisen tarinakaarteen päättyminen ja uuden alkaminen, kertoo Shueishan Weekly Shonen Jump-lehti. Arvellaan, että piraatit tulevat tekemään samankaltaisen aikahypyn eteenpäin kuten Masashi Kishimoto teki Narutossa vuonna 2005.

 Oda ei ole koskaan aikaisemmin pitänyt mangansa ilmestymisen aikana näin pitkää yhtäjaksoista taukoa.

Sherlock Hound - Lontoon etevin vainukoira


                        * Ohjaus: Hayao Miyazaki, Kyosuke Mikuriya
                        * Animaatio/hahmo suunnittelu: Yosifumi Kondo
                        * Musiikki: Kentaro Haneda
                        * Alkuperäinen idea: Marco Pagott
                        * Tuotanto: Tokyo Movie Shinsha ja RAI


Hayao Miyazakin ja Kyosuke Mikuriyan Sherlock Hound (suom. Sherlok Koira ) valmistettiin Japanissa vuosien 1981-1985 välillä. Se on jäänyt Miyazakin viimeisimmäksi TV-sarja työksi. Sarja sisältää monia ideoita, joita Miyazaki on hyödyntänyt myöhemmissä elokuvissaan.


Miyazaki kerkesi ohjata kuusi jaksoa Telecom animaatiostudiolla, kunnes hän joutui lopettamaan sarjan kesken Arthur Conan Doylen perijäkunnan tekemän tekijänoikeusvaatimuksen takia. Kun pitkän ajan päästä tekijänoikeus kiistat saatiin ratkaistua, Miyazaki oli jo muiden projektien saartama mm. Tuulen laakson Nausicaä kesken eikä kyennyt jatkamaan sarjaa. Lopun sarjasta ohjasi Kyosuke Mikuriya, joka oli tullut tunnetuksi  Lupin III (1977-1980) TV-sarjan yhtenä ohjaajana.

Miyazaki teki kaksi kooste-elokuvaa ohjaamistaan sarjan jaksoista. Ensimmäinen niistä näytettiin Tuulen laalson Nausicaän kanssa vuonna 1984 ja toinen Laputa: linna taivaalla kanssa vuonna 1986.

Miyazakin rouva Hudson on vahva naishahmo.
                                                 
JUONI

Perusidea on yksinkertainen. Sherlock Holmes ratkoo Tohtori Watsonin avustamana Englannissa mysteerejä ja rikoksia, joiden takana on aina (ensimmäistä jaksoa lukuunottamatta) Lontoon ilkein ja Holmesin pahin vastustaja, Professori Moriarty, ja hänen tumpelot kätyrinsä Todd ja Smiley. Sarjassa esiintyy paljon Miyazakille tyypillisiä elementtejä kuten lentolaitteita, sota-aluksia, ilmalaivoja sekä muita mitä mielikuvituksellisia härveleitä.

ARVIO

Upeasti toteutettu anime, jonka kestää katsoa toisenkin kerran. Joidenkin hahmojen ulkonäkö on erilainen riippuen ohjaajasta (erityisesti Toddin ja Smileyn). Miyazakin ohjaamat jakso, jotka ovat 3,4,5,9,10,11, kannattaa jokaisen mestarin ohjaustöistä pitävän katsoa. Sarjan ikäsuositus on noin K7. Mikyriyankin ohjaamat jaksot ovat myös kelpo kamaa mutta eivät ihan yllä Miyazakin ohjaamien jaksojen tasolle laadultaan.


Todd ja Smiley Miyazakin ohjaamassa jaksossa nimeltä 海底の財宝 (suom. Merenpohjan aarre)

TRIVIAA:

- Miyazakin ja Mikuriyan ohjaamat jaksot voi erottaa Moriartyn kätyreiden ulkonäöstä.

- Miyazakin Smiley (kuvassa oikealla) on kaita kasvoiltaan herneen vihreä ja Toddilla (kuvassa vasemmalla) on viiksikarvoja.

- Mikuriyan Smiley on kasvoiltaan haalean ruskea eikä Toddilla ole viiksiä.

- Sarja näytettiin YLE TV:ssä 1998-2000 välisenä aikana suomenkielisellä dubbauksella. Suomenkielisinä ääninä toimivat Seppo Kolehmainen, Rainer Kaunisto, Heikki Määttänen, Jarmo Koski, Ossi Ahlapuro ja Kaija Pakarinen.


                                             
                                         LOPPUARVIO: * * * * *

DVD:lle syyskuussa

Muutamia tulevien DVD-elokuvien kansia.




                     16.9 -  Ponyo Rantakalliolla ( Blue Ray)


                   17.4  - Winx Club- Salaisuuksien linna

                                 - Helinä Keiju ja suuri keiju pelastus
                                
                                         - Avatar the Last Airbender Kirja 1 -vesi

     22.7  - Joutsenprinsessa 1-3

                                                           - Madagascarin pingviinit: Kuningas Julien ilon päivä


Olipa kerran-sarjan boxit Avaruus, Elämä ja Amerikka julkaistaan uudelleen 20.8. Boxien ei pitäisi erota aijemmista DVD julkaisuista.

.

maanantai 30. elokuuta 2010

Hopeanuoli mangan 4 ensimmäistä osaa nyt kaupoissa


Joka kuukausi Punainen Jättiläinen julkaisee yhden Hopeanuoli-Mangasarjan osan. Viime perjantaina kauppojen hyllyille ilmestyi sarjan neljäs pokkari.

Sarja tuli suomalaisille tutuksi jo vuonna 1989, kun sarjasta tehty Anime-sovitus julkaistiin Suomessa neljänä eri WHS:änä. Sarja myös esitettiin Suomen TV:ssäkin, kylläkin hyvin suuresti editoituna ja huonosti dubattuna.
Leikkaamaton japaninkielinen versio sarjasta julkaistiin Suomessa ja Ruotsissa viiden DVD:n pakettina vuonna 2003. Sarja on noussut hyvin suosituksi etenkin Pohjoismaissa.

 Kerron Hopeanuolesta lisää myöhemmissä artikkeleissani.

Sunday Funnies (29.8.2010)

Tämän päivän sarjikset ovat kynäilleet Mark Tatulli, Scott Hilburn ja Dave Whammond. Lisätietoja Sunday Funnies-sarjasta saat aikaisemmista artikkeleistani.

Uusin Sunday Funnies: http://www.cartoonbrew.com/comics/the-sunday-funnies-82910.html

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tuntemattomat animaatiot- Muumit, joita ei koskaan näytetty (Päivitetty)

Veitsellä uhkailua Muumeissa ei Suomessa voitu sulattaa.

Kuten jo aikaisemmassa Muumikatsauksessani kerroin, Muumeista on tehty neljä animesarjaa. Ensimmäiset kaksi tehtiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa ja toiset kaksi 1990-luvun alussa. Näistä jälkimmäiset kaksi sarjaa tunnetaan Suomessa yhteisnimellä Muumilaakson Tarinoita. Muumeista tehdyt aikaisemmat animet eivät tyydyttäneet Tove Janssonia, koska ne eivät olleet hänen mielestään hänen omat Muuminsa. Muumeissa esiintyi mm. alkoholia, erityisesti yksi jakso oli ylitse muiden. Yksinäisten Vuorten viinikapakan lisäksi Niiskulla oli auto, Muumeilla oli käteistä ja muutamissa jaksoissa oli aika väkivaltaisiakin kohtauksia. Valitettavasti en voi antaa sarjasta havainnollistamismateriaalia, sillä YouTube poisti kaikki vanhan Muumisarjan jaksot sivultansa parisen kuukautta sitten.

Vaikka tämä kuulostaakin uskomattomalta, Muumilaakson Tarinoita-sarjakin on joutunut sensuurin alle. Tove Jansson teki veljensä Larsin kanssa kiinteää yhteistyötä japanilaisten käsikirjoittajien ja hahmosuunnittelijoiden kanssa, joten on erikoista, että pienille lapsille sopimattomia jaksoja on päässyt tuotantopöydälle saakka. Seuraavat kolme jaksoa jätettiin esittämättä Suomessa:

                          
                MUUMIT JA TAISTELU MERIROSVOA VASTAAN (Jakso 12)


                              KELON SISÄINEN ÄÄNI (Jakso 50)


                       PIKKU MYYN KAUHEAT SYNTTÄRI (Jakso 102)



Liitän videolinkit näille jaksoille jos/kun löydän sellaiset.
UUTTA! 13.12 Toistaiseksi Suomessa esittämättä jätetyt jaksot voi katsoa täältä: http://www.youtube.com/user/UniajastiN#p/u

UUTTA! 2.3.2011. Huomatkaa, ettei kaikkia Muumi-jaksojakaan ole esitetty ihan ilman pientä sensuuria, kuten alla olevan linkin pyssyllä tähtäily-kohtaus todistaa.

Sunnuntain kirja katsaus- Animated Performance ja The Advanced Art of Animation

Sunnuntaisin pyrin luomaan katsausken joko sarjakuviin, Manga-sarjakuviin tai kirjoihin, jotka käsittelevät animaatiota. Tänään kerron vähän kahdesta uutuus kirjasta, jotka käsittelevät animaation tekoa.

                                              ANIMATED PERFORMANCE


                                         Julkaisija: Ava
                                         Kirjoittanut: Nancy Beiman


Viimeaikoina on julkaistu paljon "Kuinka tehdä" tyylisiä animaatiokirjoja. Näiden kirjojen kirjoittajiin kuuluu Amerikan parhaimpia ja tunnetuimpia animaattoreita kuten Richard Williams ja Eric Goldberg.

Beigmanin uusi kirja keskittyy pääasiassa hahmoanimaatioon. Se on suunnattu animaatiota jo aikaisemmin opiskeilleille ja käytännön animaation hallitseville animaattoreille. Kirjassa on mukana havainnollistamismateriaaleja, kuten hänen itse piirtämiä animaatio-otteita, Sarjakuvia ja mainos-ja elokuvataidetta. Kirja on 232-sivun käytännön tietopaketti, jota ymmärtää myös tavallinen lukija.


                                       THE ADVANCED ART OF ANIMATION



                                       Kirjoittanut: Ken A. Priebe


Kirja on jatko-osa vuonna 2006 julkaistulle The Art of Stop Motion Animation-kirjalle. Tässä kirjassa Priebe ottaa lähempään tarkasteluun Stop Motion-animaation tekemisen niksejä. Kirjassa kerrotaan myös, miten Stop Motion on kehittynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Kirjassa haastatellaan myös Stop Motion veteraaneja kuten visuaali tehosteiden ohjaaja Pete Kozachikia, animaattoreita kuten Marc Spessiä, Screen Noveltiesiä, Mark Caballeroa ja Seamus Walshia. Nukkien rakentaminen ja hahmo animaatiokin käsitellään tässä kirjassa perusteellisesti. Stop Motion animaatiosta kertovia kirjoja on tehty paljon, mutta tämä kirja saattaa olla niistä paras mitä on saatavilla.

lauantai 28. elokuuta 2010

Mikä on lempi Pixar elokuvasi ?- yleisökyselyn tulokset


Järjestin blogissani äänestyksen, jossa kysyin: "Mikä on lempi Pixar elokuvasi"?. Kolmen parhaan joukkoon kipusivat Toy Story 2 (1999), Ihmeperhe (2004) ja Toy Story 3 (2010). Kiitokset kaikille osallistuneille.

Lauantain Dokumentti- Ghibli, Miyazakin temppeli

Tämä dokumentti kertoo Studio Ghiblin ja Hayao Miyazakin elokuvista. Dokumentti sisältää Isao takahatan, Toshio Suzukin ja muiden japanilaisten taiteilioiden ja animaattoreiden haastatteluja. Dokumentti on valmistettu vuonna 2005.

Osa 2 : http://www.youtube.com/watch?v=7CTq7qWiiSE&feature=related

Osa 3 : http://www.youtube.com/watch?v=qHpEWLYW0PI&feature=related

Osa 4 : http://www.youtube.com/watch?v=pGAx_91xRTI&feature=related

Osa 5 : http://www.youtube.com/watch?v=72bMXA134yk&feature=related

Osa 6 : http://www.youtube.com/watch?v=oRKeyOhzqDw&feature=related

Muumit Suomen ulkopuolella

Suomenruotsalaisen Tove Janssonin kirjoihin ja sarjakuviin perustuvia muumi-elokuvia on tehty vuosikymmeninen ajan. 65-vuoden aikana Muumeista on tehty monia erilaisia näytelmiä ja Nukke-ja piirrosanimaatioita, joista kaikki eivät ole täällä Muumien koti Suomessakaan tunnettuja. Esittelen tässä artikkelissa muutamia Suomalaisille tuntemattomia Muumi-elokuvia.

Muumeista on tehty televisiosarjoja mm. Länsi-Saksassa, Japanissa, Venäjällä, Puolassa ja Ruotsissa.

Ensimmäinen oli Augsburger Puppenkisten tuottama länsisaksalainen nukkeanimaatiosarja "Die Muminfamilie" vuosina 1959–1960. Sarjan osat 1–6 perustuivat kirjaan Taikurin hattu ja 7–12 kirjaan Vaarallinen juhannus. Sarjaa ei ole esitetty Suomessa.




Seuraava oli ensimmäinen japanilainen muumisarja Tove Jasson no Tanoshii Mūmin Ikka vuosina 1969–1970. Sarjassa oli 65 osaa. Anime poikkesi suuresti Tove Janssonin muumeista, eivätkä jaksot pohjaudu kirjoihin.
Ohjaajina sarjassa toimivat Masaaki Osumi ( jaksot 1-26) ja Rintaro (Jaksot 27-65). Hayao miyazaki on toiminut yhtenä avain animaattorina tässä sarjassa uransa alkupuolella. Sarjaa ei ole koskaan esitetty Suomessa. Kerron sarjasta lisää myöhemmissä artikkeleissani.

1969 tehtiin 13-osainen Vivica Bandlerin ohjaama ruotsinkielinen televisionäytelmä, jossa esiintyivät mm. Lasse Pöysti ja Elina Salo.


Japanilaiselle sarjalle tehtiin 1972 jatko-osa, 52-osainen Shin Mūmin. Sarjan ohjasi kuuluisa Rintaro. Sarjaa ei ole esitetty Suomessa.

Neuvostoliittolainen Sojuztelefilm tuotti 1978 kolmiosaisen nukkeanimaation Mumi-troll kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti.



Puolalainen Se-Ma-For tuotti 1977–1981 pala-animaatiosarjan Opowiadania Muminków (engl. The Moomins). Suomessa sarja tunnetaan nimellä Muumien maailma. Sarjasta tuli suosittu etenkin Isossa-Britanniassa. Sarjan jaksoista on koottu kooste-elokuvia, joita tähän mennessä on julkaistu kaksi: Muumit ja vaarallinen juhannus ja Muumi ja punainen pyrstötähti. Sarja rantautui Suomeen vasta 2000-luvulla. Puolalaiset lähettivät aina animaatioidensa käsikirjoitukset Tovelle Ja hänen veljelleen Larsille tarkistettaviksi.



Ruotsissa tuotettiin 1980 lyhytelokuva Vem ska trösta knyttet? kuvakirjasta Kuka lohduttaisi Nyytiä?. Ruotsalaisten tekemän animaation kertojana toimi itse kirjailija. Suomenkielisessä versiossa kertojana toimi Elina salo, joka antoi äänensä Pikku Myylle Muumilaakson Tarinoita-animesarjan suomenkielisessä versiossa.



Neuvostoliittolainen Sverdlovsktelefilm tuotti 1980–1983 kolmiosaisen pala-animaation Šljapa Volšebnika kirjasta Taikurin hattu. Studio suunnitteli muumien ulkonäön uudestaan, mutta muuten animaatio noudattaa kirjan tapahtumia.



Ehkä tunnetuin Muumi-sarja tuotettiin Japanissa 1990–1991. 78-osainen Tanoshii Mūmin Ikka ja 1991–1992 26-osainen Tanoshii Mūmin Ikka: Bōken Nikki, jotka tunnetaan Suomessa yhteisnimellä Muumilaakson tarinoita. Sarjan loputtua 1992 tehtiin vielä samannimiseen muumikirjaan perustuva elokuva Muumipeikko ja pyrstötähti.
Sarja on julkaistu DVD-levyinä, joilla on kaikki Muumilaakson tarinoita -sarjan jaksot. Levyjä on yhteensä 25 kappaletta. Hiroshi Saito toimi sarjan pääohjaajana.
Vaikka Tove tarkisti kaikkien muumijaksójen käsikirjoitukset itse, kolmea sarjan jaksoa ei koskaan esitetty Suomessa. Kerron lisää sensuurin alle jääneistä jaksoista myöhemmissä artikkeleissani.



Vuonna 2008 julkaistiin puolalaisen Muumien maailma -sarjan pohjalta suomalaisten leikkaama ja editoima elokuva nimeltä Muumi ja vaarallinen juhannus. Samaan pala-animaatiosarjaan perustuu myös kolmiulotteiseksi muutettu elokuva Muumi ja punainen pyrstötähti (2010).

Toy Story 3- Arvostelu



Ohjaaja: Lee Unkrich
Käsikirjoitus: Michael Arndt
Musiikki: Randy Newman
Tuottaja: John Lasseter, Darla K. Anderson
Tuotanto: Walt Disney Pictures

Ääninäyttelijät:

Alkuperäinen/suomenkielinen

Tom Hanks/Antti Pääkkönen: Woody
Tim Allen/Santeri Kinnunen: Buzz Lightyear
Joan Cusack/Nina Tapio: Jessie
Don Rickles/Pekka Autiovuori: Herra Perunapää
Blake Clark/Jarmo Koski: Slinky
Wallace Shawn/Mikko Kivinen: Slinky
John Ratzenberger/Petteri Summanen: Röh
Estelle Harris/Maija-Liisa Peuhu: Rouva Perunapää
Jeff Pidgeon/Antti Pääkkönen: Alienit
Jodi Benson/Krisse Salminen: Barbie
Michael Keaton/Eppu Salminen: Ken
Ned Beatty/Markku Huhtamo: Tuhti-karhu



Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen Pixar Animaatio Studio julkaisee kolmannen ja viimeisen elokuvan Toy Story-sarjaansa, joka nosti vuonna 1995 Pixar studion Hollywoodin animaatiostudioiden huipulle. Toy Story oli maailman ensimmäinen kokonaan tietokoneella piirretty animaatio ja sen menestyksen kantamana Pixar on julkaissut 15 vuoden aikana jo 10 kokopitkää elokuvaa ja Toy Story 3 on studion 11 kokopitkä elokuva.

JUONI

Woodyn, Buzz Lightyearin ja muut nimikkolelut omistava Andy on jo 18-vuotias ja lähdössä opiskelemaan. Woody ja muut miettivät heitetäänkö heidät pois, kun heillä ei ole enää leikitäkkään. Lelut luulevat, että Andy on hyljännyt heidät ja matkustavat Andyn äidin autossa salaa Päivänpaiste nimiseen lasten päiväkotiin. Päivänpaisteen lelujen johtaja on mansikalle tuoksuva Tuhti karhu, joka toivottaa uudet tuttavuudet tervetulleiksi uuteen kotiinsa. Päivänpaiste näyttää olevan paratiisi kaikille leikki haluisille leluille, mutta tulevaisuus on synkempi Andyn entisille leluille miltä se päälle päin näyttää.

ARVOSTELU

Häikäisevä!!. Tarinaa on selvästi kypsytelty pitkä tovi. Visuaalisesti mahtavasti toteutettu. Tietokoneella tehty animaatio voi joskus näyttää nopeasti tehtynä hirveältä ja muoviselta, mutta ei koskaan Pixarin elokuvissa, sillä ne tehdään huolella. Kokonaisuus kattaa seikkailun, toiminnan ja draaman. Toy Story-faneille nostalginen. Haikeaa, että tämä jää Pixarin viimeiseksi kokopitkäksi Toy Story-elokuvaksi. Odotan innolla, että saan nähdä sen taas.

                                                    LOPPUARVIO: * * * * *

perjantai 27. elokuuta 2010

Ankka uutiset- Don Rosa tulossa Suomeen


Marraskuussa saamme jälleen ankkamestari Don Rosan Suomeen. Ilmeisesti hän matkaa ainakin Lahteen. Ohjelmasta ei ole vielä tietoa. Päivitän tämän uutisen, kun lisätietoja on saatavilla.

Viimeksi Don Rosa kävi Suomessa 9.10.2008. Silloin hän mm. signeerasi Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun K-Citymarketeissa ja kävi jopa lastenklinikalla.

Katso MTV-3 haastattelu vuodelta 2008 Tästä:  http://www.youtube.com/watch?v=9PV-uQqKZtw  ja haastattelun toinen osa tästä:  http://www.youtube.com/watch?v=_0_ztZ7Rbc8&feature=related

Perjantain Japanin anti

Sangatsu Manga julkaisi tänään One Piece-Mangan osan 53 ja Bleach-Mangan osan 14.

 Egmont Kustannus vuorostaan jukaisi Rave-Mangan 28 osan.


FS-Film julkaisi Lupin The 3rd-.Animesarjan ensimmäisen tuotantokauden kaksi ensimmäistä DVD:tä, joiden nimet ovat: Taikuri Paikal ja Goemon XIII.

Tämä kuuluisa Animesarja perustuu Monkey Punch nimisen sarjakuvapiirtäjän alkuperäiseen Mangaan. TV- jaksojen ohjaajina ovat mm. Masaaki Osumi, Isao Takahata ja Hayao miyazaki.

Toy Story 3 - Suomen Ensi-ilta vihdoin!


Monen Toy Story fanin pitkä ja uuvuttava yli 10-vuoden odotus on nyt ohi. Toy Story-sarjan viimeinen elokuva saa vihdoin Suomen virallisen Ensi-illan.

Ennakkoesityksiä elokuvasta on ollut järjestetty aina elokuun 4:nestä päivästä lähtien. Huomenna julkaisen oman arvosteluni elokuvasta, jonka kirjoitin jo heti Suomen ensimmäisen ennakkoesityksen jäkeen.

torstai 26. elokuuta 2010

Miyazaki raportoi- Porco Rossolle jatko-osa?


Mestari Animeohjaaja Hayao Miyazaki on ilmoittanut, että hän haluaisi tehdä hänen vuonna 1992 julkaisemalleen Porco Rosso-elokuvalle jatko-osan, jos hänen seuraavat kaksi elokuvaa ovat menestyksekkäitä.

Elokuvan päähenkilö tulisi olemaan miespuolinen, vaikka yleensä hän on suosinut vahvoja naispäähenkilöitä. Jatko-osan nimeksi hän on ilmoittanut: Porco Rosso: The Last Sortie eli suomeksi Porco Rosso: Viimeinen ulostulo ja se tulee kertomaan Espanjan sisällissodasta. Porco palaa myös, joskin vanhempana pilottina, joka heijastaa Miyazakin omaa ikääntymistä.

Toy Story-lehti nyt Suomessa


Huomenna Suomen virallisen ensi-iltansa saavan Toy Story 3-elokuvan kunniaksi Suomessa julkaistiin tässä kuussa elokuvan sankareiden oma nimikko lehti. Lehti sisältää sarjakuvia, tehtäviä ja pelejä, joiden pääosassa ovat iki-ihanat Toy Story-sarjan hahmot. Ilmeisesti sarja ei jää yhteen numeroon vaan saamme nähdä sankarit vielä jatkossa painetulla paperilla.

Huom! Kuva ei ole uuden lehden kannesta, vaan Toy Story 3-elokuvan elokuvajuliste

Tuote uutiset: Fullmetal Alchemist 9 Tuska ja intohimo- nyt DVD:nä


Future Film julkaisi tänään Fullmetal Alchemist 9 Tuska ja intohimo DVD:n hyvin varustetuissa elokuvaliikkeissä.

Keskiviikko lyhäri- Lurppa- Dump hounded (1942)



Tex Averyn keksimän ja ohjaaman sarjakuvahahmon ensiesiintyminen on tämän keskiviikon aihe.

Katso ja nauti.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Satoshi Kon on kuollut


Kuuluisa Animeohjaaja Satoshi Kon kuoli tänä maanantaina haimasyöpään. Hän oli yksi arvostetuimmista Japanin Animeohjaajista. Hän kuoli 46-vuotiaana. Hän ohjasi urallaan viisi Anime-elokuvaa, jotka olivat:

Perfect Bluen (1998),

Millennium Actressin (2001)

Tokyo Godfathersin (2003)

Paranoia Agentin (2004)

Paprikan (2006).

Häneltä jäi kesken elokuva nimeltä Dream Machine, jonka olisi pitänyt valmistua vuoteen 2011 mennessä. Kon kävi Suomessa vuonna 2008.

Nyt kaupoissa- Dragon Ball Z osa 4 ja Aku Ankka numero 34/2010


Sangatsu Mangan julkaisema Dragon Ball Z cinemangan neljäs osa löytyy nyt hyvin varustetuista lehtiliikkeistä.

Tuttuun tapaan keskiviikkoisin julkaistaan Aku Ankka. Tässä lehdestä löytyvät mm. Aku Ankka: Lelujen kosto ja Aku Ankka: Pakko mikä pakko

tiistai 24. elokuuta 2010

Karvisen paluu Suomen Televisioon




Jim Davisin pulska ja laiska oranssi sankari palaa ruutuun kahden TV-sarjan voimin.

Yle TV2 aloitti näyttämään ranskalaista tietokoneanimaatiota lauantai aamuissaan klo.9:44. Tämän sarjan nimi on Karvinen ( The Garfield Show). Sarjassa on 26-jaksoa eikä sitä ole ennen esitetty Suomessa.


Vuosina 1988-1994 tehtiin Karvisesta piirrosanimaatio nimmeltä Karvinen ja ystävät ( Garfield and Friends )
Tämä 121-osainen piirrosanimaatio starttaa Sub Juniorilla tiistaina 31.8.2010 klo. 17.30. Sarja esitettiin viimeksi Suomessa 1990-luvun lopulla.

Vanha juttu- Disney elokuvat kopioivat toisiaan

Itselleni tämä ei tullut yllätyksenä. Suurimmassa osassa Disney-elokuvia satuhahmot tanssivat jossain vaiheessa elokuvaa. Kuitenkin jo joskus aikaisemmissa elokuvissa käytettyä animaatiota laitetaan uusiokäyttöön uudemmissa elokuvissa. Piirretään vain uusi hahmo, jolle kopioidaan liikerata joltain toiselta hahmolta ja säästetään rahaa ja animaattorin vaivaa.
Disneyn Robin Hoodissa otettiin uusiokäyttöön animaatiota aikaisempia Disney-filmejä enemmän johtuen elokuvan pienemmästä budjetista. Lumikista, Aristokateista ja Viidakkokirjasta animaatiota kopioitiin eniten kuten alla olevasta kuvasta näkyy.


Tätä samanlaista kikkaa ovat käyttäneet muutkin animaatiostudiot kuten Warner Bros ja MGM

Katso lyhyt kooste: http://www.youtube.com/watch?v=hXIkUgG3h6c

Pelottavin Mikki Hiiri nukke ikinä

Fisher Pricen tassiva Mikki Hiiri nukke nähtynä Toy Fair 2010 Javitsin kokouksessa New Yorkissa.
Kuukauden päästä se menee myyntiin. Osta jos uskallat.

Et voi ymmärtää tätä artikkelia ellet katso tätä videota: http://www.youtube.com/watch?v=Aa_8LaIIKvI&feature=player_embedded

Nyt kaupoissa- Sangatsu Manga uutuudet




Nyt Sangatsu Manga on julkaissut seuraavat mangat:

* Full Metal Alchemist osa 25

* Fruits Basket osa 23


- Myöhemmin tällä viikolla:

 * One Piece osa 53


Lisätietoja sivulta: http://www.sangatsumanga.fi/julkaisut

maanantai 23. elokuuta 2010

Ankka uutiset: Saksalaispoika yllättyi: Aku Ankassa Hitler!

Saksalaisessa Aku Ankan -taskukirjan tarinassa Die Superschurkenschule (Superroistojen koulu) yhtenä roistona yrmistelee Adolf Hitleriä muistuttava hahmo. Viiksiä ja kampausta myöten esikuvansa näköinen sarjakuvahahmo on yksi viidestätoista roistosta.
Sarjakuva-Adolfin huomasi berliiniläinen Max von Melle, joka raportoi havainnostaan Bild-lehdelle.

Manga Uutuus! - Punaiselta jättiläiseltä uusi BL-sarja


Punainen jättiläinen on paljastanut aloittavansa Kawai Chigusan piirtämän BL-sarjan La Esperanca (jap. Esuperansa). Marraskuussa alkavassa sarjassa on yhteensä seitsemän osaa ja julkaisutahti on kuukausittainen.


La Esperanca kertoo sisäoppilaitoksessa opiskelevasta Georges Saphirista, jonka elämä muuttuu täysin kun luokalle tulee uusi vaihtooppilas, komea Robert Jade

Tulevaisuuden poika Conan- Miyazakin alkuvuosien helmi


Ohjaus ja Storyboardit: Hayao Miyazaki

Animaatio ohjaaja: Yasuo Otsuka

Musiikki: Shin’ichiro Ikebe

Tuottaja: Nippon Animation


Hayao Miyazakin ensimmäinen kokonaan itse suunnittelema TV-sarja Future boy Conan (suom. Tulevaisuuden poika Conan) pohjautuu lievästi Alexander Keyn kirjaan "The Incredible Tide".





JUONI LYHYESTI

Vuonna 2008 ihmiskunta on kuolemassa sukupuuttoon johtuen III. Maailmansodassa käytettävistä ydinaseista. Osa ihmisistä yritti paeta maapallolta raketin avulla ulkoavaruuteen elinkelvottomalta maapallolta mutta rakentin kantovoiman riittämättömyyden vuoksi se syöksylaskeutui pienelle jäännesaarelle keskelle horisontitonta merta. Tästä onnettomuudesta on nyt kulunut 20 vuotta ja raketin suuresta miehistöstä on elossa enää saarella synnytetty villi poika nimeltä Conan ja hänen iäkäs isoisänsä.

(Edessä) Industrian joukkojen komentaja, Monsley.

Eräänä valastusreissullaan Conan löytää rantahiekasta tajuttoman tytön nimeltä Lana, joka herättyään kertoo paenneensa teollisuus kaupungista nimeltä Industria. Lana haluaisi päästä takaisin luonnonläheiselle kotisaarelleen nimeltä High Harbour ja löytää ehdottomasti Tohtori Laon. Lana kertoo myös Conanille ja hänen isoisälleen, että High Harbourissa on vielä eloonjääneitä ihmisiä. Tämä luo suuren helpotuksen erityisesti Conanin isoisälle, sillä hän on jo pitkään luullut olevansa Conanin kanssa viimeiset eloonjääneet ihmiset maanpäällä.

Pian Conanin ja Lanan ensitapaamisen jälkeen lentokoneella saapuvat Industrian joukot löytävät ja kidnappaavat Lanan Conanin raivoisasta taistelusta huolimatta. Taistelun tuoksinassa Conanin isoisä vammautuu ja kuolee torpedosta saamiinsa vammoihin. Hänen viimeiset sanat Conanille ovat ”Lähde tältä saarelta ja löydä muut ihmiset”.

Conan ja Lana joutuvat sarjassa moniin kiperiin tilanteisiin.
 
Conan lähtee hurjalle seikkailulle päätehtävänään löytää ja pelastaa Lana Industrian kätyreiden kynsistä. Sarjan aikana Conan tapaa mm. villin pojan nimeltä Jimsy, josta tulee hänen uskollisin ystävä, mutta myös ongelmia aiheuttavia ihmisiä kuten äkkipikaisen kapteeni Dycen. Suurimman vastuksen antaa kuitenkin Industrian itsekäs suurdiktaattori nimeltä Lepka, joka haluaisi saada Lanan ja Tohtori Laon avulla valjastettua aurinkoenergiaa omiin tarkoitusperiinsä...


Dyce ja Jimsy

ARVIO

Hayao miyazakin TV-sarja töistä tämän on ehdottomasti paras. Animaatio on aikaansa nähden uskomattoman upeaa, kiitos itse ohjaajan että huippu animaattorin, Yasuo Otsukan, suunnittelutaitojen . Juoni kantaa jouhevasti alusta loppuun eikä se jätä Miyazakin monien Studio Ghibli-elokuvien tapaan katsojalle erilaisia tulkinnanmahdollisuuksia. Tarinassa riittää jännitystä, toimintaa, draamaa, komediaa ja Scifiä. Sarja on kuin 12 tunnin pituinen elokuva. Ehdoton suosikki kaikille Miyazakin ystäville. Koska olemme jo eläneet vuoden 2008, on myös hauska katsoa, minkälaisia laitteita sarjan tekijät aavistelivat tällä aikakaudella jo olevan keksitty...
                                                                                                            


                                                  
                                               LOPPUARVIO: * * * * *

Katso kaikki 26-jaksoa täältä: http://hsbsitez.com/anime-downloads/1528/Future+Boy+Conan